lauantai 30. heinäkuuta 2016

Mikä on lomalla tärkeintä?




Luin muutama päivä sitten Meidän Perhe -lehden päätoimittajan kirjoituksen ja nyökkäilin. Parasta perheen lomamatkalla oli se, minkä olisi voinut tehdä kotonakin - koko perheen yhteinen uimareissu. Tyttö oli koko kevään pyytänyt äitiään uimaan, mutta äiti oli keksinyt milloin mitäkin verukkeita. Lomalla perhe sitten ehti uimaan yhdessä. Kivointa ei ollutkaan se, että perhe oli ulkomailla kahdessakin eri maassa vaan se, että he kävivät uimassa yhdessä. Pieni voi olla lapselle suurta.

Aikuiset ajattelevat, että lapset tarvitsevat hienoja ja kalliita matkoja viihtyäkseen ja kehittyäkseen, saadakseen arvokkaita kokemuksia ja ties mitä. Lapsille usein taas riittää aivan tavalliset asiat. Tästä sain oivalluksen jo aikana ennen omia lapsiani. Ohjasin muutamana kesänä seikkailuleikkikenttätoimintaa eri leikkikentillä Mikkelissä. Järjestimme erilaisia ohjattuja seikkailuja leikkikentällä ja sen lähiympäristössä. Viimeisenä seikkailuleikkikenttäpäivänä lapset piirsivät, mikä oli ollut kivointa viikossa. Yksi tyttö piirsi viikon kivoimmaksi jutuksi koiran, joka oli yhtenä päivänä kulkenut leikkikentän ohitse. Muistan ajatelleeni, että "ahaa, aina kivoin juttu ei siis olekaan se järjestetty toiminta, jonka aikuinen on ajatellut kivaksi ja kehittäväksi vaan se voi olla jotain ihan muuta. Aikuisen mielestä vähäpätöistä, mutta lapselle ihanaa ja tärkeää".


Viime kesänä kävimme Berliinissä, Mikkelissä ja pojat kävivät Tampereella. Ja kävimme myös entisten naapureidemme luona Kotkassa. Ja minkä asian lapset nostivat kesän kohokohdaksi? Sen, kun olimme Kotkassa ja he kävivät seikkailemassa metsässä ja maalasivat kasvonsa mustikalla. Muutaman vuoden takaa muistan Tukholman reissumme, jossa kahden päivän ajan kiertelimme useassa eri kohteessa (Junibacken, Vasa-museo ja Tekniikan museo). Lapsista kaikkein kivointa oli pelata laivalla pleikkaa. Sitä he olisivat voineet tehdä naapurissakin.

Uskon, että moni lapsi pitää tärkeimpänä asiana lomalla sitä, että perhe on yhdessä. Sitä, että on aikaa. Sitä, ettei ole kiirettä. Sitä, että aikuinen ehtii paneutua lapseen ja olla hänen ajatustensa äärellä. Sitä, että aikuinen ehtii katsoa sitä muurahaista, joka kiehtoo lasta ja jota lapsi jaksaa tuijottaa pitkät ajat. Tärkeää on se, ettei loma ole suorittamista. Lapsikin tarvitsee lomalla luppoaikaa ja myös tylsyyttä. Itse ajattelen, että tylsyys on hyväksi. Ajattelen myös, että vähemmän on enemmän. Jos kesä on täyteen viritetty erilaisia retkiä, matkoja ja kohteita, mikään niistä ei tunnu erityisen arvokkaalta mielessä. Mutta kun on käyty parissa-kolmessa kohteessa, ne jäävät enemmän lapsen mieleen. Ja sitten jää aikaa myös niille mustikkanaamoille, muurahaisille ja leikkipuiston ohi kulkeville koirille.



