Suosikkeja omasta lapsuudesta

Muistatteko Jasonit ja Pekka Töpöhännät jo omasta lapsuudestanne? Entä Tohtori Sykerön tai Rosvo Rudolfin? Meillä leikitte pieninä? Onko mieleesi jäänyt joku teatteri- tai elokuvaelämys?

Minä muistan Jasonin. Erityisesti mieleeni on kirjasta jäänyt se kuva, jossa Jason lentää Kaarinan perässä. Ja se kuva, jossa Kaarina on alasti kuvataideryhmän mallina. Pekka Töpöhännän jännittävä juhannus - kirjasta jäi mieleeni se kohta, jossa Pekka heittää hauenruodot Poskisen ja Koskisen nenille ja koirat juoksevat häntä koipien välissä pakoon. Ja kuinka Monni tuntuikaan ilkeältä kissalta. Aina.

Kirja Linnea kylvää ja kasvattaa oli ihan mun lempparini. Luin sitä ihan koko ajan. Opiskelin asioita kasvien kasvattamisesta, siemenistä ja kiertokulusta. Kirjan ohjeilla sain kasvatettua meille myös pienen appelsiinipuun.

Olin koululaisena varsinainen lukutoukka. Meidän kylillä (Mikkelissä) kävi kirjastoauto ja tein varmaan lainaennatyksiä vuodesta toiseen. Luin Tiinat, Lotat, Neiti Etsivät, Viisikot (ja kaikki muutkin Enid Blytonin kirjat), Merja ja Marvi Jalon hevoskirjat, Dana-tytöt, Pikku Naiset, Seljan tytöt. Myös Momo on jäänyt mieleeni.

Telkkarista muistan katsoneeni Tohtori Sykeröä ja Rosvo Rudolfia. Ja Pätkistä. Muistan myös ohjelmat Tao Tao (ja heti alkoi päässäni soida ohjelman tunnari), Nils Holgerssonin seikkailut ja Maija Mehiläinen. Ja Muppet Show. Isompana katsoin sitten tietty Ritari Ässää (ja taas alkoi tunnari soida päässä), Lemmenlaivaa ja Ihmemiestä. Entäs Pieni talo preerialla, sitäkin katsoin. Meillä istuttiin lauantaisin saunan jälkeen sohvalla telkkarin ääressä koko kolmihenkisen perheemme voimin ja katsoimme varmaan niitä samoja ohjelmia mitä koko Suomi siihen aikaan katsoi. Lauantaitansseja ja Napakymppiä. Jossain vaiheessa tuli telkusta V-sarja ja se oli minusta aika pelottava. Katsoin sitä yksin (ja salaa).  Joskus lauantaina sain lasillisen jaffaa tai omenaporelimua. Se oli tosi hyvää.

Minulla oli kaksi nukkea, Anne ja Taina. Niillä oli jonkin verran vaatteita, jotka serkkuni oli ommellut. Olin maailman onnellisin pieni tyttö, kun sain 6 - vuotiaana synttärilahjaksi nukenvaunut. Minulla oli myös kaksi barbia ja yksi Ken. Heillekin serkkuni ja mummini ompelivat vaatteita. Isäni oli nikkaroinut minulle nukkekodin ja pienen hevostallin leikkihevosille. Olisin aina halunnut kassakoneen itselleni. Sellaisen, jossa on napit, jotka menevät alas ja josta ponnahtaa numerot esille. En ikinä saanut sellaista. Isäni kyllä teki minulle kassakoneen. Puisen sellaisen. Muistan olleeni vähän pettynyt. (ja tästä saattoi johtua, että meidän esikoinen sai jo kaksivuotiaana itselleen kassakoneen, juuri sellaisen, josta itse lapsena vain haaveilin). Minulla oli tasan yksi legopaketti. Se ostettiin Savonlinnasta kesälomareissulta. Isäni oli kotoisin Kerimäeltä ja usein kesäisin käytiin Kerimäellä ja Savonlinnassa. Yhtenä kesänä tehtiin oikein iso reissu. Lähdettiin Helsinkiin ja käytiin Korkeasaaressa ja Linnanmäellä. Se oli minunlaiselleni maalaistytölle iso juttu. Matkustaminen ulkomaille oli tosi eksoottista. Itse en koskaan lapsuudessani päässyt ulkomaille eikä juuri kukaan naapureistakaan ulkomailla käynyt.

