lauantai 27. joulukuuta 2014

Leppoisasti


Joulun jälkeistä aikaa on eletty hyvin leppoisasti. Ollaan ulkoiltu, luettu, katsottu leffoja, syöty ja vain oltu. Ollaan leppoisteltu. Toiset tykkäävät ohjelmoida koko lomansa vierailuilla ja tekemisellä, me olemme aina tykänneet joulun aikaan vain olla.


Keho ja aivot ovat saaneet leppoistelun kautta tilaa ja energiaa. Olen saavuttanut flow-tiloja, uusia visioita on alkanut syntyä. Minä tarvitsen tällaista leppoisaa eloa ihan säännöllisesti, en vain loma-aikoina. Siksi en varmaan koskaan pystyisi täyteen työaikaan ja sen myötä tulevaan kiireeseen. En vaan jaksaisi sitä, en henkisesti enkä myöskään fyysisesti. Tästä myös soimaan itseäni ihan säännöllisesti: miksi minä en pysty sellaiseen, johon suurin osa ihmisistä pystyy. Minä tarvitsen valtavasti omaa tilaa ja rauhallista aikaa. Onneksi elämässä pystyy tekemään sellaisia valintoja, että nämä ovat mahdollisia. On mahdollista downshiftata. Yrittäjyys ei kaikille ole downshiftaamista vaan monille ihan toista äärilaitaa. Minulle se on keino tehdä sellaista työtä, josta pidän sellaisella viikkotuntimäärällä, jonka jaksan hyvin.


Leppoisa elomme jatkuu joulunpyhien jälkeen myös arkena. Minä pidän vielä pari viikkoa lomaa, toki vähän teen myös yrityksen hommia eteenpäin. Aina silloin kun on hyvä fiilis voin tehdä markkinointia, katsoa joulukuun kuitit valmiiksi kirjanpitoa varten, suunnitella ensi vuoden ryhmiä. Kirjoittaa referaatti ratkaisukeskeinen valmentaja opintoihin. Myös muutamat kaveritreffit on sovittu. Käymme leffassa katsomassa Madagascarin pingviineitä ja itse olen menossa ystäväni kanssa Viattomien lasten päivän konserttiin. 

Yhden asian suhteen en ole ollut kovin leppoisa. Olen siivonnut lähes kaikki joulukoristeet jo pois. Perinteisesti laitan joulukoristeet varhain, viimeistään ensimmäisenä adventtina. Ja saman perinteen mukaan alan siivota niitä Tapaninpäivänä pois. Nyt on jäljellä enää talolyhdyt, joulukuusi ja jouluvalot. Joulukuusen laittanen viimeistään ylihuomenna pois, talolyhdyt ja jouluvalot saavat jäädä vielä hetkeksi esille. 

Rakastan leppoisaa elämää! Entä sinä, pidätkö sinä enemmän siitä, että on jatkuvasti säpinää ja kalenteri täynnä vai kaipaatko vapaata aikaa, jota ei ole kalenteroitu täyteen?

6 kommenttia:

  1. Kävin tänään 8-vuotiaan kanssa katsomassa Madagascarin pingviinit ja oli kyllä ratkiriemukas. Tykkäsimme kovasti (sai itsekin nauraa) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että leffa on hauska. Me menemme katsomaan sitä huomenna.

      Poista
  2. Oli myöskin ihana rentoutua muutama päivä näin jouluaaton aikaan. Se tekee niin mielelle kuin kropallekin hyvää. On ihanaa kun osaa jättää työelämän ja arkisen aherruksen sivuun edes muutamaksi päiväksi! Kävin myös isojen poikien kanssa katsomassa Madagascarin pingviinit ja se oli aivan ihana - jopa äidin mielestä :)

    Olen myös nauttinut osa-aikaisesta työajasta enkä meinaa millään tottua tähän kokoaikaiseen työhön. Toki aika tekee varmasti tehtävänsä ja kun saan tämän uuden työkuvioni rutiininomaiseksi ja tutuksi niin ehkä se siitä vähän helpottaa? Mukava kuulla, että olet nauttinut valitsemastasi työmäärästä - se yrittäjyydessä onkin mukavaa kun pystyy tekemään niitä valintoja :)

    Oikein mukavaa ja ihanaa uutta vuotta teidän perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loma ja rentoutuminen on tärkeää! Monet löytävät tasapainon täyden työajan, perheen ja kotihommien kanssa, minä en sitä missään vaiheessa onnistunut tekemään. Aina kärsi joku, yleensä minä itse (= nukuin liian vähän, ei ollut aikaa omille harrastuksille tai hyvinvoinnille jne).

      Eilen kävimme katsomassa Madagascarin pingviinit ja se oli ihan ok leffa. Mukavaa uutta vuotta teillekin!

      Poista
  3. Yhä enemmän leppoista, kalenteri-vapaata aikaa kaipailen ja lisäilen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin, niin minäkin. Minä olen elänyt vuosia sitten tosi kiireistä elämää, kalenteri oli aina täynnä. Nyt kaipaan ihan muuta.

      Ja tervetuloa uudeksi lukijaksi!

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!