Meidän perheen hyvään lomakonseptiin on jo useamman vuoden ajan kuulunut koko perheen yhteinen lomamatka ulkomaille. Matkan optimaalinen pituus on 4-5 päivää, enempää ei lapset jaksa (ja tulee koti-ikävä; jopa Legolandissa tuli mieleen koti-ikävä!) ja myöskään puutarha ei voi olla ilman hoitoa pidempään. Sen lisäksi käymme Suomessa pari reissua, toinen reissuista on aina kotiseudulleni Mikkeliin. Minä käyn lasten kanssa pari päivää jossakin, jotta mies saa omaa aikaa ja mies puolestaan käy lasten kanssa parin päivän reissun, jotta minä saan omaa aikaa. Esikoiselle on tärkeää, että lomalla ollaan myös tarpeeksi kotona. Hän on kotikissa, tykkää olla kotona ja lukea kirjoja. Kuopus taas tykkää olla kavereitten kanssa ja hänellekin on tärkeää, ettei olla liian paljon reissussa - jotta saa olla aamusta iltaan omien kavereittensa kanssa. Meidän perheelle lomalla on tärkeää yhteisen ajan lisäksi myös jokaisen tarpeet ja oma aika. Näin lomasta tulee paras mahdollinen.

Mikä on teidän perheelle lomalla tärkeintä?

* Kuvat ovat parin viikon takaa kesän toiselta Mikkelin reissultamme, tivolista ja keilahallista.

torstai 28. heinäkuuta 2016

Oi ihana kuukuppi!


En ehkä ole aikaisemmin maininnutkaan, että olen tyytyväinen kuukupin käyttäjä? Nyt asia tuli mieleeni, kun kävin ostamassa itselleni uuden kuukautiskupin. Edelliselle nimittäin kävi vähän hassusti. Se katosi. Hävisi. Luultavasti kävi niin, että unenpöpperöisenä aamutuimaan vetäisin sen vessanpöntöstä alas. Tai sitten se vielä jonakin päivänä löytyy jostakin.

Hankin ensimmäisen kuukuppini esikoisen synnyttyä. Käytin lapsillani kestovaippoja ja alkoi tuntua hassulta ajatukselta, miksi tungen omiin housuihini jotain hiostavaa, haisevaa ja kertakäyttöistä. Aloin tutkia, millaisia vaihtoehtoja on naisten kestoiluun. Silloin yli 10 vuotta sitten ei ollut kovinkaan montaa kuukautiskuppivaihtoehtoa markkinoilla. Taisin silloin ostaa itselleni DivaCupin. Nyt ostin suomalaisen Luneten. Muutenkin haluan tukea suomalaista työtä ja yrittäjyyttä, mutta lisäksi tähän nyt vaikutti se, että kuukupille oli akuutti tarve eikä täältä meidän lähiöstä muuta löytynyt tähän hätään. Lunettea myyvät myös apteekit ja sieltä löysin itselleni uuden kuukupin.


Itselleni kuukupin käyttö on ollut niin luontevaa yli kymmenen vuoden ajan, että välillä aina ihmettelen, miksi kaupoissa myydään vieläkin tamponeja ja kuukautissiteitä? Kuka niitä käyttää? No, ehkä olen elänyt vähän omassa kuplassani ja ajatellut, että kaikki muutkin naiset ovat päätyneet tähän ekologiseen, edulliseen ja helppoon ratkaisuun. Olen kuullut, että jotkut ovat kokeneet kuukupin käytön vaikeaksi tai "likaiseksi" tai joidenkin värkkiin se ei ole vain sopinut. Itse en voisi olla tyytyväisempi.

Minulle pms on aika ajoin tuskallista aikaa, mutta menkoista haluan tehdä itselleni mahdollisimman mukavat ja helpot. Siksi kuukuppi.

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Puoletkin riittäisi



Uusin Tatu ja Patu - kirja on ilmestynyt. "Tatu ja Patu etsivänä.Tapaus Puolittaja". Kirja on hyvä. Siinä on loistava sanoma. Puoletkin riittää. Kirjassa nelivuotias Aada ymmärtää, ettei kaikkea tarvita niin paljon. "Liikaa tavalaa. Aata ei tykkää. Liikaa leluja, liikaa lahjoja. Liikaa vaatteita. Liikaa helkkuja. Puolet vähemmän liittäisi". "Aata ei tykkää kun huone on ihan täynnä tavalaa, ei mahlu leikkimään. Aata piilotti lahjat komeloon. Aata antaa ne semmoisille, joilla ei ole yhtään leluja". Ja Aada toteaa myös, että kun tavaraa on vähemmän, tulee myös vähemmän roskia. Miten viisas sanoma tässä lastenkirjassa onkaan!



