Uskallanko taas hypätä?

Minä olen tehnyt muutaman rohkean ratkaisun elämässäni. Olen irtisanoutunut vakituisesta työsuhteesta lähteäkseni lyhyeen sijaisuuteen. Sen lyhyen sijaisuuden aikana kiinnostuin toimintaterapiasta ja seuraavana syksynä polkuni suuntautuikin niihin opintoihin. Ehkä sekin oli rohkea ratkaisu, että jätimme ehkäisyn pois noiden opintojen aikana ja esikoinen syntyi noin puoli vuotta ennen valmistumistani - sain silti opintoni valmiksi muun ryhmän kanssa samanaikaisesti, koska jäjellä oli enää lähinnä päättötyö ja sen esittely. Eli emme varmistelleet, että minulla on ensin vakituinen työpaikka, jossa olen ollut pari vuotta töissä, jotta saisin äitiyspäivärahan hyvälle tasolle. Sitten olinkin kotona vuosia. Pärjäsimme hyvin taloudellisesti, vaikka minä sain minimiäitiyspäivärahaa. Tein vähän töitä koko kotiäitiyteni ajan ja se toi myös mielekkyyttä kotiäitivuosiin.

Kaksi vuotta sitten tein elämäni rohkeimman päätöksen. Päätin irtisanoutua vakituisesta työsuhteesta ja ryhtyä yrittäjäksi. Sillä tiellä olen nyt. Halusin kuitenkin varmistaa taloudellista toimeentuloani ja hankin muutaman sellaisen yhteistyökumppanin, jonka kautta olen saanut ns. varmaa tuloa joka kuukausi. Näitä ovat olleet esim. eri työväen/aikuisopistot ja yksi urheiluseura. Olen koko ajan kuitenkin vähentänyt työntekoani opistoilla, yksinkertaisesti siitä syystä, että palkkaus on aika alhainen.

Jo viime syksynä olin tilanteessa, että minulla oli töitä vähän liikaakin. Toki tulojakin tuli. Nyt on ollut sama tilanne alkuvuodesta. Ryhmiä on ollut paljon. Tykkään ohjata niitä, tykkään valtavasti. Mutta en halua kuitenkaan tehdä töitä liukuhihnalla. Erityisesti viikosta toiseen toistuvat iltatyöt olen alkanut kokea sellaisina, joista haluaisin vähitellen luopua. Kysymys kuuluukin nyt, uskallanko tehdä sen? Luopua säännöllisistä tuloista ja heittäytyä taas entistä enemmän vain yritykseni tuomien tulojen varaan?

Minulla on ollut tärkeää, että saan myös ns. varmaa tuloa joka kuukausi. Minulla on ollut koko yrittäjyyteni ajan kalliita koulutuksia maksettavana. Ensin ratkaisukeskeinen valmentaja / coach opinnot, sitten mindfulness-ohjaajaopinnot ja nyt lasten tunnetaito-ohjaajaopinnot. Sen lisäksi, että olen saanut maksettua nuo koulutukset yritykseni tuloista, olen halunnut nostaa myös palkkaa. Kukapa ei haluaisi.

Nyt mietin, uskallanko taas hypätä? Jättää tietyt säännöllistä tuloa tuovat työt ja tehdä jatkossa töitä vähemmän. Keskittyä enemmän luennointiin, workshopeihin ja lyhytkursseihin pitkien koko kauden kestävien liikuntaryhmien sijaan. Viedä palvelujani myös verkkoon ja luottaa siihen, että alan saada sitä kautta myös ns. passiivista tuloa.  Uskallanko luottaa siihen, että saan jatkossa mindfulness-kursseilleni suuret määrät osallistujia ja myös Lasten Tunnetaito-ryhmät alkavat saada asiakkaita (kunhan valmistun syyskuussa) ja voin jättää jumpparyhmien osuutta vähemmälle.

Uskallanko taas heittäytyä, luottaa? Uskallanko vai tuleeko pelko? Pidänkö kiinni siitä mitä nyt on vai saanko tietyistä töistä luopumalla jotain uutta tilalle? 

ps. pääkaunkiseudullakin on taas vaihteeksi lunta. Kuvat otti esikoinen omalla takapihallamme.