keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Vinkkejä lapsiperheen Pietariin


Vietimme viime viikolla neljä päivää Pietarissa. Pietari on iso kaupunki, jossa on paljon nähtävää ja koettavaa. Pietarissa on myös monta kivaa lapsiperhekohdetta, josta me ehdimme käydä vain murto-osassa. Olimme etukäteen vähän jutelleet lasten kanssa kohdetoiveista ja esim. huvipuistot ja sirkus karsiutuivat pois niiden keskustelujen pohjalta.

Ensimmäisenä iltana kiertelimme Pietarin historiallisia nähtävyyksiä läpi (ulkoa päin) ja kävimme Kissojen tasavallassa. Kissojen tasavalta on kissakahvila / museo, jossa kissat eivät kuitenkaan ole itse kahvilan puolella (kuten Helsingin Kissakahvila Helkatissa) vaan kahvila on erikseen ja kissat ovat kahdessa erillisessä huoneessa. Tie kissojen luo käy kuin Narniaan, vaatekaapin läpi. Kahdessa huoneessa asustaa 24 kissaa, jotka lähinnä nukkuivat sen ajan, minkä olimme paikalla. Joukossa oli paljon erirotuisia kissoja, myös sellaisia, joita en ollut koskaan aikaisemmin nähnyt. Kissojen kanssa sai olla tunnin ja aikaan kuului myös esittelykierros, joka oli kylläkin venäjäksi eikä esittelijä juurikaan osannut englantia.



Perjantaina kiertelymme jatkuivat ja pysähdyimme Galeria-kauppakeskuksessa olevaan Happylon-sisähuvipuistoon. Happylonissa on esimerkiksi erilaisia autosimulaattoreita, tanssipelejä, autoratoja ja keskellä on iso merirosvolaivateemainen kiipeilypaikka, kuin HopLop. Kävelimme ensin sisähuvipuiston läpi ja pojat saivat valita kaksi juttua, mitä tehdä. He valitsivat "hoplopin" ja ampumapelin. Pojat saivat päälleen numeroidut liivit ja he saivat tunnin verran kiipeillä ja pomppia ja laskea pallomereen. Tämän jälkeen he pelasivat vielä yhden ampumapelin. Kerrosta alempana on iso lelukauppa (Hamley's) ja kävimme katsomassa myös sen tarjonnan.


Jatkoimme vielä metrolla ja kävellen kiipeilypuistoon. Pojat saivat ensin pienen opastuksen kiipeilyyn ja puistossa olisi saanut kiipeillä neljä tuntia. Olimme kuitenkin jo niin paljon kävelleet päivän aikana ja käyneet Happylonissa, niin pojat eivät jaksaneet kiipeillä niin pitkää aikaa. Kiipeily tuntui kuulemma enemmän käsissä kuin jaloissa. Viime kesänä pojat kiipeilivät Irti maasta - keskuksessa Tampereella ja siellä poikien päällä oli kiipeilyvaljaat. Nyt kiipeily tehtiin ilman valjaita. Alla oli paksut patjat, joten pienet lipsahdukset eivät haitanneet.



Lauantaina matkasimme Aquapark Piterlandiin. Taas menimme ainakin kahdella metrolla ja yhdellä kaupallisella bussilla (Pietarissa on sekä ns. kunnallisia busseja että kaupallisia busseja. Meillä oli kolmen päivän julkisen liikenteen kortti, jolla pääsimme kulkemaan rajattomasti (paitsi kaupalliset bussit)). Piterland on iso vesipuisto, jossa on erilaisia altaita, vesiliukumäkiä ja 12 erilaista saunaa. Muuten vesipuisto oli tosi kiva, mutta erityisesti kuopusta harmitti, kun rengasliukumäet oli tarkoitettu yli 45 kiloisille eli häneltä jäi sen takia kaikki ns. hurjimmat liukumäet kokematta. Myös esikoinen painaa alle 45 kiloa, mutta hän ei niin edes pidä hurjista liukumäistä. Piterlandissa ei ollut myöskään tuplarengasliukumäkiä, jossa olisi voinut laskea yhdessä aikuisen kanssa. Niitä oli viime kesän kohteessamme Atlantis H2O-vesipuistossa Tallinnassa.Piterlandissa on kiva pienille lapsille suunnattu merirosvolaiva erilaisine pisteineen ja pienine liukumäkineen. Pojat olivat ehkä vähän liian isoja tuolle alueelle, mutta jonkin aikaa vietimme myös siellä.

