perjantai 30. maaliskuuta 2018

Kevättalven kuulumisia


Lukemista pääsiäislomalle

Minä tykkään lukea toisten kuulumispostauksia, vaikka kuulumispostaukset ovat blogivalmentajien mielestä juuri niitä, jota kukaan ei lue eivätkä ne kiinnosta ketään. Silti, tässä on nyt kuulumisia, sekä minun, yrityksen, lasten ja kissan. Ehkä mieskin vilahtaa jossakin sivulauseessa.

Minä itse

Kuten olen kirjoitellut, olen viime viikolla pari päivää aika väsynyt ja se laittoi pohtimaan omaa itseä ja voimavaroja. Nyt olen jaksanut paremmin, mutta yllätykseksi totesin muutama päivä sitten, että minulla on alkanut jo siitepölyallergiaoireet. Yllätyksenä siksi, kun ulkona on vielä pakkasta ja lunta.

Alkuvuodesta laitoin omiksi tavoitteekseni lisätä liikuntaa arkeen. Olen käynyt kerran viikossa hathajoogassa ja sitten teen 2-3 treeniä viikossa Treenaa kotona.com-palvelun kautta (alekoodin tuohon palveluun löydät Villasukkatreeni-postauksesta). Minulla oli myös tavoitteena tehdä enemmän käsitöitä ja olen tosi iloinen, kun sain valmiiksi muhkean froteepörrökuteesta tehdyn torkkupeiton. Olen paljon pohtinut omaa ajankäyttöni ja kiinnittänyt huomiota siihen, että kännykän selailun sijaan luen kirjoja. Tai teen käsitöitä. Tai teen kotitreenin.

Sain pääsiäisen alla Jukka Hukka - tunnekortit ja kirjat esiteltäväksi blogiini. Näistä kirjoittelen myöhemmin vielä lisää

Yrittäjyys ja tulevat työkuviot

Olen jo suunnannut katsetta ensi syksyyn ja ensi syksyn töihin. Mitä haluan tehdä, millaisia määriä, siirränkö painopistettä johonkin toiseen suuntaan vai onko nykyinen työn sisältö hyvä. Tunnetaitoryhmäni ja tunnetyöpajani ovat suosittuja ja tunnetyöpajoja on tulossa lisääkin, kaksi uutta teemaa on suunnitteilla.

Minulla on idea kahteen seuraavaan verkkovalmennukseen, mutta en osaa sanoa, milloin aloitan niiden tekemisen.

Koti ja remontointi

Meillä on ollut kahtena edeltävänä keväänä isot remontit. Kaksi vuotta sitten putkiremontti ja samalla uudistettiin kylppäri, kodinhoitohuone ja alakerran katot. Viime keväänä oli keittiöremontti, jossa pistettiin koko keittiö uusiksi. Olen haaveillut koko sen ajan, kun olemme kodissamme asuneet, uusista ikkunoista (tai lähinnä uusista ikkunanpeilistä - nykyiset ovat ruskeat - yök). Alkukesästä haaveestani tulee totta eli kotiimme vaihdetaan uudet ikkunat ja ikkunanpielet. Sen pitäisi kestää 1.5 päivää eli se on pikkuremppa verrattuna kahteen aiempaan vuoteen.

Ulkoilutreenejä

Kissamme Misse


Misse täyttää pian vuoden. Olemme vieneet nyt häntä enemmän ulos (valjaissa). Ulkoilu on jees, valjaat ei niinkään. Ulkona on ollut paljon hämmästeltävää. Paljon erilaisia ääniä ja tuoksuja. Osa äänistä on tosi pelottavia kuten autojen äänet.

Pojat ja mies

Olemme tottuneet hyvin esikoisen keliakiaan. Kaupassakaan ei mene enää tolkuttomasti aikaa, kun tiedän, mistä löytää gluteenittomia tuotteita. Kuopuksella on menossa viimeinen kevät ihanassa alakoulussamme ja hän siirtyy syksyllä samaan yläkouluun, kuin missä isoveli nyt on. Siihen kouluun, joka on niin huonossa kunnossa, ettei sitä kannata edes alkaa remontoida, vaan koulu puretaan muutaman vuoden päästä. Mutta kuopus ehtii käydä siellä vielä yläkoulunsa. Laitetaan vielä se mieheenkin liittyvä lause: mies oli New Yorkissa työmatkalla  ihan hetki sitten ja huhtikuussa hän lähtee Kiinaan.

Mitä sinulle kuuluu? Kiinnostaako sinua lukea kuulumispostauksia?


8 kommenttia:

  1. Näitä on kyllä kiva lukea,vaikka joku asiantuntija sanoo ettei kukaan lue.Meillä oli eilen vaatwkutsut ja tänään on vapaa päivä.Siitä nauttien!Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika moni näyttää tykkäävän kuulumispostauksista, vaikka asiantuntijat niitä väheksyvätkin.

      Vaatekutsut kuulostavat kivoilta, minä olen viime vuosina lähinnä käynyt NOSH-kutsuilla.

      Mukavaa pääsiäisen jatkoa!

      Poista
  2. Kiva postaus :)
    Leppoisaa pääsiäistä sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin on kiva lukea ihan tavallisia kuulumispostauksia. Kiitos pääsiäistoivotuksista. Olimme Mikkelistä, josta juuri palasimme kotiin.

      Poista
  3. Kiva on lukea kuulumisia varsinkin näin pääsiäislomalla😊Ihana Misse teillä. Mukavaa pääsiäistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään lukea kuulumispostauksia. Misse on ihana ja omanlaatuinen kissa. Mukavaa pääsiäisen jatkoa sinullekin!

      Poista
  4. Tykkään lukea muiden kuulumispostauksia, omia tulee kirjoiteltua harvemmin. Nyt kuitenkin päätin tarttua tähän, sillä aika usein ne omat kuulumiset tulee kuitattua perinteisellä "Ihan hyvää"- vastauksella. Toki useimmiten kuuluukin "ihan hyvää", mutta aika vähän tuo loppupeleissä itse kysymykseen vastaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ihan sama, tykkään lukea muiden kuulumispostauksia, vaikka omia on tullut kirjoitettua aika harvoin, kun "ei niitä kukaan tykkää lukea" (vaikka siis oikeasti tykkää). Käynkin lukemassa saman tien sinun kuulumisesi.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!