maanantai 15. joulukuuta 2014

Ensimmäinen syksy yrittäjänä


Mietin, mitä kirjoitan ensimmäisestä syksystäni yrittäjänä. Kirjoitanko niistä epätoivon tunteista, joita olen aika ajoin tuntenut? Vai siitä kiitollisuudesta, jota tunnen lähes päivittäin kun uskalsin lähteä tälle tielle?  Kirjoitanko siitä, mitä olen tämän syksyn aikana ehtinyt tehdä ja mitä uutta luoda vai siitä, mitä kaikkea on vielä tekemättä? Ehkä kirjoitan jotain näistä kaikista.

Rohkea, oman sydämen äänen kuuntelija. Nämä sanat olen kuullut monta kertaa tämän syksyn aikana. Kyllä minä välillä pelkäsin viime keväänä kun tein päätöksen lähteä vakityöstä kohti uutta ja tuntematonta. Mutta tiesin jo silloin, että ratkaisuni on oikea. Ja sitä se on ollut.

Tänä syksynä olen ohjannut liikuntaleikkiryhmiä, tanssiliikuntaa ja kimppajumppaa. Vauvahierontakursseja. Olen suunnitellut ison kokonaisuuden "Myönteisiä keinoja kasvatukseen" ja pitänyt sen yhden kerran. Olen saanut valmiiksi myös kokonaisuuden "Rentoutumispäivä vanhemmille / Voimavaroja vanhemmuuteen" ja pitänyt sen yhden kerran. Olen tehnyt kotikäyntejä unikouluohjausten ja vauvahieronnan ohjausten tiimoilta. Olen pitänyt pari uniluentoa. Yritykseni nettisivut saatiin alkusyksystä julkaisukuntoon ja samaan aikaan avasin myös fb-sivut. Minulle on ollut tärkeää, että yrityksen sivut ovat ajan tasalla eli niiltä löytyy aina tuoretta tietoa, vanhat kurssit ja ajankohdat poistetaan saman tien sivuilta kun kurssi on mennyt. Nyt edessä on uusien tekstien laatiminen nettisivuille satuhieronnan tiimoilta.

Olen syksyn aikana saanut myös uusia yhteistyökumppaneita, joiden kanssa aloittelen yhteistyötä ensi vuoden puolella. Näistä yksi taho on Mommy & Me - lapsiperheiden hyvinvointikeskus. 

Sen lisäksi, että olen yrittäjä, olen myös opiskellut koko ajan lisää. Syksyn aikana olen käynyt kaksi koulutusta, joiden kautta olen saanut pätevyyden ohjata uusia kursseja: Toimiva perhe - ohjaajakoulutus ja Satuhieronta-ohjaajakoulutus. Lisäksi opiskelen ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi ja tämän syksyn aikana on ollut useampi lähiopetuspäivä, pienryhmän tapaamisia, lukuisa määrä harjoitteluvalmennuksia ja niiden videointeja, kirjallisia tehtäviä. Nuo valmentaja-opinnot ovat olleet antoisat, mutta ne ovat myös vieneet enemmän aikaa kuin osasin kuvitellakaan. Eikä tässä vielä kaikki, tiistai-iltaisin kävin mindfulness-jatkokurssilla, joka mahdollistaa sen, että pystyn aloittamaan huhtikuussa opinnot mindfulness ohjaajaksi. Aika paljon on siis syksyyn mahtunut muutakin kuin varsinaista yritystoimintaa.

Ja kaiken tämän keskellä olen pitänyt tärkeänä sitä, että itse olen hyvinvoiva ja jaksava ja että minulla on aikaa lapsille. Olen kotona iltapäivisin lasten tullessa koulusta kotiin ja silloin jutustellaan ja katsotaan läksyt yhdessä läpi. Iltaisin luetaan iltasatu ja tehdään satuhierontaa. Omaan hyvinvointiin satsaamiseen on kuulunut esimerkiksi säännölliset Rosen terapia - käynnit ja omaan hyvinvointiin liittyvät kurssit. Perheenä olemme käyneet esimerkiksi Sirkus Finlandiassa ja Talvisirkuksessa.

Aikamoinen syksy takana! En olisi uskonut yritystoimintaa aloittaessani mitä tämä syksyn tuo tullessaan. Tänä syksynä mielialat ovat todella heittelehtineet välillä laidasta laitaan. Välillä on ihan huima fiilis siitä, että vitsit minä saan tehdä makeita juttuja. Ja sitten hetken päästä olen todella pohjalla kun mietin, miksei kukaan ilmoittaudu mun kursseilleni. Tänä syksynä olen todella tarvinnut itselleni konsteja, millä saan nostettua itseni suosta.  Olen tämän syksyn aikana käynyt hienoja koulutuksia ja tutustunut ihan mahtaviin ihmisiin. Olen saanut paljon tukea, mutta toisaalta on myös niitä, jotka eivät ole millään tavoin kommentoineet koko yritystoimintaani, pikemminkin vetäytyneet kauemmaksi elämästäni. Tuntuu, että yrityksen perustaminen on tehnyt sen entistä enemmän selväksi, ketkä ovat niitä ihmisiä elämässäni, jotka tukevat minua ja ketkä taas ovat niitä, jotka ovat tukemisen sijaan enemmänkin energiasyöppöjä ja harmia ja pahaa mieltä tuovia ihmisiä. Kaikki tuki on ollut tarpeen ja kiitän sydämestäni kaikkia, joilta olen saanut tsemppaavia viestejä.

