maanantai 10. heinäkuuta 2017

Miten päästä eroon työasioista lomalla?


Minä olen nyt lomalainen. Ajatuksena on, että kerran viikossa vastaan yritykseni sähköposteihin ja tsekkaan laskut yms. ajankohtaiset asiat läpi. Juuri äsken vastasin pariin meiliin, onneksi niitä ei näytä tulevan paljoa näin heinäkuussa. Huomaan, että minun on aika vaikea irrottautua täysin työasioista ja olla lomalla. Meilit kun kilahtavat myös kännykkääni, facea tulee seurattua ja onpa minulla menossa pari koulutustakin, joita muut osallistujat kommentoivat faceryhmissä. Mielessä pyörii, josko minäkin kuitenkin edes "vähän" tekisin noita koulutusjuttuja lomalla.

Minulla on iso taipumus siihen, että kun ajattelen hoitavani yhden asian, huomaan sitten siirtyväni toiseen ja vielä toiseen. Sitten saattaa käydä niin, että tavallaan koko päivän teen jollain tavoin töitä, ainakin ajatustyötä. Näin kävi pääsiäisenä. Ajattelin, että olisin ollut kolme päivää lomalla ja sitten yhtenä päivänä hoitanut työasioita. Teinkin töitä "vähän" joka päivä ja lopulta en ollut yhtään virkistynyt pääsiäisen jälkeen vaan pikemminkin uupunut. Se oli minulle varoittava esimerkki siitä, miten saattaa käydä, kun on periaatteessa lomalla ja tekemättä työjuttuja, mutta käytännössä tekee niitä kuitenkin lähes koko ajan.


Silloin kun olin palkkatyössä, oli paljon helpompaa irrottautua lomalle. Kun sulki työhuoneen oven, irrottautuminen tapahtui siinä. Monesti jopa niin hyvin, että kun palasin lomalta, olin täysin unohtanut asiakasjärjestelmien tunnukset ja salasanat. Nyt yrittäjänä irrottautuminen ei ole ollenkaan noin helppoa. Tämä on asia, jonka kanssa olen tasapainoillut koko yrittäjyyteni ajan. Teenkö töitä iltaisin, viikonloppuisin, lomilla? Miten irtaudun työstäni? Onko täydellinen irtautuminen tarpeellista? Ja miten se olisi mahdollista?

Alkulomani aikana olimme Mikkelissä muutaman päivän ja siellä oli leppoisaa. Nyt kotona ollessamme olen lähinnä lukenut kirjoja ja käynyt kuopuksen kanssa rannalla. Sinällään leppoisaa lomailua, mutta kännykkää tulee tsekattua turhan usein. Aikaisempina yrittäjyyskesinä minulla ei ole ollut älykännykkää ja se teki osaltaan töistä irrottautumisesta helpompaa. Ehkä minun pitäisi osata asettaa itselleni rajoja kännykän käyttöön?

Otan hyviä vinkkejä vastaan, miten päästä eroon työasioista lomalla, silloin kun on yrittäjä! Mukavaa uutta viikkoa!

2 kommenttia:

  1. Tulin seuraamaan, että millaisia vinkkejä saat. Ainakin tämän palkkatyössä käyvän on ollut tänä vuonna vaikea irrottautua lomafiilikseen. Edes matka ei auttanut, vaan työjutut seuraavaat uniinkin. Mietin juuri, että auttaisivatko pienet retket tai muut. Siitä tulikin mieleeni, että olisiko sinulla suositella jotain tosi kivaa jäätelöpaikkaa tai kahvilaa lähimaisemissa? Sellaista, jonne voisi tehdä ihan oman retkensä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ole vielä vinkkejä saanut. Facessa kyllä pomppaa eteeni yrittäjän kesälomaa käsitteleviä tekstejä, mutta niistä en ole uusia ajatuksia vielä toistaiseksi saanut.

      Sinulla on ilmeisesti ollut aika tiivis työjakso ennen lomaa, kun ajatukset pyörivät vieläkin työasioissa. Minulle palkkatyössä ollessani irtautuminen töistä oli yleensä helppoa loman alkaessa, mutta loman lopussa aloin nähdä työunia ja tuli monesti myös univaikeuksia.

      Minulle ei tule nyt mieleen mitään jäätelöpaikkaa tai kahvilaa lähimaisemissa. Moni suosittelee Leppäkorven maauimalan vieressä olevaa Kioskikahvila Ursulaa, itse en ole siellä muuten käynyt kuin vappumunkit hakemassa viime vappuna (ja ne olivat tosi hyvät). Muistan lukeneeni, että Keravan kartanolla on kesäkahvila, Kinuskilla. Se voisi olla ihan mielenkiintoinen retkikohde. Siellä on ilmeisesti jotain kotieläimiä myös nähtävillä. Tuolla voisi itsekin käydä.

      Mukavaa loman jatkoa ja toivottavasti työasiat eivät enää pyöri mielessä!

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!