Huomasin facebookista, että tänään on Ruuhkavuosien kuningatarten päivä.
"Aina kiire? Tehokasta multitaskingia töissä, kodin askareissa ja harrastuksissa". Jäin miettimään oman elämäni ruuhkavuosia ja totesin, että ne on nyt ohitettu. Ja tästä olen vain ja ainoastaan iloinen.
Pojat ovat 10 v ja 12 v. Se tarkoittaa sitä, että he hoitavat jo monet asiat täysin itsenäisesti. Tänä syksynä havahduin myös siihen, ettei minun tarvitse kirjoittaa wilma-viesteistä enää kaikkia aikataulumuutoksia ja välinetarpeita ylös. Pojat muistavat ne jo itse ja huolehtivat oikeat liikuntavälineet jne. kouluun mukaan. Samoin on harrastusten osalta. Esikoisella on yksi harrastusilta viikossa, kuopuksella kolme harrastusiltaa. Molemmat kulkevat itsenäisesti harrastuksiinsa. Esikoinen bussilla ja ratikalla Hesaan ja kuopus fillaroi kolmesti viikossa paikalliseen keskukseen reilun kahden kilsan matkan. Itse voin todella vapaasti miettiä menoni. Jos minulla ja miehellä on päällekkäinen meno, pojat voivat olla jonkin aikaa myös kaksin kotona.
Meidän perheen pahin ruuhkavuosi lienee ollut se, kun tein kokopäivätyötä. Lapset olivat silloin 3- ja 5-vuotiaat ja erityisen kuormittavana vaiheena koin päiväkodista hakemiset ja kotiintulot. Siihen kun kulminoitui niin paljon. Väsyneet ja nälkäiset lapset ja väsynyt ja nälkäinen äiti. Ruuan piti olla samantien valmista, kun kotiin tultiin. Illat tuntuivat tavattoman lyhyiltä. Töihin piti herätä aikaisin. Töissä oli kiire. Iltapäivällä oli kova kiire päiväkotiin hakemaan lapset, jotta eivät seisoisi pihalla viimeisinä odottamassa minua. Olin tavattoman väsynyt. Hainkin osittaista hoitovapaata ja onnekseni sen sain. Se pelasti paljon. Hyödynsin osittaista hoitovapaata vuosia ja se toi kaivattua väljyyttä elämäämme. Nyt yrittäjänä teen töitä max 5 tuntia päivässä ja se tuo elämään paljon vapautta. Olen kotona iltapäivisin tekemässä ruuan, sitä ei tarvitse enää tehdä etukäteen edellisenä iltana valmiiksi.
Muistelen olleeni välillä aika kireä äiti eläessäni pahimpia ruuhkavuosia. En kokenut itseäni kuningattareksi. Kaikkiaan oma asenne elämään ja vanhemmuuteen on nyt paljon rennompi kuin se oli muutama vuosi sitten. Ehkä tarvitsin ne kireät ruuhkavuodet kasvaakseni tällaiseksi ihmiseksi ja äidiksi kuin nyt olen.
Samalla kun tunnen haikeutta siitä, ettei meillä enää ole pieniä lapsia, koen myös kiitollisuutta ja onnen tunnetta siitä, että meillä on isot lapset ja elämä on jo ihanan helppoa. Voin olla jo niin paljon muutakin kuin äiti. Minulla on oma elämä, omat menot, omaa aikaa. Olen aina kiireisen ruuhkavuosien kuningattaren sijaan oman elämäni kuningatar!
Mun ruuhkavuodet kyllä kulminoituu myös juuri noihin viemisiin ja hakuihin. Niihin tosiaan tiivistyy se, kun kellään ei ole erityisen kiva olla ja pitäisi jo olla tekemässä jotain muuta. No, korkeintaan kolme vuotta enää, ja sitten kaksosetkin jo kulkee omillaan. Ja luultavasti mä silloin haikailen niitä hetkiä, kun tungettiin samaan penkkiin ratikassa lukemaan ja kun ylämäessä roikkuu kaksi ylimääräistä painoa käsissä. Kyllä mä aina välillä tajuan pysähtyä nauttimaankin niistä hetkistä, joita ei sitten kohta enää ole, ja ihmettelen sitä, miten lapset on nyt jo niin isoja ja osaavia.
VastaaPoistaMinä vein tosi harvoin lapsia päiväkotiin, mies hoiti lasten viemiset ja minä haut. Muistan elävästi ne kerrat, kun kuopus makasi jalkakäytävällä päiväkodin vieressä ja kieltäytyi liikkumasta mihinkään. Niitä aikoja ei ole ikävä.
PoistaMoni sanoo, että pikkulapsiajat menevät vauhdilla. Se on totta, vaikka keskellä ruuhkavuosia ei välttämättä siltä tunnu. Nyt vain nautin siitä, että lapset ovat isompia. Ehkä joskus on vielä ikävä niitä ruuhkavuosiakin.