Keräsin kiiltokuvia ja tarroja. Minulla oli myös paperinukkeja. Oli huippuihanaa päästä ostoksille Tiimariin ja saada uusia hajukumeja tai pieniä muistivihkoja. Naapuruston lasten kanssa leikittiin paljon ulkoleikkejä. Nurkkista, kymmentä tikkua laudalla, polttista, rosvoa ja poliisia. Leikkipaikkoina meillä oli pihat, ojat, tiet ja metsät. Leikkikenttää ei ollut lähimaillakaan. Kotiavain roikkui kaulastani "vieterinarussa". Kiskalta käytiin ostamassa irtokarkkeja. Erityisesti tykkäsin lätkäliiga -karkeista. Ja isoista salmiakkimerkkareista. Ruokana meillä oli lähes joka päivä perunoita ja ruskeaa kastiketta tai jauhelihakastiketta tai makkarakastiketta.

Teatterissa en muista pienenä käyneeni. Ensimmäinen elokuvamuistoni on klassikosta nimeltä Uuno Turhapuro, Uuno Epsanjassa. Olin silloin 11-vuotias. Toki muistan lapsuudestani myös kasetit ja lankapuhelimet. Muistan myös sen ajan, kun meille ostettiin mikroaaltouuni. Se tuntui alussa tosi ihmeelliseltä.

Tämän postauksen innoittajana toimi Nyt-liite, josta huomasin että ensi viikolla on Parasta ikinä - lastenohjelmat 50  v sarja, jossa esitellään 1970-luvun ihanimpia lastenohjelmia. Muistan niin hyvin Rovo Rudolfin, se kuului omiin sunnuntaiaamuihini. Maanantai-iltana 14.4. meillä istutaan telkkarin ääressä klo 18.51 (TV 2) ja katsotaan Rosvo Rudolfia. On ihan pakko näyttää pojille muistoja omasta lapsuudesta.

Millaisia muistoja sinulla on omasta lapsuudesta? Mikä oli parasta ikinä? Vastaa kommenttilaatikkooni (tai jos innostut kirjoittamaan ihan blogitekstin, niin linkkaa kommentteihin). Mitenkäs vaikka Kotomon Taina tai Lumiomenan Katja, innostuisitteko kirjoittamaan tai kommentoimaan omia muistoja? Tai Pikku kepposen Rva Kepponen? Entäpä Tuulen askeleet - blogin unna tai Auringonkerääjän Jonna? Tai joku muu? Minusta olisi kiva lukea!

ps. kuvan kirjojen alla on äitiyspakkauksen makuupussi, joka on ollut käytössä sekä minulla että molemmilla pojillani. Nyt se odottaa seuraavaa sukupolvea.

(ja jos jollekin tulee olo, että "nevö hööd", ja että mistä ihmeen vuosisadasta toi tyyppi kirjoittaa,  niin minä olen syntynyt vuonna 1974 eli olen juuri keski-ikäistynyt ja täyttänyt 40-vuotta).

Lapsimessuilla

Olimme Lapsimessuilla ties kuinka monetta vuotta peräkkäin. Tänä(kin) vuonna voitin messuille liput koko perheelle. Peräti kolmessa eri arvonnassa arpaonni suosi minua. Tämä on jo jonkinlainen perinne, sillä olimme jo neljättä vuotta peräkkäin messuilla arvonnasta voitetuille lipuilla. Ja ties kuinka monetta vuotta toistui sama kuvio. Minä kiertelin kaikessa rauhassa lapsimessut läpi miehen ja poikien viihtyessä pienoismallipuolella. Messuilla minua kiinnostaa erityisesti kaikki uutuudet, sekä lastenvaatteiden, kirjojen, lasten kulttuurin että kaiken muunkin saralla. Lapsimessuihin on kivasti yhdistetty myös muita messutapahtumia, kädentaitoja, lähiruokaa, eläimiä. Meidän elämässä eivät kestovaipat, kantoliinat, vaunut ja turvakaukalot ole enää ajankohtaisia ja siksi on kivaa että messuilla on muutakin tarjontaa kuin vain (pikku)lapsiperheille suunnattuja messuosastoja. Minulla on tapana kiertää kaukaa suuret ständit kuten kertakäyttövaippafirmat samoin kuin lastenruokafirmat. En ota jokaista tarjottua ilmaisnäytettä ja esitettä, vaan harkitusti niitäkin. Messuilta olen aikaisempina vuosina etsinyt (ja myös löytänyt) laadukkaita puuleluja- ja pelejä, äly- ja logiikkapelejä ja aina olen tsekannut myös esim. Villervallan vaatetarjoukset. Tänä vuonna ei ollut mitään erityisempää ostettavaa mielessä ja aika maltillisten ostosten kanssa saavuimme kotiin.

