torstai 27. joulukuuta 2018

Viides syksy yrittäjänä


Minulla on takana viides syksy yrittäjänä. Tuntuu ihan uskomattomalta, miten nopeasti aika on mennyt. Jo viides syksy!

Tähän syksyyn on kuulunut tuttuun tapaan luennointia, kouluttamista, kurssien ja pienryhmien ohjaamista ja omaa kouluttautumista. Blogitekstien kirjoittamista, sähköpostien ja voimapostin kirjoittamista, somettamista, somettamista ja vielä kerran somettamista. Olen tehnyt myös uutta verkkovalmennusta ja minun kohdallani uuden luominen vie aina paljon aikaa ja aivotoimintaa. Juuri siksi tämä blogi on ollut ihan superhiljainen, kun kaikki liikenevä aika ja aivotoiminta on mennyt uuden verkkovalmennuksen kasaamiseen.

Olen lisännyt omaa ammattitaitoani käymällä koulutusta esimerkiksi mentalisaatiokyvyn tukemiseen liittyen, Zones of Regulation - menetelmään lapsen itsesäätelyn tukena, Piki-toimintamalliin lasten kiusaamisen tunnistamiseen ja ehkäisemiseen liittyen, Älyä tunteet - ajattelun apukäsi koulutuksen lasten tunnetaitojen tukemiseksi ja lisäksi olen mukana skeematerapian (= tunnelukkoterapian) koulutuksessa, josta valmistun tammikuussa. Skeematerapian tiimoilta olen kirjoittamassa ihan omaa blogitekstiä, tunnelukot on ihan valtavan kiinnostava teema.

Töitä on ollut aika sopivassa määrin eli ei liikaa. Silti olen välillä tuntenut väsymystä ja riittämättömyyttä. Yritystoiminnassa ei työt ikinä lopu. Aina on jotain, mitä voi tehdä. Olen ollut syksyn aikana aivan liikaa somessa ja nyt olenkin joululomalla pitänyt täydellistä sometaukoa ja nollannut näin aivojani.

Olen entistä paremmin osannut ilmaista omia rajojani ja selkeyttänyt myös itselleni, mitä teen ja mitä en tee. Ja millä summalla teen ja millä en tee. Silti vieläkin on paljon opittavaa työn rajaamisessa. Kiire on asia, jota en haluaisi kokea niin usein.

Taloudellisesti tämä vuosi on ollut selkeästi paras ikinä. Ylitin useammalla tuhannella eurolla aikaisemmat vuositulokseni. Yksi tekijä tähän on verkkovalmennukset eli ne ovat myyneet hyvin tämän vuoden aikana.

Olen aloittanut vuoden 2019 tavoitteiden ja suunnitelmien tekemisen. Aion vähentää kurssien ohjaamista ja luennointia ja viedä entistä enemmän suuntaa verkkovalmennuksiin. Minulla on ollut haasteena jatkuvasti muuttuvat koulutustilat ja taas olen sen edessä, että yhdet tilat menee uusiksi ja se tuo aina lisäsäätöä, jota en jaksaisi. Minulla on myös haaveita lisäkouluttautumisen suhteen, niistä kerron lisää myöhemmin, kunhan asiat vahvistuvat.

Viime keväänä kirjoitin blogitekstin: Neljäs kevät yrittäjänä 
ja melkeinpä tarkalleen vuosi sitten tekstin Neljäs syksy yrittäjänä.

Yritykseni on Kasvun Taika, jos tähän blogiin sattuu tulemaan joku uusi satunnainen lukija, joka ei vielä tunne minua.

Seuraa blogiani myös facebookissa!

2 kommenttia:

  1. Katosikohan kommenttini jonnekkin? Tylsää

    Mutta uudestaan: hieno kuulla Heli, että verkkovalmennuksesi ovat löytäneet hyvin asiakkaita! Uskon, että kun teet työtä kovalla ammattitaidolla ja täydestä sydämestä, niin se johtaa hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on mennyt kommenttisi ohi eli se on kadonnut...voi harmi. Minulle tulee valtava määrä roskapostikommentteja ja nyt olen tainnut tuhota sitten sinun kommenttisi myös niitä poistaessa. Kiitos, kun tulit kommentoimaan uudelleen!

      Verkkovalmennukset ovat myyneet hyvin ja olen itsekin siitä iloinen. Tykkään pitää myös livekursseja, koska niissä on aina ihan erilainen kontakti ryhmäläisiin kuin verkkokurssilla. Mutta näyttää siltä, että yhä enemmän suuntaus on verkkokurssien suuntaan.

      Näin itsekin olen ajatellut, että kun työtä tekee sydämellä ja vahvalla ammattitaidolla, niin kyllä se uurastus jossain vaiheessa palkitaan. Tie tähän pisteeseen ei ole ollut kyllä millään tavoin helppo. Nyt voin kuitenkin ottaa tulevat kuukaudet vähän rennommin, kun nyt on jo puskurirahaa olemassa yrityksen tilillä.


      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!