perjantai 12. joulukuuta 2014

Krääsätön joulu - haaste


Pihi Nainen haastoi minut mukaan Krääsätön joulu - haasteeseen. Mietin ensin, mitä krääsä on minulle. Krääsä on sellaista, mitä ei tarvitse. Sellaista, mikä jää lojumaan käyttämättömänä kaappien perukoille. Tai sellaista, mikä menee heti rikki. Krääsätön tarkoittaa minulle tarpeellista, kestävää, kulutettavaa tai aineetonta lahjaa.

Haasteessa on tarkoitus listata 3-5 aineetonta joululahjavinkkiä. Tässä postauksessa tulee vähän laajemmin vinkkejä ja myös muita kuin aineettomia vinkkejä.

Vinkkejäni krääsättömään jouluun:

1. Tunne lahjansaaja. Kysele lahjatoiveita. Osta sellaista, mitä hän toivoo. Tai mitä tiedät lahjansaajalta puuttuvan. On kivempaa saada se puuttuva paistinpannu tai kumisaappaat kuin kasa sellaisia tavaroita, millä ei tee mitään.

2. Suosi lahjakortteja palveluihin. Kosmetologille, kampaajalle, hierojalle, kiinnostaville kursseille.....Huomasin, että ensi keväänä on tulossa myyntiin Museokortti, mikä mahtava lahjaidea tämä onkaan jatkossa!

3. Itse tykkäisin tosi paljon jos pojat saisivat kummeiltaan esim. lupauksen metsäretkestä, uimahallireissusta tai leffareissusta. Vanhempana tykkäisin siitä, että joku lupautuisi meille lastenhoitajaksi ja minä ja mies saataisiin joku ilta käydä vaikka leffassa. Älä osta mitään - sivustolta löytyy kivoja tulostettavia lahjakortteja.


4. Luulen, ettei pysty menemään kovin paljon pieleen, jos ostaa ruokatuotekorin lahjaksi. Kori, johon on kerätty ruokatarvikkeita kuten hapankorppua, pähkinöitä, suolakeksejä, kuivahedelmiä, suklaata. Mukaan vaikka vielä kynttilä ja serviettejä. Kaikki syötävää tai kuluvaa. Ja korin voi käyttää säilytyskorina jatkossa. Minä saan vuosittain kummipoikani äidiltä taatelikakun lahjaksi ja olen tästä joka vuosi superiloinen. Itse kun en ole kovin kummoinen leipoja.

5. Jos ostat materiaa lahjaksi lapsille, niin osta kestäviä. On mukavampaa saada kestävä ja laadukas puinen lelu kuin muovinen härpäke, joka hajoaa jo joulupäivänä. Meillä on suosittu esim. puisen junaradan osien keräämistä sekä joulu- että synttärilahjoiksi. Lisäksi legot ovat kestäviä. Kirjat ovat myös kiva lahja. Meillä on kerätty tiettyjä klassikkoja, kuopus saa yksiltä kummeiltaan aina lahjaksi Mauri Kunnaksen kirjoja. Kaikkia kirjoja ei kuitenkaan tarvitse omistaa, kirjastossa on laajat valikoimat kirjoja (katso kohta 7).


6. Joululahjoja voi ostaa myös kirppareilta. Minä olen ostanut vuosien varrella esim. hyväkuntoisia kirjoja, pelejä ja vaatteita. Mieheni sai yhtenä jouluna neljä kauluspaitaa, maksoin niistä euron kappale. Tänä vuonna kummityttöni tulee saamaan kirpparilta ostetun priimakuntoisen kirjan.

7. Joululahjoja voi lainata myös kirjastosta. Minä olen lainannut nyt monena vuonna peräkkäin miehelle kirjan luettavaksi joulunpyhiksi. Täksi jouluksi kirjastosta on lainattu Alan Weismanin kirja "Maailma täynnä meitä"


8. Minulle käsityöt ovat krääsättömiä lahjoja. Tässä postauksessa on esimerkkinä virkattu piparkakkutalo, jollaisia väkersin muutama vuosi sitten lahjaksi isovanhemmille ja esikoisen kummille. "Lumihiutaleet" on tehty kirpparilta ostetusta pitsiliinasta. Itse tykkään käsityölahjoista paljon, mutta tiedän, etteivät kaikki arvosta käsitöitä. Eli taas tunne lahjansaaja ja hänen toiveensa ja tyylinsä.