Olen raivannut tavaraa KonMarin innoittamana. Vähän liiankin ahkerasti. Meinasi nimittäin mennä jo raivaus överiksi ja aloin kihistä kiukusta, kun koko elämä on raivaamista ja siivoamista. Onneksi tajusin pysähtyä. Mistä tämä kiukkukihinä kertoo? Mitä minä oikein olen tekemässä? Siivoamassa hampaat irvessä? Siivoamassa niin tosissani, että kihisen kiukusta? Mikä oma tarpeeni ei toteudu, kun koen tällaista kiukkua?



Kaiken tuo raivaamisen keskellä olen miettinyt paljon tavaraa. Todellakin, puoletkin riittäisi. Olen jo vuosia ostanut aika säästeliäästi. Jo siksikin, että näin yrittäjyyden alkuvaiheessa niitä tuloja ei ole ihan hirvittävän hulppeasti ollut. Olen samalla kyseenalaistanut paljon kulutukseen perustuvaa kulttuuria. Mihin ihmiset tarvitsevat sitä kaikkea tavaraa, mitä he ostavat? Moni lohtushoppailee eli kun elämässä mättää joku asia, lähdetään shoppailun kautta hakemaan hyvää oloa ja iloa elämään. Ehkä se lohtu ja ilo pitäisi kuitenkin etsiä jotain muuta kautta?

Tällä hetkellä minulla on olo, etten osta mitään uutta. Olen kerännyt Muumimukeja ja Mariskooleja, mutta vitriinikaapit hyllyt ovat täynnä. Niitä ei mahdu lisää. Olen kerännyt retroa, esimerkiksi Finelin kahvipannuja ja vanhoja kahvipurkkeja. Niitäkään ei enää mahdu. Kirjoja on enemmän kuin tarpeeksi. Vaatteitakin minulla on. Pojat eivät enää tarvitse leluja. Kaikkea on yllinkyllin.


Aikaa ja hyvinvointia moni sen sijaan tarvitsee. Ehkä sitäkin saisi sitä kautta, kun puolet riittäisi eikä tarvitsisi rahaa niin paljon? Mieleeni tuli keväällä lukemani Sanna Wikstömin kirja "Hyvän elämän resepit. Oivalluksia arjen keskelle". Luku "Rikkaaksi" alkaa viisivuotiaan lapsen kysymyksellä (jonka lapsi kysyi omalta äidiltään): "Miksi te haluatte tulla niin rikkaaksi rahasta, että pitää mennä joka päivä töihin?" Luvussa todetaan, että viisaus piilee sen ymmärtämisessä, että ihminen voi tulla rikkaaksi muustakin kuin rahasta. Voi elää vapaaehtoisesti vähemmällä (esim. ilman autoa ja televisiota) ja tehdä sen valinnan, ettei tarvitse mennä joka päivä töihin. Itse olen myös tehnyt valintoja tähän suuntaan.



Tämä Uppo-Nallen runo on niin hyvä: 

"Ihmiset tahtovat kaikenlaista, vieraita tavaroita vieraista maista. 
Pian ovat kaapit täynnä kamaa, elämä kuitenkin yhtä ja samaa.
Iloon ei tarvitse tavaraa hankkia, onneen et tarvitse edes pankkia".

- Elina Karjalainen - 

Mitä sinä ajattelet? Riittäisikö puolet? Puolet vähemmän tavaraa? Entä puolet vähemmän palkkaa?

Seuraa blogiani myös facebookissa!

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Vuosi Hetkiä



Aloitin vuosi sitten postaussarjan Hetkessä. Hetki on arkeen voimaa tuova asia. Hetki on sellainen asia, joka on minua itseäni varten ja josta saan arkeeni iloa ja hyvinvointia. Hetki saa arjen näyttämään valoisalta, se tekee oman olon kepeäksi ja mielen kirkkaaksi. Hetket inspiroivat itseä ja tuovat hyvinvointia. Hetki saa energian virtaamaan ja sydämen laulamaan. Hetki saa minut kontaktiin itseni kanssa.