Mieleen jäi messuilta esim. Mainio - lastenvaatteet (niitä en kyllä ostanut), Lapsille.comin pisteessä olleet ihanat puulelut ja Janodin teemapakkaukset (erityisesti ihastuin sirkusteemapakkaukseen...voi kun pojat olisivat pienempiä, sen olisin ostanut taatusti) ja Kids Design Block - alueella olleet lastenvaatteet, kortit ja julisteet. Katselin pitkään ihanaa tuubihuivia (en muista enää valmistajaa), mutten tällä kertaa raaskinut sitä ostaa. Kokeilimme laatikkopyöriä. Jos pojat olisivat pienempiä, niin sellainen meille taatusti tulisi. Meillä oli monta vuotta käytössä pyörän peräkärry, joka oli kyllä sekin tosi hyvä. Tanskan reissulla näimme kaksi kesää sitten tosi paljon pyöräilijöitä ja laatikkopyöriä, voi kun tuo trendi yleistyisi Suomeenkin. Kädentaitomessujen puolelta mieleeni jäi esim. Näpertelytaivaan pisteessä olleet trikookuteesta tehdyt virpojan korit, Papresin paperit ja erilaiset kierrätysmateriaaleista tehdyt vaatteet ja pehmolelut.

Kuluttajana olen aika harkitseva emmekä lähde mukaan jokaiseen muotitrendiin esim. lasten lelujen suhteen. Pyrin aina miettimään tarpeet ja sen mukaan ostan. Toki joskus mukaan tarttuu heräteostoksia, mutta niitäkin lähinnä vain kirppareilta. Pidän persoonallisista, pienistä yrityksistä ja mieluummin ostan ekologista ja eettistä kuin massatuotettua.

Mitä sitten messuilta ostin? Ostin itselleni Me & I:n trikoocaprit (ja voi kun on ihanaa taas mahtua S-koon vaatteisiin), esikoiselle ebben paidan (kympillä, oli reilussa alessa Little Copenhagenin messupisteessä), muutaman Polkka Jamin kortin ja kuopuksen huoneeseen värikkään sirkusjulisteen Nordic Collectionin pisteestä. Outlet-osaston puolelta löysin Rosebudin pisteestä Tahdonvoima -kirjan, jonka sain tosi edukkaasti, vitosella. Tuota kirjaa olen etsiskellyt viime syksystä lähtien, mutten ole raaskinut sitä täyteen hintaan ostaa. Ja nyt sain sen noin halvalla! Siinäpä ne ostokset olivatkin.

Ammatillisessa mielessä tsekkasin esim. Ensi- ja turvakotien liiton pisteen. Vauva itkee - sivusto oli minulle ennestään tuntematon. Messuilla on vuodesta toiseen raskaanaolevilla ja pienten vauvojen vanhemmille suunnattuja luentoja ja tietoiskuja. Olisipa kiva, jos siellä olisi aina jotain luentoja myös isompien lasten vanhemmille. Vaikkapa lasten tunnetaidoista tai empaattisesta kasvatuksesta. Tai muksuopista. Se olisi ehkä liikaa toivottu, että olisi luentoja vaikkapa tietoisesta vanhemmuudesta tai mindfulness harjoituksista lasten kanssa. Mutta voihan sitä toivoa.

Muutama ärsyttävä asia jäi lapsimessuilta mieleen. Kuten nyt vaikka se, että siellä jaettiin banaaneja. Ja tietty niitä banaaninkuoria sitten oli pitkin lattioita. Ja minua ärsyttää ajatella, että ne roskikseenkin päätyneet banaaninkuoret ovat sitten sekajätteen joukossa. Vai olikohan siellä jossakin biojätepisteitä, itse en huomannut. Ja messuilla myytiin hattaroita. Sinänsä kivaa, mutta tahmainen hattara on aikamoinen pommi väentungoksessa.

Pienoismallipuolella oli tosi hienoja legorakennelmia. Vähän tuli mieleen Legolandin pienoiskaupungit.

Mukava päivä. Jalat kävelemisestä muussina palasimme kotiin. Kotona avasimme grillikauden, olipa niin hyvää halloumia ja herkkusieniä. Nam!