Olen kiitollinen kaikista ryhmiini tulleista lapsista ja aikuisista, olen kiitollinen kaikista yksityisasiakkaista. Olen kiitollinen kaikille niille, jotka ovat minua tsempanneet. Olen kiitollinen miehelleni, joka on uskonut minuun eikä millään tavoin pistänyt kapuloita rattaisiin, kun keväällä pohdin, uskallanko irtisanoutua vakityöstäni ja ryhtyä yrittäjäksi. Miehellä on ollut myös suuri rooli teknisenä tukena eli hän on tehnyt nettisivuni ja päivittää niitä ahkerasti. Ja olen kiitollinen myös teille blogini lukijat, olen saanut hurjasti voimaa kommenteistanne.

Paljon on myös tekemistä. Olen joutunut syksyn aikana priorisoimaan paljon, mitä teen nyt ja mitkä ovat niitä asioita, jotka voin tehdä myöhemminkin. Minulla ei ole käyntikortteja, minulla ei ole painettuja esitteitä. Yritykseni ei ole vielä twitterissä eikä instagrammissa. Eikä uutiskirjettä ole luotu saati sitten mietitty sen sisältöjä. Muutenkin mainostaminen on jäänyt tosi vähäiseksi. Minulla ei ole ollut aikaa tehdä kierroksia perhekerhoissa eikä leikkipuistoissa kertomassa toiminnastani. Voisin näistä soimata itseäni (ja välillä mieli sitä tekeekin). Mutta enemmän olen itseäni kohtaan lempeä. Syksyllä on ollut niin paljon tekemistä, että asioiden priorisointi on ollut tarpeellista oman jaksamisen kannalta. Minulle on ollut tärkeintä, että sen mitä teen, teen hyvin ja ne kurssit, mille menen kouluttamaan, on valmisteltu hyvin. Twitter tai käyntikortit ovat jääneet suosiolla asioiksi, jotka teen sitten kun ehdin. Haasteita tuo kotitoimistoni eli työskentelyni kotoa käsin. Poikien lyhyet koulupäivät ja kotitoimisto ovat välillä olleet hankalasti yhteen sovitettavissa.

Monia varmaan kiinnostaa yrittäjän talous. Minä olen pystynyt nostamaan palkkaa heti alusta alkaen. Toki minulla tuli kuukauden - parin väli, ettei rahaa tullut mistään.  Eli se oli se väli, kun sain palkan edellisestä työstäni ja ennen kuin sain yrityksen pystyyn ja ekat laskutukset tehtyä ja ekan starttirahan. Starttiraha on ollut hyvä tuki alkuun ja toki tiedostan, että starttirahan loputtua mun on vaan saatava asiakkaita ja ryhmätoimintaa enemmän.

Mielenkiinnolla odotan vuotta 2015. Kasvun Taika jatkakoon kasvuaan ja olkoon vuosi 2015 yhtä taianomainen kuin tämäkin vuosi on ollut!

16 kommenttia:

  1. Hei, Halusin kommentoida tuota kotitoimisto/lapset haastetta. Sun lapsethan on jo niin isoja, että uskon heidän pian oppivan ymmärtämään, että tarvitset työrauhan. Samoin sinä opit sulkemaan korvasi leikin ääniltä. Meillä ainakin 2 ja 4 vuotiaat on ihan hyvin ymmärtäneet, ettei äitiä aina saa häiritä. Korvatulpat on ystävä :)

    Niina

    Niina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tässä onkin enemmän kyse siitä, että minulla on huono omatunto siitä, jos teen töitä silloin kun pojat ovat kotona. Lisäksi vaikka saan työrauhaa, en pysty enää tekemään sellaisia hommia, jotka vaativat keskittymisrauhaa. Koska keskeytys voi tulla hetkenä minä tahansa. Korvatulppia en osaa käyttää. Mun pitää vaan itse opetella toisenlaista työrytmiä ja tehokkaampaa työtapaa niihin ajanjaksoihin kun olen kotona yksikseni.

      Poista
  2. Minusta sinulla on ollut menestyksekäs syksy. Olet saanut heti laskutettavaa työtä sekä asiakkaita. Sitä kautta saat yrityksesi tunnetuksi ja lisää asiakkaita. Onnea vuoteen 2015!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on totta, että olen pystynyt heti alusta alkaen nostamaan palkkaa. On ollut laskutettavia ryhmiä ja yksityisasiakkaita. Ja näistä olen kiitollinen. Luulen, että olo olisi aika lailla erilainen, jos koko syksyn olisi pakertanut ahkerasti töitä, mutta pussiin ei jäisi rahaa ollenkaan siitä työstä. Minulla on ollut hyviä yhteistyökumppaneita ja lisäksi minulla on aika pienet "kiinteät" kulut, kun teen töitä kotoa käsin.