Aika monta Hetkeä vuoteen on sisältynyt. Olen kokeillut erilaisia hemmotteluhoitoja intialaisesta päähieronnasta hermoratahierontaan. Olen käynyt teatterissa niin lasten kanssa kuin ystävieni kanssa. Teatterireissuista erityisesti mieleeni on jäänyt Billy Elliot - musikaali, Äitikortti, Saiturin joulu ja Momo. Olen käynyt leffoissa myös sekä lasten kanssa että itsekseni tai ystävieni kanssa. Olen myös kokenut tavallisessa arjessa näitä hetkiä esimerkiksi haravoinnin merkeissä. Erityisesti vuoden varrelta mieleeni on jäänyt mindfulness-ohjaajakoulutukseeni kuulunut hiljaisuuden retriitti. Se, jos mikä oli Hetkessä olemista.

Olin maanantaina Voimakorukurssilla ja siellä syntyi tämä koru krysopraasista.


Selatessani Hetkessä - postauksia läpi mietin, että olen aika monta kertaa vuoden aikana kokenut hyvää oloa ja elänyt hetkessä. Noiden postausten lisäksi on ollut muutama muukin hetki, teatteriesitys tai kurssi, joka on jäänyt taltioimatta. Mutta muistoissa ja sydämessä ne ovat.

Tämä on ollut hyvä postaussarja. Joten nyt alkaa toinen vuosi hetkiä. Tämän toisen vuoden Hetkessä tunnisteena tulee olemaan Hetkessä vol 2. Luultavasti postaussarja tulee jatkumaan aika saman tyylisenä. Teatteria, leffoja, arjen hyviä ja voimaannuttavia hetkiä. Toivon kirjoittavani entistä enemmän arjen pienistä hetkistä - aina ei tarvitse lähteä teatteriin tai kodin ulkopuolelle kokeakseen hetken. Lisäksi minun tekisi mieli myös kokeilla jotain ihan uutta. Kuten nyt vaikka suklaahierontaa, metamorfista hoitoa ja sointukylpyä. Miltäs kuulostaa?

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Lomalla kannattaa lukea!


Viime lauantain Hesarissa oli pieni artikkeli: Lomalla kannattaa lukea. Artikkelissa todettiin lukemisen kehittävän aivoja samalla tavalla kuin kuntosaliharjoittelu lihaksia. Lukeminen treenaa aivoja ja tekee muistille hyvää. Jatkuva läsnäolo sosiaalisessa mediassa ja stressaava arki voivat saada keskittymiskyvyn koville. Tällöin lukemisesta ei meinaa tulla mitään. Aivoja voi kuitenkin alkaa treenata keskittymiseen lukemalla esimerkiksi viisitoista minuuttia kerrallaan ja pitämällä pienen tauon. Ja sitten taas lukemalla vartin verran. Keskittyminen paranee toistojen myötä. Kesä ja loma on hyvää aikaa lukemiseen.

Olen ehtinyt lukea jo ihanan monta kirjaa tänä kesänä. Moni kirja odottaa myös lukemista. Ja kirjastossa on varattuna vielä useampi. Minulle lukeminen on tärkeä harrastus, joka on jäänyt harmittavan vähään parina viime vuonna, kun opiskelut ja niihin liittyvät kirjat ovat vieneet aika ison siivun vapaa-ajastani.


Loman alussa luin Sari Luhtasen chick lit - romaanin "Tähtirooli". Se oli kepeää kesälukemista ja ihan viihteellinen, mutta jostain syystä en pitänyt siitä yhtä paljon kuin vanhemmista Luhtasen chick lit - romaaneista. Tämän jälkeen kuin kaksi itsemyötätuntoon ja itsetutkiskeluun liittyvää kirjaa. Maaret Kallion kirjan "Lujasti lempeä" ja Kristin Neffin kirjan "Itsemyötätunto - luovu itsesi soimaamisesta löydä itsevarmuutesi". Pidin molemmista kirjoista.