9. Kestävät ja harkiten ostetut lahjat kannattaa pakata kangaspusseihin, jotta myöskään paperijätettä ei tule. Minä ompelin nämä lahjapussit jo vuosia sitten ja näissä on vuodesta toiseen kiertänyt perheen omat lahjat. Nämä lahjapussit ovat huomattavasti vähentäneet meidän perheessä lahjapaperijätteen määrää. Toki pojat ovat kummeiltaan saaneet myös ihan lahjapapereissa olevia lahjoja, joten he eivät ole jääneet paitsi käärepaperien rapistelusta ja repimisestä. Aiemmin tässä postauksessa oli kuva kangaskassista, jonka voi ostaa Punnitse ja Säästä - nimisestä liikkeestä. Tänä vuonna isovanhemmille menevä lahja (pähkinöitä, kuivahedelmiä ja poikien askartelemia joulukoristeita) pakataan tuollaiseen kangaskassiin.


10. Erilaiset hyväntekeväisyyteen liittyvät joululahjat. Rahaa voi lahjoittaa vaikkapa tukiperhetyöhön, luonnonsuojeluun tai omalla lahjarahallaan voi lahjoittaa pienen osuuden vaikkapa kenttäsairaalaan . Erilaisia hyväntekeväisyyslahjoja löytyy vaikkapa täältä.

11. Arvat. Me olemme antaneet esim. luontoarpoja viime vuosina.

Millaisia vinkkejä sinulla on krääsättömään jouluun?

Haluatko napata haasteen mukaasi? Jos otat haasteen mukaasi, laita viestiä kommenttiboxiin!

ps. linkitän tähän vielä hyvän kolumnin Turhuuden joulumarkkinat Kouvolan Sanomista

8 kommenttia:

  1. Meillä on ollut tapana lainata kirjastosta lapsille joka joulukuun päivälle joku joulukirja "joulukalenterimeiningillä" siis. Tänä vuonna tosin muumit ovat niin pahasti kesken että tämä tapa jäi nyt tekemättä. Tämähän ei nyt liittynyt mitenkään aiheeseen, mutta tuli mieleen tuosta kun lainailet miehellesi kirjoja. Tänä jouluna olen juurikin hankkinut esimerkiksi pääsylippuja erilaisiin tapahtumiin, siitä nyt enempää paljastamatta. Kummilasten paketeista löytyy kyllä krääsääkin(?) esim. hamahelmiä, taikaharjaa, Onnelia ja Annelia jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on myös ollut tapana lainata kirjastosta joulukirjoja luettavaksi. Pääsyliput tapahtumiin kuulostaa tosi kivalta lahjalta! Minusta hamahelmet, taikaharja ja Onneli ja Anneli eivät ole krääsälahjoja, jos ne tulevat käyttöön eivätkä jää lojumaan jonnekin laatikoiden pohjalle.

      Poista
  2. Loistovinkkejä! Itsekin ilahtuisin kirjaston lainakirjasta, joka olisi valittu miettien, mikä voisi iskeä joulunpyhinä. Suloinen tuo neulottu piparkakkutalo. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ilahtuisin lainakirjasta. Minulla on nyt jo useampana jouluna ollut tapana miehelle lainata joku kirja. Myös isänpäivälahjaksi hän on saanut lainakirjoja.

      Poista
  3. Ihana, kun niin monessa blogissa on näitä krääsätön/muoviton ym haasteita. Meiltä lähtee tänä vuonna lahjaksi elokuvalippuja Kummilapsille ja yksi Suomessa suunniteltu ja valmistettu vaate. Omat lapset saavat harrastusvälineitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuvaliput ovat tosi kiva lahja. Harrastusvälineet ovat myös hyödyllisiä.

      Poista
  4. Olipas kiva ja ajatuksia herättävä postaus! Yksi joka joulu mietityttävä asia on ruoka ja sen määrä. Joka vuosi lähtee jotain jouluruokaa roskiin, ja se tuntuu vuosi vuodelta tyhmemmältä. Tänä vuonna joulupöydässä oli vähemmän tarjontaa, toivotaan että jaksetaan syödä tällä kertaa kaikki, mitä on hankittu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Kiva jos sait ajatuksia. Meillä mies toimii varsinaisena jätemyllynä ja hän syö aina kaiken, meiltä ei juuri koskaan mene ruokaa biojätteeseen. Tänä vuonna mekin laitoimme jouluruokaa aiempaa vähemmän, muistikuvissa on ollut ne vuodet kun on liian monta päivää "joutunut" syömään jouluruokia ja jossain vaiheessa tulee kyllä raja vastaan sen suhteen.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!