      Poista
  3. Ihana kirjoitus :) Nostan hattua sille, että olet tehnyt rohkean päätöksen ja lähtenyt yrittäjän tielle. Se on välillä palkitsevaa ja välillä tuntuu, että on rämmittävä pohjamudissa nostaakseen taas itsensä takaisin jaloilleen. Antoisinta tuossa on se, että saa tehdä juuri sitä mistä itse nauttii - ja sinä näytät nauttivan :) Muistathan hakea jatkoa tuolle starttirahalle. Sitä ei kaikki saa, mutta yrittänyttä ei laiteta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, välillä on rämmittävä pohjamudissa, kyllä ne henkiset pohjamudat ovat minullekin tuttuja. Sitten taas voi nauttia siitä fiiliksestä, että saa tehdä juuri niitä asioita, joista tykkää ja joissa on hyvä.

      Minulla on pian käsillä starttirahan jatkon haku, loppuviikosta paneudun siihen asiaan. Ilman muuta haen ja toivon, että sitä vielä puoli vuotta minulle irtoaisi.

      Poista
  4. Hyvä, että yrittäjyys on alkanut hyvin. Ja tärkeää on, että siitä saa palkkaa! Hyvää Joulunaikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on hyvä fiilis, että kaikki on lähtenyt kivasti käyntiin ja nyt on joululoma aikaa jäsennellä ajatuksia kevätkauden toiminnan suhteen. Hyvää joulun aikaa sinullekin!

      Poista
  5. Onnea, mahtavaa lukea näin myönteistä yrittäjyys-tarinaa! Koska ei yrittäjyys helppo ratkaisu meidän yhteiskunnassamme ole, ei. Byrokratia, verot, maksut ja sen päälle elämän epävarmuus. Mutta niistä saa lukea yllin kyllin muualtakin - kiitos siis sinulle näistä positiivisista näkökulmista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, ettei yrittäjyys ole helpoin mahdollinen ratkaisu. Papereita joutuu pyörittelemään paljon alussa, onneksi en edes tiennyt sitä kaikkea siinä vaiheessa kun aloitin niitä täyttelemään. Kivijalkayrityksille tämä aika on kovaa, mutta näin minunlaiselleni yritykselle ajan epävarmuus ei ole toistaiseksi näkynyt. Ihmiset haluavat lapsilleen ja perheilleen palveluja ja kun hinnat ovat kohtuulliset, niitä pystyy myös käyttämään. Ja vielä kun tähän lisää että itse on tottunut elämään aika pienillä tuloilla, niin oma talouskaan ei ole romahtanut.

      Poista
  6. On kiva seurata tätä ja ihanaa että kokemuskin on ollut antoisa ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin on kivaa kirjoittaa muistiin näitä juttuja. Ihan itseäni varten myös. Kokemus on ollut antoisa. Pohjamudissa on välillä ryvetty, mutta aika nopeasti sieltä mudista on taas noustu ylös. Nyt toivon, että lomalla ajatuksiin tulee taas uutta avaruutta ja ensi vuosi avaa taas uusia mahdollisuuksia.

      Poista
  7. Aivan huikeaa Heli!! Onnea yrityksesi ensimmäisestä onnistuneesta syksystä! Olet paljon tehnyt ja saanut aikaiseksi. Vaikka välillä olisi huono omatunto tms. vaikea keskittyä kotona, voit muistella millaista olisi entisessä työssäsi, olisitko voinut olla lainkaan kotona poikien tulossa koulusta.. Ja sitä paitsi elämään kuuluu kaikenlaiset monenkirjavat värit, tunteet ym. Tekstistäsi huokuu kuitenkin ilo ja nautinto tekemisestä.

    Onnea ja omannäköistä arkea ensi vuodelle, niin sinulle kuin yrityksellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi! Juuri tällaisista kommenteista minä saan voimaa. Olen miettinyt monesti sitä, kuinka ihanaa on olla iltapäivät kotona. Entinen työni loppui neljältä ja olin kotona aikaisintaan 16.30. Nyt on aikaa ihan eri tavoin jutustella, laittaa yhdessä lasten kanssa ruokaa jne.

      Se on totta, että nautin ja iloitsen siitä mitä teen. Mukavaa tulevaa vuotta sinullekin!

      Poista
  8. Menestyksekästä vuotta 2015! On ollut mukava lukea yrityksesi kuulumisia blogista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja hyvä, jos näitä kuulumisia on ollut kiva lukea. Mietin aina, kuinka paljon voin kirjoittaa yritysasioistani ettei joku koe sitä liiallisena mainostamisena.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!