Liane Moriarty on vienyt sydämeni tänä kesänä. Koukutuin kirjaan "Mustat valkeat valheet" heti ensimmäiseltä sivulta alkaen. Kirja todella piti otteessaan alusta loppuun ja aihe (perheväkivalta) oli myös mielenkiintoinen ja kirjan edetessä koko ajan syvenevä teema. Eilen illalla aloitin saman kirjailijan kirjan "Hyvä aviomies" ja hyvin kirjoitetulta kirjalta sekin vaikuttaa. Näiden kirjojen välissä luin "Konmarin" ja John Greenin kirja "Teoria Katherinesta". KonMari oli nopealukuinen, mutta "Teoria Katherinesta" tökki jonkin verran. Mietin jo, että jätän kirjan kesken, mutta koska kirja oli saanut ihan hyvät arvostelut, luin sen vähän sinnitellen loppuun asti. Minusta kirja oli vähän pitkäveteinen eikä minua jaksanut kiinnostaa kirjassa ollut matemaattinen jaaritus. Odotin koko ajan kirjan loppumista ja sitä, että pääsen "Hyvän aviomiehen" pariin.


Nyt on lukemisen alla mainitsemani "Hyvä aviomies". Tämän jälkeen on suunnitelmissa lukea Alan Bradleyn kirja "Piiraan maku makea" ja sen jälkeen joutunen palaamaan hetkeksi opiskelukirjojen pariin. Lasten tunnetaito-ohjaajaopintojen päättötyö pitää palauttaa elokuussa enkä ole kirjoittanut sitä vielä sanaakaan. Eli vähitellen pitää alkaa suunnata lomamoodista tunnetaitokirjallisuuden pariin.

Minulla on kirjastoon varaus uusimpaan Rei Shimuraan, "Rei Shimura menetysten rannikolla". Olin aivan innoissani, kun alkukesästä huomasin, että Rei Shimura - sarja on saanut jatkoa. Luin muutama vuosi sitten sarjan läpi muutamassa kuukaudessa. Myös yksi suosikkisarjoistani, Mma Ramotse on saanut uuden osan ("Kahvia komeille miehille") ja sitä odottelen myös kirjastosta.

Kuuluuko sinun kesälomaasi lukeminen? Mitä sinä olet lukenut tänä kesänä?

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Kun jemmari kohtasi KonMarin (sis. arvonnan)


Minä myönnän olleeni aikamoinen jemmari. Olen keräillyt kaikenlaista tavaraa ja säilönyt monia asioita vuosikausia ajatuksella "jos näitä vielä joskus tarvitaan". Muistan, kun tyhjensimme lapsuudenkotiani vuosia sitten ja siellä oli ullakko täynnä ties mitä koriste-esineitä, maljakoita, muovipusseja ja muovirasioita. Silloin mietin, että omat tavarat on järjestettävä vuosien saatossa niin, ettei kenenkään tarvitse läpikäydä minun pakastusrasiavarastojani. Olenkin viime vuosina myynyt ahkerasti tavaraa kirppareilla ja myös lahjoittanut tavaroita ja vaatteita kierrätyskeskukseen ja eri keräyksiin. Samalla olen vähentänyt huomattavasti kulutustani ja ostelen aika harvoin ja pyrin ostamaan vain tarpeeseen. Olen täysin luopunut halpavaatemyymälöiden trikoovaatteiden ostamisesta, koska ne nyppyyntyvät heti. Mieluummin ostan vähän kalliimpaa ja laadukkaampaa, mutta pitempään kestävää. Mutta silti. Kyllä meillä niitä jemmakätköjä on. Jopa sellaisia, ettei viitsisi avata koko kaappia ja laatikkoa, koska tietää sen läpikäymisen olevan niin iso urakka.

Sain KonMari.Siivouksen elämänmullistava taika - kirjan jo kuukausia sitten arvostelukappaleeksi, en kuitenkaan ole ehtinyt lukea sitä kuin vasta nyt. KonMari on ollut julkisuudessa paljon, tuskin kukaan on voinut välttyä kuulemasta tästä metodista. KonMari on japanilaisen järjestäjägurun Marie Kondon kehittämä siivousmenetelmä.