Janna Rantala: Äiti, älä tottele! (kaiken maailman kasvatusoppaita)

Luen paljon kasvatusaiheista kirjallisuutta. Kasvatukseen liittyvät teemat kiinnostavat sekä työni että oman vanhemmuuteni puolesta. Viimeisimmäksi luin Janna Rantalan kirjan Äiti, älä tottele! 

Kirjassa "Äiti, älä tottele" Janna Rantala kuvaa perheensä sunnuntaipäivää ja siinä ilmeneviä haastavia hetkiä.  Janna kirjoittaa jokaisessa perheessä vastaan tulevista arjen konflikteista. Kun aamu alkaa varhain ja lapsi haluaisi äidistä leikkiseuraa, mutta äiti haluaisi vielä nukkua.  Kun tulee riitoja sisarusten kanssa, siirtymätilanteissa tulee raivareita tai kun ruoka ei maistu. Tai kun tulee riitaa puolison kanssa. Tai kun lapsi ei vaan tottele. Hemmetti sentään.

Jannan mielestä vanhemmat miettivät liikaa, miten saisivat lapsensa tottelemaan. Hänen mielestään pitäisi miettiä mieluummin, mitä he oikein käskevät. Kirjassa Janna usuttaa vanhempia miettimään, mistä kasvatuksen säännöt ja periaatteet syntyvät ja mitkä niistä ovat oikeasti tärkeitä. Ja kun periaate on tärkeä, se pitää perustella. Janna kannustaa miettimään, mitkä asiat vanhempi todella haluaa riitauttaa lapsensa kanssa viedäkseen tahtonsa läpi, saadakseen hänet tottelemaan. Vai pystyisikö vanhempi jossain tilanteessa kuuntelemaan enemmän lastaan? Onko todella niin, että lapsi kiukuttelee turhaan, vai voiko lapsen tottelemattomuuden takana piillä joku pointti, jota vanhempi ei itse ole huomannut?

Janna Rantala kehottaa konfliktilanteissa menettelemään näin:

1. Pysähdy ja kysy itseltäsi, miksi tämä asia on niin tärkeä minulle että olen valmis riitauttamaan tilanteen lapseni kanssa. Miksi haluan että lapseni tekee läksyt heti tultuaan koulusta kotiin? Miksi haluan lapseni syövän vihanneksia? Janna kannustaa myös kyseenalaistamaan omia ajatuksiaan ja miettimään perusteluja niille.

2. Kysy lapseltasi miksei hän halua tehdä kuten sinä haluat ja ota vastaus tosissasi. "Miksi et halua syödä makaronia?" "Ai, sulla onkin riisinälkä". Pydähdy kuuntelemaan lasta, kuuntele, juttele. Perustelujen kuunteleminen ei kuitenkaan tarkoita että tekisitte juuri niin kuin lapsi haluaa.

3. Vuorotellen tottelu: totelkaa lapsen kanssa vuorotellen toisianne. Jos haluat että lapsi tottelee, pitää näyttää lapselle esimerkkiä tottelemisesta. Vanhemman kannattaa kuitenkin valita tilanteet ja tavat, jolloin hän tottelee lasta. "Nyt tottelen sinua ja saat jälkiruuaksi jäätelöä kuten toivoit".

4. Perustele pyyntösi.  "Minä haluan että sinä tottelet minua tässä asiassa, koska..." Perustele pyyntö asioilla, jotka sopivat juuri tähän lapseen. Julkilausumat esim. "neuvolan täti sanoi että"....eivät auta lasta tottelemaan, koska lapselle ei neuvola tai psykologi merkitse mitään.

Janna kannustaa vanhempia olemaan inhimillisiä ihmisiä, ei äidin ja isän prototyyppejä, jotka tekevät tiettyjä asioita vain siksi että äidin ja isän kuuluu tehdä niin. Lapsi on ihminen, aikuinen on ihminen ja lapsen ja aikuisen suhde on ihmissuhde, jossa tapahtuu erilaisia asioita, jotka saavat meidät vanhemmat reagoimaan. Vanhemman inhimillisyys on tärkeä esimerkki lapselle.

Pidän Jannan tavasta kirjoittaa. Janna tuo kirjan keskiöön itsensä, oman perheensä ja arkensa. Teksti on soljuvaa, helposti luettavaa, humoristista. Teksti on täynnä elämää, arkea. Usein kirjaa lukiessa hymähdin, tuntuu niin tutulta. Kirja on kirjoitettu taitavasti, siinä yhdistyy viihdyttävällä tavalla teoria ja käytäntö. Kirjassa on myös hyviä kysymyksiä, jotka auttavat lukijaa penkomaan omia ajatuksiaan.

