maanantai 24. heinäkuuta 2017

Hetkessä: Metsolat kesäteatterissa


Kuinka moni muistaa katsoneensa Metsoloita telkkarista? Sarja on esitetty alun perin vuosina 1993-1995. Sarja kertoo kuvitteellisessa kainuulaisessa Hoikan kunnassa elävän pienviljelijäperheen elämästä. Minä katsoin Metsoloita ja muistan pitäneeni paljon sarjasta. Kiinnyin sarjan hahmoihin ja elin mukana sekä heidän ilon- että surunhetkiään.

Minulla oli vuosien tauko, etten käynyt kesäteatterissa. Syynä oli huono ja mukahauska esitys, jonka nimeä en edes enää muista. Mutta voitteko kuvitella, olin vuosia käymättä kesäteatterissa yhden huonon esityksen takia. Viime kesänä kävin katsomassa Mikkelin kesäteatterissa esityksen "Tankki täyteen" ja pidin siitä paljon. Sekin sarja liittyy lapsuusmuistoihini.

Tänä kesänä Mikkelin kesäteatterissa on "Metsolat - Urjanlinna", joka pohjautuu Metsolat tv-sarjan 20 ensimmäiseen jaksoon. Olin vähän kahden vaiheilla, menenkö katsomaan esityksen. Sitten luin Naisyrittäjien fb-palstalta tekstin, jossa eräs kesäteatteria pyörittävä henkilö hädissään kirjoitti, että sateinen kesä syö katsojamääriä ja kesästä on tulossa tappiollinen (tämä teksti ei koskenut Mikkelin kesäteatteria). Päätin, että menen katsomaan Metsolat.



Olin katsomassa esitystä äitini kanssa. Mikkelin kesäteatteri on Naisvuorella ja katsomo ja näyttämö on katettu. Tällä kertaa ei kuitenkaan satanut, mutta ilta oli aika viileä ja ehkä olisi voinut olla enemmän vaatetta päällä.

Heti kun tuttu alkutunnari pyörähti soimaan, alkoi muistua mieleen sarjan tapahtumia. Leppävaaran tila ja Antti ja Annikki. Erkki, joka on sortunut juopotteluun, mutta jolla on idea, jota hän vie sitkeästi eteenpäin. Lääkäriksi opiskeleva Eeva ja Stig, joka liehittelee häntä. Ja mitä ikävää häämatkalla sitten tapahtuikaan. Ilkeä Kari Kaukovaara. Ja monet muut hahmot, jotka tuntuivat niin tutuilta. Teatteriesityksessä oli paljon lyhyitä kohtauksia ja kun toinen kohtaus oli loppumassa, toinen jo alkoi. Pidin esityksen rakenteesta paljon. Ja siitä, että esityksen aikana sai kokea monenlaisia tunteita. Sai nauraa ja minä myös itkin.

Minä pidin esityksestä ihan hurjasti! Suosittelut. Jos satut liikkumaan Mikkelissä vaikkapa asuntomessuilla, niin mene katsomaan Metsolat. Viimeinen esitys on pe 18.8.

Oletko sinä käynyt viime vuosina kesäteatterissa? Mitä olet käynyt katsomassa ja mitä pidit? Katsoitko sinä Metsoloita telkkarista?

4 kommenttia:

  1. Seurasin myös Metsoloita🤗 ja muistan lukeneeni myös kirjan 🤗🤗
    Kesäteatterissa en ole käynyt aikoihin...Mukavaa alkavaa viikkoa 💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole lukenut Metsoloita kirjana. Telkkarista katsoin varmaan joka ainoa jakson. Johonkin sarjoihin sitä kiintyy paljon, Metsolat oli juuri sellainen sarja.

      Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  2. Metsolat muistan vaan hämärästi. Olisikohan kaverini äiti seurannut niitä? Olisikin mukava päästä kesäteatteriin. Huomasin, että Nurmijärvellä menee Heinähattu ja Vilttitossu, ja tarkoitus olisi mennä lasten kanssa katsomaan se, jos säät sallivat ja onnistumme vielä saamaan liput sopivaan näytökseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heinähattu ja Vilttitossu on varmaan mukava esitys. Minä olen käynyt lasten kanssa katsomassa muutaman kesäteatteriesityksen, lähinnä Tikkurilan teatterin esityksiä. Tänäkin vuonna olen yrittänyt houkutella poikia kesäteatteriin, mutta eivät ole innostuneet tarjonnasta. Ovat jo niin isoja, ettei mikä tahansa esitys "kelpaa".

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!