KonMarin olennaiset piirteet voi tiivistää kahteen seikkaan: tavarasta luovutaan fiilispohjalta. Kysymys "tuottaako tämä tavara minulle iloa vai ei?" voi auttaa monet päästämään irti kaappeihin kertyneistä tavaroista ja vaatteista. Toiseksi menetelmä on hyvin kokonaisvaltainen. Siinä missä monissa muissa oppaissa neuvotaan hitaaseen etenemiseen, KonMarissa suositellaan siivouksen tekemistä kertarysäyksellä. Kodin kaaoksen kimppuun käydään oikeassa järjestyksessä. Kaiken A ja O on taito heittää tavaraa pois. Sen jälkeen koti järjestetään kerralla, täydellisen perusteellisesti ja yhtäjaksoisesti.

Marie Kondo lupaa, että menetelmää noudattamalla koti ei enää palaa koskaan epäjärjestykseen. Kirjassa kerrotaan myös, miten järisyttäviä vaikutuksia menetelmän omaksumisella on ollut ihmisten elämään. Siivouksen elämänmullistava taika lisää rohkeutta minimoida elämästä negatiivisia asioita. Järjestys ja turhasta roinasta luopuminen tuovat energiaa,  joka parantaa elämänlaatua.


Mitä minä, entisenä jemmarina, ajattelen tästä kirjasta ja metodista? Kirja on selkeä ja varmasti motivoi monia ihmisiä aloittamaan kotonaan jonkinlaista siivousprojektia. Minäkin olen tämän kesän aikana siivonnut vaatekaappini tavallista reilummalla kädellä. Samoin kävin läpi lasten vanhat kouluvihkot, kirjat ja piirustukset ja suurin osa lähti kierrätyslaatikoihin. Siivosin työpöytäni, paljon tavaraa lähti kierrätykseen ja  järjestelin kaikki paperit mappeihin ja kansioihin ja se toi paljon selkeyttä. Seuraavaksi olisi edessä kirjojen läpikäynti (kirjahyllyni pursuaa kirjoja ja siellä on myös tosi monta lukematonta kirjaa - auts). Myös keittiössä olevat ruokaohjepinot minun olisi tarkoitus käydä läpi. Minulla on valtava määrä kaupoista napattuja ilmaisia ruokaohjelehtiä. Katsonko minä niistä ruokaohjeita? Tosi harvoin. Ja niitä lehtisiä on monta laatikollista.

KonMarissa minua häiritsee se, ettei kirjassa mainita, mihin  ne pois heitettävät tavarat laitetaan? Kirjassa käytetään useamman kerran termiä "tavarat heitetään menemään". Ei kai vaan kaatopaikalle? Meiltä lähti kierrätyskeskukseen (joka toki on paljon parempi vaihtoehto kuin työntää kamaa sekajätteeseen) monta kassillista vaatetta ja tavaraa ja itselleni tuli vähän olo, että nyt siirrän jonkun toisen vastuulle omia vanhoja vaatteitani ja muita tavaroita.Toki kirppisharrastajana tiedän myös sen, että toisen romu voi olla toisen aarre.

Minusta ei ole niin kokonaisvaltaiseen siivoamiseen ja tavaroiden karsimiseen, mihin KonMari kannustaa. Ja minä haluan alentaa vaatteitani kotivaatteiksi (tämä on siis menetelmän mukaan kiellettyä). Minä nautin siitä, että saan kulkea iltaisin lököverkkareissa. Erityisesti tarvitsen näitä kulahtaneita verkkareita silloin, kun teen pihahommia.


Kirja sai minut inspiroitumaan kodin tavaroiden perusteellisempaan läpikäymiseen, vaikka marittajaa minusta ei tulekaan. Tuntuu, että nyt minulla on intoa tarttua myös sellaisiin "arkeologisiin kätköihin", joihin ei ole vuosiin edes huvittanut tarttua, koska on tiennyt projektin aikaa vieväksi. Olen nauttinut paljon lisääntyneestä tilasta kodissamme. Voin myöntää kurkkivani usein vaatehuoneeseen, koska siellä on nyt tilaa hyllyissä. Ne eivät ole enää tupaten täynnä. Kiitos KonMari innostuksesta.

