tiistai 3. huhtikuuta 2018

Pääsiäisenä luettua ja katsottua


Pääsiäistä vietimme sekä kotona Vantaalla että Mikkelissä, äitini luona. Pääsiäisen pidennetty viikonloppu tarjoaa hyvän mahdollisuuden lepoon, kirjojen lukemiseen ja elokuvien katsomiseen.

Itselläni oli ajatuksena käydä sekä lasten kanssa elokuvissa että ihan itsekseni, mutta maanantain lumipyry ei houkutellut leffaan menoon ja näin oma leffa (Suomen hauskin mies) jäi näkemättä.


Kävimme perheenä katsomassa "Luolamies" - elokuvan. "Luolamies" sai aika huonot arvostelut Hesarin arvostelijalta, kaksi tähteä ja mietimme, kannattaako elokuvaa mennä katsomaan. Menimme kuitenkin ja kyllä leffa oli mielestäni parempi kuin kahden tähden arvoinen. "Luolamies" vie esihistorialliseen aikaan. Elokuva kertoo tarinan Tukista, hänen lemmikistään Possosta ja heidän heimostaan. Yhdessä he käyvät taisteluun vihollistaan, Lordi Northia ja hänen pronssikautista kaupunkiaan vastaan. Taistelu käydään jalkapallo-ottelun merkeissä.

Leffa kertoi ennen kaikkea yhteistyön merkityksestä ja omaan itseen uskomisen tärkeydestä.


Pääsiäisen aikaan luin kaksi kirjaa kokonaan, "Hullu kuin äidiksi tullut" ja "Kymmenen unelmaani". Lisäksi aloitin kolmannen kirjan, "Islantilainen kodinonni, perhe-elämää viikinkien malliin". Kirja "Hullu kuin äidiksi tullut" herätti niin paljon ajatuksia ja muistoja, että siitä teen ihan oman postauksen.

Kirjaa "Kymmenen unelmaani" jonotin kirjastosta useamman kuukauden. Nyt sain sen luettua juuri ennen palautuspäivää. Olen lukenut kirjasta kahdenlaisia arvosteluja. Osa on tykännyt kirjasta tosi paljon, osan mielestä kirja on ollut epäuskottava ja ennalta-arvattava eivätkä he ole siitä pitäneet.

Aloitin lukemisen sunnuntaina junassa kotimatkalla Mikkelistä ja itkin kirjan alussa paljonkin. Kirja alkaa sillä, että päähenkilön äiti on kuollut. Itse olin juuri palaamassa kotiin äitini luota ja ajatus äidin kuolemasta sai minut vollottamaan ihan täysin. Kirja muuttui kyllä heti alun jälkeen kepeämmäksi, aikuisten saduksi. Joka tosiaan eteni aika arvattavasti. Minusta kirja oli ihan viihdyttävä ja sai minut pohtimaan omia unelmia, elämän pinnallisuutta ja syvempiä arvoja ja itselle tärkeitä asioita.

Mitä kirjoja sinä olet lukenut viime aikoina? Oletko käynyt elokuvissa? Jos olet, mitä olet käynyt katsomassa?

Mukavaa ja aurinkoista viikkoa! Itse todella toivon, että lumipyryt ovat nyt ohi ja vihdoinkin tulisi kevät. Vuosi sitten olin valokuvannut ensimmäisen leskenlehden juuri tänä päivänä.

6 kommenttia:

  1. Mukavaa ja aurinkoista viikkoa sinullekin!Elokuvissa tulee käytyä niin harvoin että ihan harmittaa. Kirjoja luen paljonkin..mielenkiintoisilta kuulosti sinun kirjavalinnat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin käyn aika vähän elokuvissa. Lastenleffoissa on tullut lähinnä käytyä viime vuosina. Kirjat ovat ihania, rakastan lukemista.

      Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  2. Hauska tuo tipu ensimmäisessä kuvassa :) Elokuvissa en muistakkaan milloin olisin viimeksi käynyt ja kirjojakin tulee luettua todella harvoin. Nuo ovat kyllä mielenkiintoisia kirjavalintoja mitä olet esitellyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tipu on kuvattu Mikkelissä, se oli erään kukkakaupan ulkopuolella. Minustakin se oli hauska ja siksi pysähdyin sitä kuvaamaan.

      Minä olen aina tykännyt lukea ja nyt olen tietoisesti lisännyt kirjojen lukemista. Jossakin vaiheessa some meinasi viedä liikaa aikaani ja päätin käyttää aikani mieluummin vaikka lukemiseen, käsitöihin ja kuntoiluun.

      Poista
  3. Täältä liputus lukuharrastukselle! Toki välillä on pidempiä aikoja, jolloin ei tule luettua juurikaan, koska ei vain kerkeä. Mutta nykytilanteeseen olen tyytyväinen - melkeinpä päivittäin minulla on joku kirja kädessäni.

    Mielenkiintoisia kirjoja olet tähän ottanut esille, kerro toki tuosta kolmannestakin sitten, kun saat sen luettua. Yhdestä näistä taisin nähdä mainoksen jonkun perhelehden sivulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, sinä olet hyvin löytänyt aikaa lukemiselle. Minäkin pyrin siihen, että joka päivä lukisin.

      Minulla on jo blogiteksti valmiina siitä Hullu kuin äidiksi tullut - kirjasta ja julkaisen sen pian. Voin kirjoittaa tuosta perheonni-kirjastakin, jahka ehdin. Vaikuttaa hyvältä kirjalta sekin.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!