perjantai 5. joulukuuta 2014

Toimiva perhe - kurssi



Toimiva perhe on Thomas Gordonin kehittämä, vanhemmille, pariskunnille ja kasvattajille tarkoitettu kurssi. Kurssilla opetellaan ihmissuhdetaitoja ja vuorovaikutusta. Kurssin tavoitteena on lisätä vanhempien ja lasten hyvinvointia sekä saada heidän keskinäiset välinsä toimiviksi ja luottamuksellisiksi.

Kurssilla opiskellaan selkeää viestintää, haetaan rakentavia tapoja ratkaista ristiriitoja, mietitään kasvatukseen liittyviä arvoja sekä opetellaan toimivan keskusteluyhteyden luomista lasten ja vanhempien välille. Kurssi kestää 24 tuntia.

Kaikissa perheissä riidellään välillä ja ymmärretään asioita väärin. Toimiva perhe - kurssi tarjoaa kohtaamisen välineitä, joiden avulla yhdessäolosta voi tulla riidattomampaa ja toimivampaa.




Viime viikkoina jäähyn käyttöön liittyvät ongelmat ovat olleet esillä paljon. Moni vanhempi on ihmeissään. Mitä jäähyn sijasta? Toimiva perhe - kurssilla opetellaan esimerkiksi lapsen tarpeiden ja omien tarpeiden huomioimista, ristiriitojen selvittämistä molemmat voittavat - menetelmän avulla, välittäjänä toimimista ja epätoivotun käyttäytymisen muuttamista ympäristöä muuttamalla. Toimiva perhe - kurssi tarjoaa konkreetteja menetelmiä vanhemmalle. Ja antaa vastauksia myös siihen kysymykseen, että mitä sitten kun tekisi mieli antaa se jäähy.



Kurssilla opeteltavat taidot ovat konkreettisia ja käytännönläheisiä työkaluja, jotka tukevat jokaista isää ja äitiä jokapäiväisessä elämässään perheen keskellä. Kurssin lähtökohtana on toisen kunnioittaminen. Työmenetelminä käytetään luento-osuuksia, keskustelua, käytännön tilanteisiin liittyviä harjoituksia ja opitun soveltamista omaan elämäntilanteeseen.

Valmistuin pari viikkoa sitten Toimiva perhe - ohjaajaksi. Kävin itse Toimiva perhe - kurssin pari vuotta sitten (ja olin jo sitä ennen toteuttanut monia kurssin ajatuksia perheessämme) ja nyt tänä syksynä suoritin ohjaajakoulutuksen. Nyt voin toimia kouluttajana.


Tulen kirjoittamaan enemmänkin Toimivaan perheeseen liittyvistä ajatuksista, tarkoitus on esitellä kirjat Toimiva perhe (Thomas Gordon) ja Ole paras itsesi! (Linda Adams). Lisäksi suunnitteilla on  blogiteksti ainakin Minä-viestien käyttämisestä.

Puhuimme ohjaajakoulutuksessa, että Toimiva perhe - kurssit eivät ole kovinkaan tunnettuja, vaikka niitä on pidetty Suomessa jo kymmeniä vuosia. Oletko sinä kuullut Toimiva perhe - kurssista? Tai jopa käynyt kurssin? Voisitko ajatella osallistuvasi kurssille, jolla parantaisit omia vuorovaikutustaitojasi?

6 kommenttia:

  1. Kiva jos kirjoitat aiheesta jatkossakin. Meidän piti osallistua kurssille vuosi sitten, mutta se peruttiin liian vähäisen ilmoittautumisen vuoksi. Ollaan miehen kanssa harrastettu parisuhdekursseja, niin tämä olisi ollut ihan hyvä jatkumo...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kun kurssille oli tulossa liian vähän osallistujia. Se kertoo juuri siitä, että tämä kurssi tunnetaan liian huonosti.

      Kurssi sisältää niin paljon hyviä ajatuksia, että koen tärkeäksi jakaa niitä blogissani myös. Kunhan ehdin, lisätekstejä on tulossa.

      Poista
  2. Kuulostaa mielenkiintoiselta ja olen innokas kuulemaan lisää sitten, kun aiheesta kirjoittelet enemmänkin. Meidän mahdollisuudet parisuhdekursseille on vähän heikonlaiset tällä hetkellä, joten mahtavaa että jaat näitä asioita täällä blogissa; löytyy varmasti hyviä ajatuksia ja välineitä entistä toimivampaan perhearkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitus on kirjoitella enemmän. Nyt kun työtkin ovat vähitellen loppumassa tältä vuodelta ja jään lomailemaan, toivottavasti on enemmän aikaa paneutua blogiinkin

      Toimiva perhe ei sinällään ole parisuhdekurssi vaan kurssi vuorovaikutustaitojen parantamiseen suhteessa lapsiin. Toki siitä saa keinoja vuorovaikutustaitoihin ylipäänsä mihin tahansa ihmissuhteisiin. Ja nimenomaan välineitä entistä toimivampaan perhearkeen.

      Poista
  3. Minua kiinnostaisi etäkurssi aiheesta kun en taida kurssille päästä mitenkään.. Kirjaa olen parhaillaan lukemassa, mutta kotona keskittyminen on hankalaa kun lapsi vaatii oman huomionsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimiva perhe - kurssikokonaisuus on sellainen, joka perustuu pitkälti vuorovaikutukseen ja taitojen harjoitteluun, sitä on vaikea pitää etäkurssina. Kirjan voi lukea kotosalla ja muistaakseni netistä löytyy joku lyhennelmä myös tuosta kirjasta, missä on ydinasiat tiiviisti. Toivottavasti jossakin vaiheessa pääsisit kurssille mukaan!

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!