Meilläkin alkaa ruuhkavuosien pahin ruuhka helpottamaan. Tosin ei sitä omaa aikaa vieläkään ihan hirveästi jää, mutta joskus siihenkin on mahdollisuus. Todella moni asia on muuttunut helpommaksi ja joustoa on aivan eri lailla.
VastaaPoistaMinäkin ihan vasta nyt parin viime vuoden aikana olen huomannut, että omaa aikaa on alkanut jäädä enemmän. Ja meillä lapset ovat kuitenkin vielä vähän isompia kuin teillä ja meillä on yksi lapsi vähemmän tätä ruuhkaa "aiheuttamassa". Helpompaa ja joustavampaa on, se on totta. En enää oikeasti edes muista, miten täyteläistä elämä oli muutama vuosi sitten.
PoistaMahtavaa, että koet noin! Meillä lasten viemiset ja hakemiset jatkuu edelleen. Tokaluokkalainen on vielä sen verran pieni, että saattelemme hänet pysäkille (kun meidän tiellä porukka ajaa turhan lujaa 40 alueella :/ ) Harrastuksiin kuskaaminen jatkuu meillä varmaan hamaan lasten aikuisuuteen saakka, koska olemme valinneet asuinpaikaksemme sellaisen, jossa ei käytännössä ole julkista liikennettä koulubusseja lukuun ottamatta. En kuitenkaan valita. Muutaman vuoden kuluttua tämä asuinpaikka saattaa osoittautua oikein hyödylliseksi, kun teinejäkin saa kuskata rientoihin: tietääpä aina, kenen kanssa ovat ja missä kunnossa.
VastaaPoistaMinulla työssä ruuhka jatkuu, mutta sekin on ihan oma valinta =)
Itse asiassa tajusin hiljattain, että itse en mistään suvannosta kauheasti nautikaan, kyllästyn nimittäin helposti. Mieheni käyttää tätä blogia usein esimerkkinä elämäntyylistäni: ellei minulle tule ulkoapäin muuta puuhaa, virittelen itse itselleni kaikenlaista uutta vipinää. En vain voi jäädä "lepäämään laakereilleni".
Ihanaa viikonloppua! <3
Tajusin tuon asian tosiaan eilen kun huomasin facebookista sen ruuhkavuosien kuningatarten päivän. Meillä lasten harrastukset ovat valikoituneet sen mukaan, että he pystyvät kulkemaan niihin itse. Onneksi paikallisessa keskuksessa on sen verran laaja tarjonta, että kuopukselle sieltä on löytynyt kolme eri harrastusta ja esikoinen on taas tarpeeksi iso kulkemaan Hesaan. Autoahan meillä ei ole ollenkaan.
PoistaHeh, enpä minäkään laakereilla lepää, aina on puuhaa yrityksen kehittämisessä ja minä taas haalin koko ajan lisäkoulutuksia itselleni. Ja niiden mukana tulee referaatteja, ohjausharjoittelua, etätehtäviä, pienryhmätapaamisia jne.
Mukavaa viikonloppua! Meidän sirkusperhe menee tänään Sirkus Finlandiaan.
Minun mielestäni meillä on kunnon ruuhka vasta alkamassa (lapset 11, 14 ja 16).
VastaaPoistaTotta, haipakkaa on ollut silloin kun nuo ovat olleet pieniä ja on ollut päiväkotia ja vastaavaa. Samoin alakoulun alkuvuosina.
Nyt - tällä hetkellä ruuhka on kovin toisenlaista. Tämän päivän ruuhka ei välttämättä vaadi aikuista huolehtijaa - pakkaavathan nuo tavaransa itse, huolehtivat enimmäkseen läksynsä ja muut juttunsa itse - mutta samalla kun ne huolehtivat itse, ne eivät kuitenkaan osaa ottaa huomioon vielä muiden elämää ja omien tekemistensä vaikutusta siihen. Tämän päivän ruuhka ainakin meillä on sellaista yleiskoordinointiruuhkaa, sellaista "täsmäytetäänpä kellot ja kalenterit" -haipakkaa.
Ja ruuhkaa myös siinä mielessä että näillä esi- ja teineillä on tosiaan jo oma elämänsä; välillä vaaditaan täsmäytystuokioita, että näemme kaikki toisiamme. Mutta tämä ruuhka on toki vaivattomampaa ja jollain tavalla keveämmin sykähtelevää kuin tuo varhaisvuosien päiväkoti-kurahousurumba, nämä kuitenkin jo huolehtivat itsestään varsin omatoimisesti.
Ruuhkaa on myös ihan konkreettisesti: ne kun alkavat olla aika isokokoisia: jonotetaan jääkaapille, suihkuun, vessaan, vaatekaapille :)
Todellisia ruuhkahetkiä eletään, kun pakkaudumme kaikki pienen kotimme pieneen keittiöön...
Heh, toisenlaista ruuhkaa. Meillä on yksi lapsi vähemmän ja iso koti, joten ruuhka ei ehkä esiinny niin konkreettisesti.
PoistaVoi olla, että noita arjen täsmäytys - hetkiä meilläkin tullaan vielä tulevina vuosina kokemaan.