Piterlandissa oli aika paljon ihmisiä ja hieman huomioni kiinnittyi puiston laidalla oleviin aurinkotuoleihin ja niissä makoileviin ihmisiin. He ikään kuin ottivat aurinkoa sisätiloissa olevassa vesipuistossa.


Olimme Piterlandissa useamman tunnin ja kävimme sen jälkeen syömässä tuttuun tyyliin  Teremokissa blinit. Vielä oli jäljellä yksi kohde, Grand Maket - pienoismallimuseo. Kyseessä on interaktiivinen pienoismallimuseo, joka esittelee elämää Venäjän eri alueilla 800 neliömetriä laajuisen pienoismallimaailman avulla.


Pienoismallimuseo on uskomaton taidonnäyte ja siellä on valtavasti yksityiskohtia ja katsottavaa. Siellä on liikkuvia yksityiskohtia kuten autoja ja junia ja nappeja painamalla pystyy vaikuttamaan tapahtumiin. Kun painaa nappia, mies tärisyttää kiviporaa tai talossa syttyy tulipalo ja paikalle saapuu pikkuruinen paloauto pillit ujeltaen. 15 minuutin välein saapuu yö, jolloin katuvalot ja rakennusten valot syttyvät.

Kahden vuoden takaisella Berliinin reissullamme kävimme Loxx miniatur weltenissä. Sinne oli koottu pienoiskokoon kaikki Berliinin maamerkit. Grand Maket on vielä kunnianhimoisempi ja laajempi, sinne on koottu koko Venäjä pienoiskokoon. Huiman hieno, suosittelut!



Sunnuntaina aamupäivän aikana kiertelimme vielä hetken Pietarin nähtävyyksiä läpi. Kävelimme kanaalin laitaa ja kävimme katsomassa esimerkiksi hienoa Verikirkkoa. Sitten olikin aika lähteä shuttle bussilla kohti laivaa. Viisumivapaa oleskelumme Pietarissa oli päättymässä ja kotimatka alkamassa.



Onko Pietari sinulle tuttu kaupunki? Missä kohteissa olet käynyt?

Myös edellisessä postauksessani Terveiset Pietarista on kuvia Pietarista.

 ps. Seuraa blogiani myös facebookissa!

4 kommenttia:

  1. Olen tehnyt myös viisumivapaan laivamatkan Pietariin. Siitä on tosi kauan, oltiin perillä vain yksi päivä, joten ennätettiin käydä vain Eremitaasissa (hieno!) ja sirkuksessa, jossa oli surkea olo karhujen ym. vangittujen eläinten takia. Verikirkko nähtiin vain ulkoa. Myöhemmin Aunuksen Karjalan reissulla ajettiin kaupungin ohi. Kunnon vierailu on vielä tekemättä. Tuolla pienoismallikohteessa varmasti viihtyisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eremitaasi on varmasti tosi hieno. Siellä olisi kiva päästä käymään, mutta en usko, että se lasten kanssa olisi ollut nautinnollinen kohde.

      Minä en pidä sirkuksesta (enkä myöskään eläintarhoista) juuri niiden epäeettisyyden takia.

      Pienoismallimuseo oli upea, siellä riittää paljon katseltavaa.

      Poista
  2. Hieno paikka tuo Grand Matek. Tykkäisin käydä

    Minä olen käynyt Pietarissa kahdesti. Kävimme muutama vuosi sitten miehen risteilyllä ja vietimme vain päivän Pietarissa. Siinä ajassa ehdimme katsomaan ison osan keskustan merkkirakennuksista ja käydä Eremitaasissakin. Haluaisin Pietariin uudestaa, eniten tällä hetkellä kiinnostaa Pietarhovi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Grand Matek oli upea. Täynnä pieniä yksityiskohtia. Katsottavaa oli paljon. Eremitaasi olisi kiva nähdä, nyt se jäi tältä reissulta, koska en usko, että pojat olisivat jaksaneet sitä kunnolla. Pietarissa riittäisi nähtävää monelle päivälle /useammalle reissulle.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!