Kenelle perheessä suutut eniten? Kenelle helpoiten ja kenelle vähiten? Miksi näin?

Miten kestät sinuun kohdistuvaa suuttumusta?

Mitä sinun mielestäsi kertoo vanhemmasta, jos lapsi ei syö? Jos lapsi on ylipainoinen? Alipainoinen?

Miten siedät sitä, ettei maailma tottele sinua?

Mitä sinussa herättää lapsesi tarvitsevuus? Entä lapsesi pelot?


Janna on myös hyvä luennoitsija. Viimeksi olin kuuntelemassa Jannaa Meidän perhe - lehden lukijaillassa helmikuun lopulla. Sitä ennen minulla on ollut ilo saada kuunnella Jannaa monen monta luento- ja työnohjauskertaa työni tiimoilta. Tunnen siis Jannan ja siksi tässä tekstissä olen kirjoittanut mieluummin Jannasta kuin Rantalasta.

Kirjasta "Äiti, älä tottele" löytyy teksti myös blogeista Kirjakaapin kummitus ja
Pikkuisen parempaa.

Lisää Jannan ajatuksia voi lukea hänen omasta blogistaan.

Videoluento kirjan teemoista löytyy täältä

Kotikuvia

Lisää kuvia kotoamme. Lastenhuoneen väri-ilottelua. Tämä on kuopuksen huoneesta. Hyllykössä on kirjoja, pelejä, ihanat sirkus- ja eläinmaatuskat (tuliaiset Tukholman matkalta kesältä 2011) ja Star Wars legoja. Lisäksi kuvataidekoulun töitä ja poikien ekat maalaukset kehystettynä.

Makkarissa on vanha ompelukone, Singer.

Esikoisen huoneessa on pöllöjä. Sekä isoja että pieniä. Huovutettuja ja ommeltuja. Rahin päällä oleva pöllö on ostettu vuosia sitten Lapsimessuilta ja se on Ferm Livingin mallistoa. Rahi on Anno-sarjaa.

Tämä kaappi on kulkenut mukanani monta kotia. Sain sen ehkä joskus kymmenvuotiaana lahjaksi kummiltani. Viime kesänä mies maalasi kaapin valkoiseksi. Kaapin päällä on Willow tree - patsaat (eli meidän perheemme), meidän "hääkuvamme"  ja minun ekat kenkäni. Kaapin sisältä löytyy minun keräilyaarteitani eli Finellin kahvipannuja ja vanhoja purkkeja.

Viikkokatsaus

Takana on aikamoinen viikko. Tuntuu, että kaikki tämän kevään ekstrat ajoittuivat menneeseen viikkoon. Tiistaina alkoi mindfulness intensiivikurssini, keskiviikkona olin Juha Tapion konsertissa ja perjantaina olin ystäväni kanssa teatterissa katsomassa Carnagen. Juha Tapio oli mahtava. Jotain hyötyä oli minun edessä olleesta laitapaikasta. Juha Tapio kosketti kättäni. Iik. Olin ihan fiiliksissä konsertin jälkeen. Juha Tapio kosketti siis monella tapaa, sekä fyysisesti että henkisesti.

Carnage oli ihan hauska. Odotin että se olisi ollut tosi hauska kuten monet ovat kehuneet. Esitys käynnistyy siitä, että 11-vuotias Olli on lyönyt luokkakaveriaan Urhoa puistossa. Vanhemmat  kokoontuvat selvittämään asiaa sivistyneesti kakun ja kahvin äärelle. Kohtelias tapaaminen muuttuu, varsinkin siinä vaiheessa kun viski tulee kuvioihin mukaan. Esitteessä todettiin, että "Toimii! Varsinainen naurupommi ja ihmisluonteen kuvaus". Näyttelijänsuoritukset olivat hyviä, välillä nauratti mutten ulvonut naurusta kuten esittelytekstin luettuani ajattelin. Ehkä minulla on vain erilainen huumorintaju kuin muilla? Olen miettinyt tätä pitkään, varsinkin silloin kun olin naurujoogassa ja lähes kaikki muut nauroivat katketakseen paitsi minä. Kivaa oli nähdä ystävääni, joka tuli Salosta saakka katsomaan esitystä kanssani.

