keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Balanssia ja iloa

Leppäkerttu Nekalassa Tampereella

Söin tuossa yhtenä iltana balanssipuuroa ja mietin, että nyt on elämä hyvin balanssissa. Tuntuu, että vihdoinkin olen yrittäjänä saavuttamassa sellaista tasapainoa, mitä olen tavoitellut. Että on töitä juuri sopivan paljon / vähän ja että saan rahaa tarpeeksi. Palkkatyössä kipuilin koko ajan sen kanssa, että työ klo 7.30-16 söi niin paljon voimiani, ettei jaksamista riittänyt oikein muuhun. Yrittäjänä olen kipuillut sopivan työmäärän ja rahan kanssa. Välillä on ollut töitä liikaa, välillä liian vähän. Välillä rahaa on ollut riittävästi, välillä on tuntunut, että vaikka on tehnyt töitä paljonkin, niin samaan kuuhun on tullut paljon laskuja eikä käteen jää juuri mitään.

Olen tehnyt koko ajan ratkaisuja siihen suuntaan, että olen vähentänyt ohjaamieni ryhmien määrää, jotta aikaa itselle ja myös yrityksen kehittämiselle jää enemmän. Nyt vuodenvaihteessa luovuin viimeisistä säännöllisistä iltaryhmistäni ja se tuntuu olleen hyvä ratkaisu. Nyt olen jaksanut tehdä töitä hyvin eikä ole ollut väsynyttä oloa juurikaan, vaikka tammikuun alkuun osui heti kaksi ruuhkaviikkoa. Olen myös kiinnittänyt huomiota työskentelytapoihini ja mielestäni olen onnistunut suhteellisen hyvin ottamaan käyttöön askelia kohti stressivapaata yrittäjyyttä.

Viimeksi luin kirjan "Löydä elämän taika" ja se on ihana kirja. Tänään sain kirjastosta Liane Moriartyn uusimman kirjan, "Tavalliset pikku pihajuhlat"

Sen lisäksi, että olen saavuttanut töiden suhteen balanssia, olen myös saanut arkeeni kaksi omaa harrastusta. Maanantaisin käyn yin joogassa ja olen niillä tunneilla tehnyt isoja oivalluksia itsestäni. Kuinka helposti lähden ylittämään omia rajojani enkä kunnioita itseäni ja tuntemuksiani. Koko ajan opettelen elämäntapaa, joka tukee omaa hyvinvointiani. Perjantaisin olen käynyt Dance mix ja Finnhits - kurssilla, jolla kuntotanssitaan ja samalla lauletaan biisejä. On ollut hauskaa!

Alkuvuoden suurimpia ilonaiheita on ollut se, että sain yhteydenoton Ceeston Veli-Pekka Mälkiäiseltä ja pääsin osaksi Ceeston kouluttajatiimiä. Koulutan jatkossa Mindfulness lapsille - kursseja. Ensimmäinen kurssini on sunnuntaina 26.3. Espoossa. Tämä tuntuu ihan unelmatyöltä! Sitä ennen pääsen pitämään muutaman mindfulness-tunnin varhaismurkku / murkkuryhmille.

Perjantaina laitan postin matkassa menemään muutaman ystävänpäiväkortin

Viime viikonlopun vietin Tampereella sirkusohjaajien jatkokoulutuksessa. Koulutuksen anti ei ehkä ollut niin suuri kuin mitä odotin, mutta pääsin pitkästä aikaa höpöttelemään kunnolla ystäväni kanssa, jonka kanssa jaoimme hotellihuoneen Tampereella. Juttelimme yli yhteen asti yöllä. Tänään olen menossa hierojalle. Olen käynyt hierojalla viime elokuusta alkaen 2-3 viikon välein ja nyt alkaa tulokset näkyä. Niska-hartiaseudun kipuja ei ole enää ollut. Hartiat tuntuvat keveiltä. Vuosia minun hartiani olivat lähes kivikovat möykyt.

Blogiini on tulossa pian juttua yhdestä ruokaviikostamme. Kuvasin viikon ajan arkiruokiamme. Lisäksi tekeillä on teksti elämän yksinkertaistamisesta.

Mitä sinulle kuuluu? Koetko sinä elämässäsi balanssia? Entä millaisia iloja olet kokenut viime aikoina?

2 kommenttia:

  1. Onnea Ceeston kouluttajatiimiin pääsystä! Toivottavasti se tuo sinulle lisää toivotunlaisia töitä ja näkyvyyttä.

    Minulla on vähän nuupahtanut vaihe menossa, olen miettinyt että olenkohan tulossa kipeäksi, kun kaikki kulkee niin tahmeasti eteenpäin. Työkuormaakin on vähän liikaa, mutta maaliskuussa pitäisi taas vähän helpottaa. Minulla on sellainen revittelevä tyyli ja tiedostan sen itsekin. Se tietysti sopii tällaiseen projektiluonteiseen ja vaihtelevatempoiseen työhön, mutta vanhetessa alkaa energiavarastot rykäisyn aikana huveta sellaiseksi, että niiden täyttäminen vie kauan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen superiloinen pääsystä Ceeston tiimiin! Se tuli eteeni kuin tarjottimella eli minuun päin oltiin yhteydessä. Superia!

      Se on totta, että iän myötä ei palaudu enää niin nopeasti rykäisyistä ja tiivistempoisista jaksoista. Minä tarvitsen tosi paljon lepoa ja palautumisaikaa ja siksi minulle sopii hyvin yrittäjyys, jossa saan aika pitkälti määritellä itse työaikojani ja työmääriäni.

      Toivottavasti saat ladattua pian akkujasi ja nuupahtanut vaihe ei muutu sairasteluksi vaan uudeksi energiseksi vaiheeksi!

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!