sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Lomasuunnitelmia


Kesälomani on alkanut. Tosin yrittäjällä se tarkoittaa sitä, että minun pitää aika ajoin tsekata meilejä ja elokuun kurssien ilmoittautumistilannetta. Joudun vielä ensi viikon aikana kasaamaan myös kesäkuun kirjanpitomateriaalit toimitettavaksi eteenpäin ja tiistaina aion tehdä ihan täyden työpäivän. Pojat lähtevät silloin kahdestaan Mikkeliin junalla ja minulla on mahdollisuus tehdä muutama verkkovalmennusäänite ilman häirintää. Muuten pyrin irrottamaan itseni yritysasioista.

Koska suurin osa ohjaustyöstäni loppui jo toukokuun lopussa ja olen kesäkuussa tehnyt töitä lähinnä kotitoimistosta ja läppäriltä käsin, en ole yhtään väsynyt tällä hetkellä. Kun olin kuntasektorilla töissä, monesti aloitin lomani umpiväsyneenä ja ensimmäiset päivät menivät toipuessa. Nyt nuo toipumispäivät olivat jo kesäkuun kaksi ekaa päivää ja sen jälkeen väsymys työkeväästä (ja myös remontista) oli saatu pois.

Millaisia lomasuunnitelmia meillä on?

Ensi viikolla pojat lähtevät tiistaina kahdestaan Mikkeliin junalla ja minä matkaan keskiviikkona perässä. Tarkoituksena on käydä löytöeläintalossa katsomassa kissoja, Visulahden Xon-puistossa ja pojat käyvät varmaan katsomassa myös Itse Ilkimys 3 - elokuvan. Mies tekee vielä ensi viikon töitä.

Perheen yhteisellä lomalla suuntaamme Pietariin. Mielelläni otan vinkkejä vastaan lapsiperheen (jossa lapset ovat jo suunnilleen teini-ikäisiä) Pietarin kohteisiin. Googlailun perusteella omalta listaltani löytyy esim. Ocearium-akvaariotalo, Minivenäjä eli Grand Maket Russia, Perhospuutarha Mindo, Aquapark Piterland. Lisäksi olen listannut muutaman huvipuiston ja sirkuksen, mutta näistä pojat ilmoittivat, etteivät ole kiinnostuneita. Kovin montaa kohdetta ei ehditä käydä, matkamme ei ole kovin pitkä. Ja hotellissamme taitaa myös olla jonkinlainen kylpylä, joten sielläkin varmasti vietämme aikaa.

Luultavasti menemme Mikkeliin uudelleen heinäkuun loppupuolella, jolloin Mikkelissä on asuntomessut ja tivoli. En ole käynyt asuntomessuilla kuin kerran elämässäni, Tuusulassa joskus aikana ennen omia lapsia. En katso kuuluvani asuntomessujen perinteiseen kohderyhmään. Tykkään kyllä sisustaa, mutta kotimme on enemmän kierrätys- ja mummolatyylinen kuin perinteinen asuntomessukoti. Satuin saamaan ilmaisia lippuja messuille, joten ehkä messut tulee tsekattua. Onko muita Mikkelin asuntomessuille mänijöitä?

Perheajan lisäksi toivon saavani omaa aikaa eli että mies keksisi jonkun kohteen, mihin menisi poikien kanssa pariksi päiväksi. Minulla on iso pino kirjoja varattuna kirjastosta, joten lukeminen kuuluu kesälomaani. Luultavasti vietän yhden päivän Helsingissä luuhaillen ja kirppareita ja pieniä kauppoja kierrellen. Mitäpä muuta? Tavallista kotona oloa, metsässä kävelyä, hitaita aamuja.

Viileästä säästä johtuen minulla on olo, että kesä ei ole edes vielä alkanut. Toivoisin, että edes himppasen säät paranisivat, jotta saisi kerättyä myös aurinkoa ja valonsäteitä pitkän talven varalle.

Millaisia lomasuunnitelmia sinulla on?

10 kommenttia:

  1. Yrittäjä ei ole kyllä koskaan täysin lomalla.

    Oijoi elätte jänniä aikoja, kisupentu, en malta odottaa, että näen kuvia. <3 Meillä on sama sitten syksyllä harkinnassa, vieläkin hieman uumoilen, mitähän Osku tykkää, vai kovasti muista pitävänä alkaisiko pitämään pikkaraisesta huolta.

    Pietarissa en ole ikinä käynyt, mutta listalla on, siellä niin paljon nähtävää.

