Muistoja yläasteelta (koulukiusaamisesta)

Esikoinen toi koulusta "Tervetuloa yläkouluun" -  esitteen. Olenhan minä sen tajunnut, että hän on kuudesluokkalainen ja edessä on ensi syksynä yläkouluun siirtyminen. Tämä tarkoittaa sitä, että koulumatka pitenee paljon ja edessä on siirtyminen aika lailla isompiin ympyröihin. Minä en edes tiedä, mikä on lähikoulumme, koska poikien alakoulusta mennään kolmeen eri yläkouluun. Ja ilmeisesti se vähän vaihtelee vuosittain, miltä asuinalueelta mennään mihinkin yläkouluun. Huomasin, että tuo yläkouluesite toi itselle mieleen paljon huonoja muistoja. Pelkoja. Muistoja elämän ikävimmistä vuosista. Huomaan pelkääväni mielessäni, että esikoinen joutuu kokemaan samaa mitä itsekin koin yläastevuosinani.

Yläaste oli minulla piinaavaa aikaa. Siirryin eri kouluun yläasteelle kuin muut ala-asteen luokkakaverini. Asuinalueemme Mikkelissä liitettiin kaupunkiin, ala-asteen kävin maalaiskunnan puolella. Menin uutena sellaisten joukkoon, jotka jo tunsivat toisensa. Ehkä olin helppo maalitaulu kiusaamisen kohteeksi. Olin arka ja ujo, en osannut pitää puoliani. Vielä kaiken lisäksi olin hyvä koulussa ja sekin tuntui olevan ihan vihoviimeistä. Ne olivat kovia tyyppejä, jotka polttivat tupakkaa, viettivät perjantaisin aikaa Mikkelin torilla ja jotka menestyivät koulussa huonosti. Minä kuuluin luusereihin. Ja siksi minua kiusattiin henkisesti: jätettiin ryhmän ulkopuolelle, minulle naureskeltiin, haukuttiin, puhuttiin pahaa selän takana jne. Muistan jopa itse ajatelleeni, että se on ihan oikeutettua. Koska minä nyt vaan olen tällainen luuseri.

Löysin minä ystäviäkin yläasteella. Yksi pisimmistä ystävyyssuhteistani on saanut alkunsa nimenomaan yläasteella. Pahalta tuntui se, että muutama ns. ystäväksi luulemani kääntyi minua vastaan ja aloitti myös kiusaamisen. Nälvimisen. Porukasta poisjättämisen. Ikävien juorujen levittämisen.

On meitä tässä oikein vanhempien parivaljakko luotsaamassa esikoista yläkouluun. Nimittäin myös miestäni on kiusattu yläasteella. Hänen kohdallaan se johtui hyvästä koulumenestyksestä ja myös hänen isoveljestään, jolla oli liikuntavamma (aivokasvaimesta johtuen; myöhemmin tämä isoveli kuoli syöpään). Mieheni kohdalla kiusaaminen oli henkistä ja isoveljen kustannuksella nauramista ja tämän liikkumistavan matkimista. Todella julmaa.Miehen yläkoulussa tuntui olleen myös simputtamista. Kovikset esimerkiksi vaativat, että kun he kulkevat käytävää pitkin, muut nousevat seisomaan ja tekevät kunniaa heille.

Minun maailmassani yläkoulu näyttäytyy niin julmana maailmana etten haluaisi esikoisen siirtyvän ollenkaan pois lintukotokoulusta, jossa hän nyt on. Näen jo hänet "hyvänä" kohteena kiusaamiseen. Hän on pienikokoinen verrattuna luokkakavereihinsa, ei ehkä osaa puolustaa itseään, on herkkä ja todella lahjakas koulussa. Vieläkö lapsia kiusataan sen takia, että he ovat hyviä koulussa??!

Minä itken tätä kirjoittaessani. Selvästi edelleenkin koulukiusaaminen nostattaa erittäin vahvoja tunteita. Ehkä minussa silloin oli kuitenkin jo vahvaa selviytyjää olemassa. Otin nimittäin omatoimisestai yhteyttä koulukuraattoriin ja muistan kun menin hänen luokseen juttelemaan ja itkin lähes koko ekan tapaamisen ajan. Annoin hänelle luvan kertoa asiasta opolle ja luokanvalvojalleni ja sitten lähti pyörät pyörimään. Kyllähän minä siitäkin sain lopulta kuulla: "XXX (= silloinen sukunimeni) on käynyt puhumassa kuramoottorille". Mutta joka tapauksessa siihen loppui pahin kiusaaminen. Ysiluokan sain olla jo enemmän rauhassa. En ollut suosittu, mutta sain tuntea olevani edes jollain tavoin ihminen. Lukio olikin jo ihan toisenlaista aikaa. Minun yläasteen luokaltani taisi siirtyä vain kaksi muuta lukioon. Lukioajoilta on pelkkiä hyviä muistoja. Oli outoa tuntea olevansa ihan normaali ja jopa pidetty ja hauska tyyppi, kun koko yläasteen ajan oli ollut pohjasakkaa.

Yläkouluesitteessä luvataan, että opiskelu yläkoulussa on itsenäistä opiskelua ja uusia kavereita. Vantaan kaupungin arvot ovat hyvinvointi, oppimisen ilo ja toisten kunnioitus. Todella toivon, että nämä toteutuvat omien lasten yläkouluvuosina. Itselleni yläaste oli lähinnä epämiellyttävä testilaboratorio, kuinka selviää hengissä niistä kolmesta vuodesta ja kuinka pystyy opiskelemaan mekastavien ja motivoitumattomien luokkakavereiden keskellä.

Millaisia muistoja sinulla on yläasteajoilta? Onko yläaste julma ja kova myös nykyään?

ps. Kuka muuten tietää, miksi nykyään puhutaan ala- ja yläkoulusta eikä ala- ja yläasteesta kuten vielä minun lapsuudessani? Näen jo mielessäni, että tätäkin on joku työryhmä ollut vuoden verran pohtimassa ja lopulta monien johtoryhmäkokousten jälkeen on päädytty vaihtamaan ala-aste sana alakouluksi, koska....niin sitä minä en tiedä?!