Torstaina ja perjantaina jatkuivat minun opintoni, opiskelen Ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi. Käsittelimme tällä koulutusjaksolla hyvän valmennustilanteen luomista, arvostavaa haastattelua, teimme valmennusharjoituksia ja katsoimme demovideoita. Päässä surisee taas paljon ajatuksia, kuten aina antoisan koulutusjakson jälkeen. Nämä opinnot jatkuvat vielä lähes vuoden, joten monta koulutuspäivää on vielä edessä.

Muutama asia ensi syksyn suhteen on loksahtanut paikoilleen. Haluaisin jo kertoa enemmän, mutta vielä en uskalla. Muutoksia joka tapauksessa on tulossa minun elämääni. Paljonkin. Nämä muutokset tuntuvat hyviltä ja olen onnellinen siitä, että niin moni asia on lähtenyt menemään eteenpäin. Tällä hetkellä vain tuntuu että nyt on aika monta rautaa tulessa samalla kertaa. Sellaiset 100 ja 1.

Pihalla ei kevät vielä ole paljoa edennyt. Sipulikasveja nousee vähitellen mullan seasta esiin. Selailen innoissani puutarhalehtiä ja kasvikuvastoja, mitähän uutta sitä tulevana kesänä istuttaisi puutarhaan.

Kaiken kiireen keskellä muistin, että tänään tuli kuluneeksi kaksi vuotta isäni kuolemasta.  Kuolinilmoituksessa olleen muistolauseen sanoin:
 "Kaiken kauniin elämässä kun sydämeen tallentaa,
 niin voimaa jokaisena päivänä muistoista ammentaa".
Isä, terveiset sinne taivaaseen. Meille kuuluu hyvää. Ikävä on ja harmittaa että sait olla pappa niin lyhyen aikaa pojille. Lapsenlapset olivat niin tärkeitä sinulle. Halit sinulle, olit rakas isä.
 

Sohvaperuna

Meillä asuu Sohvaperuna. Hänen sijoituspaikkansa on kuopuksen sänky. Tein Sohvaperunan  Suuri Käsityö - lehden ohjeella ja kaavalla vuosia sitten. Sohvaperuna on froteinen. Erikoisuutena Sohvaperunalla on kädet, jotka on tehty minun vanhoista potkareistani.

Näissä kuvissa Sohvaperuna poseeraa olohuoneessamme.

Mindfulness

Aloitin eilen Mindfulness intensiivikurssin. Olen reilun vuoden ajan perehtynyt mindfulnessiin. Kuunnellut cd-levyjä, käynyt lyhytkursseilla, lukenut kirjoja.

Mindfulness on tietoisuustaitoja, hyväksyvää tietoista läsnäoloa. Se on stressinhallintamenetelmä, joka voi auttaa myös rentoutumaan. Mindfulnessissa on kyse mielen, ajatusten ja tunteiden rauhoittamisesta erilaisin yksinkertaisin harjoituksin.

Minulla on aina ollut levoton mieli. Mieleni seikkailee tulevassa, miettii mennyttä. On ollut vaikea olla tässä ja nyt. Minulle on aina ollut tyypillistä tehdä noin kymmentä asiaa yhtä aikaa. Tänä keväänä elämässäni on ollut paljon stressaavia asioita, mutta uskon mindfulnessin vaikuttaneen siihen, että olen saanut pidettyä stressitason pienenä.

Mindfulness on auttanut minua pysähtymään tähän hetkeen. Olen oppinut ajattelemaan, että tunteet tulevat ja menevät. En jää enää niin vellomaan tunteisiini. Suhtautumiseni ajatuksiini ja itseeni on lempeämpää, sallivampaa ja hyväksyvämpää kuin aiemmin. Mutta kyllä tällä saralla on myös vielä paljon opeteltavaa. Toivoisin, että tämän intensiivikurssin kautta löytäisin elämääni mindfulness-asenteen. Toivon, että pystyisin pysähtymään pitkin päivää erilaisiin tilanteisiin läsnäollen. Keskellä työpäivää, liikennevaloissa, fillaroidessa, hampaita pestessä. Erityisesti lasten kanssa ollessa. Etten vain menisi automaattiohjauksella tilanteesta toiseen vaan pystyisin pysähtymään tietoisesti, aistimaan, kokemaan, näkemään, tuntemaan.

Nyt olen mindfulness intensiivikurssilla, tarkoituksena on ensi sýksynä käydä jatkokurssi ja seuraavana keväänä ohjaajakoulutus. Tästäkin olen niin innoissani. Kuten monesta muustakin asiasta, joita on nyt elämässäni menossa.