    Kivaa heinäkuun alkua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että yrittäjän on aika vaikea täysin irrottautua työstään.

      Meillä on toiveissa kissanpentu, keskiviikkona mennään löytöeläintalolle, josko saataisiin jo varattua kisu meille. Luultavasti menee elokuulle ennen kuin saadaan kissa kotiin.

      Mukavaa heinäkuun alkua sinullekin ja ihana kun käyt kommentoimassa blogissani!

      Poista
  2. Kesäsuunnitelmat kuulostaa mukavilta. 😊 ja Venäjä. Sinne haaveilen, mutta yksin en uskalla ja perhettä en ottaisi. Eivät kyllä haluakaan.

    Tänä kesänä ei ole lomaa, mutta sen eteen töitä että talvella ja ensi kesänä jo olisi. Arjesta tosin otetaan irti lasten kanssa kyllä iloa pienin palasin nyt kesälläkin. Vaikka onkin gradut sun muut. 😊

    sulla näytti olevan kyllä ensi viikollekin hommaa, mutta oletko vapaana huomenna klo 21.15? Järjestämme FB Live tapahtumaa meidän hyvinvointipuolen tuotteista, kestää 30 minuuttia ja on katottavissa pari vrk livelähetyksen jälkeen. Voisi olla iloa sinunkin asiakkialle. 😊 Sano jos saan lksätä sut tapahtumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että tekin saatte jatkossa lomaa! Minä olen pitänyt joka kesä useamman viikon loman, mikä osittain on johtunut myös siitä, että työtä ei vaan ole kesällä. Mun työ ajoittuu hyvin vahvasti syyskuu-toukokuun loppu välille ja tauon aikana on sitten mahdollisuus luoda uutta, esim. verkkovalmennuksia ja kehittää omia taitoja.

      Toki mut voi linkittää tapahtumaan, jos se ei velvoita eikä sido minua mihinkään. Voi olla, etten livenä pysty sitä katsomaan, mutta katson vaikka huomenna.

      Mukavaa kesää!

      Poista
  3. Ihanaa Pietariin! Oon ollut siellä päivän ja useemman ois ollu helposti. Odotan innolla reissu kirjotuksiasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tulossa muutaman päivän Pietarin loma, joten jotain ehdimme nähdä. Vähän alkoi jännittää kun luin, ettei Pietarissa juurikaan osata englantia. Takuulla kirjoitan blogiini postauksen reissusta.

      Poista
  4. Mielenkiintoista kuulla, että kuinka Pietari toimii perhelomakohteena. Minä tykkään kovasti Pietarin komeista historiallisista rakennuksista ja voisin kuvitella omien poikieni viihtyvän ainakin jollain lyhyellä Pietarhovin kierroksella. Mukavaa reissua teille!

    Minä olen viikon "reppureissuilun" jälkeen palannut takaisin töihin. Vielä pitää vähän odotella loman seuraavaa osaa, joka menee rennosti mökkeillessä. Hiukan jännittää nämä kehnot kesäsäät. Jos ei ole uima- eikä ulkoilumahdollisuutta, niin voi alkaa mökin seinät nopeasti ahdistamaan. Mutta katsotaan kuinka käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelinkin, että sinä olet käynyt Pietarissa. Jonkin verran netistä löytyy Pietarista juttua lapsiperheen näkökulmasta, pian päästään sitten itse kokemaan ja näkemään.

      Toivotaan, että säät paranevat!

      Poista
  5. Oi, Pietari kuulostaa kivalta! Me kävimme siellä ennen usein, kun äitini ja hänen miehensä asuivat Pietarissa. Luultavasti juurikin tuota Piterland vesipuistoa vastapäätä. Se oli huippu. Mahtavia vesiliukumäkiä ja melkein 20 erilaista saunaa. (Jos kyseessä on siis sama kylpylä. En ole ihan varma nimestä. Viime käynnistä on jo melkein 5 vuotta.).
    Mukavaa lomaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teille Pietari onkin tuttu. Miehen kaksi tuttavaa asuu Pietarissa, joten tulemme saamaan paikallisopastusta paikan päällä. Uskon, että se on juuri tuo Piterland, mistä kerrot kommentissasi. Kuulostaa huipulta, sinne mennään.

      Kiitos lomatoivotuksista, hyvää lomaa teillekin! Olisi ollut hauska nähdä Mikkelissä, mutta tällä kertaa menimme ristiin.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!