lauantai 3. lokakuuta 2015

Leila Saarivirta - Martta Kaukonen: Rikas elämä. Parempaa arkea hidastamalla.


Minulla oli ilo saada arvostelukappaleeksi kirja "Rikas elämä. Parempaa arkea hidastamalla". Kirjan ovat kirjoittaneet Leila Saarivirta ja Martta Kaukonen. Leila kirjoittaa Pihin naisen elämää - blogia, joten olen seurannut jo pitkään. Sain myös kutsun tämän kirjan julkkareihin (kiitos Leila!), mutten päässyt sinne päällekkäisten työjuttujen vuoksi.

Takakannessa kysytään: "Onko arkesi yhtä paikasta toiseen juoksemista? Läkähdytkö velvollisuuksien alle? Haluaisitko hidastaa tahtia, muttet tiedä, miten?" Kirjassa lähestytään hidastamista hyvin monesta eri lähtökohdasta, esimerkiksi suhteessa työhön, kuluttamiseen, perhe-elämän ja seksiin. Kirjassa on sekä hyvää tietoa että ajatuksia herättäviä kysymyksiä. Kirjan ehdoton suola olivat mielestäni kirjoittajien omat kokemukset ja kommentit. Ja myös omakohtaiseti läpikäydyt karikot ja kompastuskivet, jotka on kirjoitettu auki. Kirjassa oli myös hidastajien haastatteluja, jossa he kertoivat, millaista on elää itsensä näköistä elämää.

Kirjassa oli paljon tuttua pohdintaa ja tavallaan sain vahvistusta valitsemalleni tielle. Tosin en minä itse mitään vahvistuksia enää kaipaa, tiedän hidastavani koko loppuelämäni. Itse sain oivalluksen blogiin liittyvästä suorittamisesta luettuani Leilan kommentit bloggaamisesta. Kirjoitan tästä myöhemmin ihan oman blogitekstin.

Kirja on helppolukuinen ja selkeä ja luin sen parissa päivässä. Kirjassa on aika vaatimaton kansikuva ja ulkoasu, mutta sisältö on täyttä asiaa. Kirja voisi olla minun kirjoittamani, niin hyvin se osuu yksiin omien ajatusteni kanssa. Tosin minun kirjoittamana kirja tuskin olisi näin hyvä. Suosittelen kirjaa lämpimästi ja toivon, että tämä päätyy myös sellaisten luettavaksi, jotka eivät vielä downshiftaa ja hidasta elämäänsä.

Kirjasta saa monia hyviä ajatuspolkuja oman elämän miettimiseen. "Mikä on sinun unelmasi? Mitä tekisit mieluiten, jos sinulla olisi enemmän aikaa? Mikä estää sinua tekemästä sitä juuri nyt? Olisi hyvä pysähtyä pohtimaan, mikä on sinulle itsellesi tärkeää ja mieluista". Niin, mikä on sinun unelmasi? Millaista elämää haluat elää? Mitkä asiat ovat sinulle elämässäsi oikeasti tärkeitä?

Kiitos Leila ja Martta hyvästä kirjasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilahduttavat aina!