Koska itselläni on kirjoja yllin kyllin ja seuraavaksi minun pitäisi käydä läpi tupaten täynnä olevat kirjahyllyni ja miettiä, mitä haluan pitää itselläni ja mitkä kirjat laitan eteenpäin, päätin arpoa tämän kirjan blogini lukijoitten kesken. Arvontaan voivat osallistua kaikki blogini lukijat ja lukijaksi liittyvät (blogger - liity sivupalkista, bloglovin, blogipolku, facebook).  Arvonta alkaa nyt  ja päättyy ma 1.8. klo 21. Kaikille on tasapuolisesti yksi arpa. Kerro kommentissa, mitä kautta luet blogiani.

Onnea arvontaan!


sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Valkoisen kissan kirja


Sain arvostelukappaleeksi Marjo-Kaisu Niinikosken Valkoisen kissan kirjan. Sain tämän kirjan käsiini jo ennen vuodenvaihdetta ja luinkin sen läpi samantien, mutta arvostelun tekeminen unohtui. Näin kirjan kirjakaupassa muutama päivä sitten ja mieleeni välähti, etten ole kirjoittanut kirjasta mitään.

Valkoisen kissan kirja on aikuisten satukirja. Se on henkis-filosofinen satukokoelma. Kirjassa on kymmenen satua, joissa kaikissa seikkailee kissa. Tarinat sijoittuvat niin tropiikkiin, itämaisiin maihin kuin kotoisiin maalaismaisemiin. Ennen kaikkea valkoinen kissa seikkailee mielenmaisemissa. Satukirja vie matkalle omaan mieleen. Valkoinen kissa on sellainen kuin moni meistä haluaisi olla: hän on sinut itsensä kanssa, ei takerru mihinkään, ei kerjää huomiota tai rakkautta ja on huumorintajuinen ja peloton. Valkoinen kissa ei neuvo eikä opeta, sillä kaikki tieto on meissä itsessämme.

Kirjan pääsanoma on: Kukin luo oman elämänsä ajatustensa avulla. Muuttamalla ajattelunsa voi muuttaa elämänsä. Tärkeää on myös osata päästää irti silloin kun on sen aika.


Suosikkitarinani on "Hiiri, joka luuli olevansa harmaa". Tarinassa on pieni hiiri, joka elää samalla tavoin kuten heidän suvussaan on aina eletty. Hän elää kotikolossaan eikä ole koskaan uskaltautunut lähtemään päiväsaikaan pois sieltä. Kunnes eräänä päivänä hän kuulee äänen, joka sanoo: "Oletko valmis seikkailuun?". Hiirtä pelottaa ensin ajatus seikkailusta, mutta lopulta hiiri uskaltautuu tekemään jotain sellaista, mitä se ei ole aikaisemmin tehnyt. Hiiri saa huomata, ettei olekaan se pieni mitätön hiiri, millaiseksi se on itsensä aina ajatellut. Ja kuinka monella meistä onkaan näin? Että olemme ajatuksissamme pienentäneet itsemme ja teemme kuten "meidän suvussa on aina tehty" uskaltamatta tehdä omia ratkaisuja.


Saamani satukirjan on alun perin kustantanut Valkoisen kissan maailma loppuvuodesta 2015. Nyt Readme.fi on ostanut kirjan kustannusoikeudet ja kirja uusi laitos on julkaistu tämän kevään aikana. Näin kirjan kirjakaupassa ja se on erimuotoinen kuin tämä minun arvostelukappaleeni.

Marjo-Kaisu kirjoitti minulle "Lempeitä lukuhetkiä". Niitä kirja tarjoaa. Kirja ei anna valmiita vastauksia vaan jättää avoimia kysymyksiä ja pohdittavaa. Kirja avaa tutkimusmatkaa omaan itseen ja omiin ajatuksiin. Uskon, että saduilla ja lukemisella on suuri vaikutus ihmisen hyvinvointiin.

Tykkääthän blogistani myös facebookissa!