keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Ystävänpäivänä


Ystävät ovat elämän suola ja sokeri. Ystävät ovat rikkautta, he tuovat iloa ja valoa elämään. Ystävät kuuntelevat ja lohduttavat. He jakavat niin ilot kuin surutkin kanssani. He kannustavat.

Minulla ei ole suurta ystäväjoukkoa, mutta useampi tärkeä ja hyvä ystävä. Osan kanssa olemme olleet ystäviä jo Mikkelistä ja kouluajoilta lähtien, osan kanssa olen ystävystynyt nyt aikuisena. Ystäviä on tarttunut matkaan niin opintojen, edellisten työpaikkojen, äitiyden kuin yrittäjyydenkin myötä.


Bloggaamisen tiimoilta kuulun Blogisisaret - yhteisöön. Meillä oli ystävänpäiväkampanja, jossa lähetimme toisillemme ystävänpäiväkortteja. Minä lähetin kortin Kivempi blogin Mintulle.
 
Joskus viime vuoden puolella bongasin Naisyrittäjät fb-ryhmästä Pihla & Kissa - kortit ja jo silloin päätin, että ystävänpäivänä ystäväni tulevat saamaan näitä mainioita päiväkoti-ikäisen Pihlan piirtämiä kortteja. Minttu sai kissakortin, jossa on monta sydäntä.



Itse sain ihanan itsetehdyn kortin ja myös korun Äidin kasvatusopas- blogin Lotalta. Minulle tuli ihan kyyneleet silmiini, kun avasin kirjekuoren ja näin tämän ihanan kortin ja korun. Myös koru on Lotan itsensä tekemä. Ihan mahtava! Kiitos! Kiitoskiitoskiitos!


Ystävänpäiväkorttien vaihtoon osallistuivat seuraavat Blogisisaret - yhteisön blogit:  Kuiskauksia, Itse tehty, Optimismia ja energiaa, Kiljusten blogi, Lumisiivet, Käsintehtyä ja kaunista, Inspiration, Pihlajan oksalla, Saippuakuplia olohuoneessa, Milli's little home, Turkooseja unelmia, Mitäs meille, Kivempi blogi ja Äidin kasvatusopas.

Tänään aion käydä ostamassa vielä itselleni ystävänpäivän kukkakimpun. Olen viime vuosina harjoitellut sitä, kuinka olla itse oman itsensä paras ystävä. Armollinen ja lempeä itselleen. Kuinka olla itseä kohtaan yhtä lempeä ja ymmärtäväinen kuin on toistakin kohtaan. Olen aika lailla parempi ystävä itseni kanssa kuin olin vaikkapa viisi vuotta sitten.

Hyvää ystävänpäivää juuri sinulle!

12 kommenttia:

  1. Hyvää ystävänpäivää kivan blogin pitäjälle💕

    VastaaPoista
  2. Tuo itselleen ystävänpäivän kukkakimpun ostaminen on todella kaunis idea, muutenkin tuo loppu teksti osui ja upposi minuun syvästi. Ihanaa ystävänpäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun teksti osui sinuun. Minä olen viime vuosina harjoitellut sitä, että olen itse itselleni paras ystävä. Harjoittelu on tuottanut tulosta.

      Hyvää ystävänpäivää sinullekin ja kiitos kun kommentoit!

      Poista
  3. Hyvää Ystävänpäivää! Kauniin kortin olet saanut ja ihania kortteja lähettänyt!
    Minulla on parannettavaa tuossa oman itsensä parhaana ystävänä olemisessa. Voisin olla lempeämpi ja armollisempi, mutta onneksi käytöstään voi yrittää muuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minun lähettämälleni kortilleni on nyt käynyt kurjasti eli vaikka se on laitettu perjantaina postiin, se ei ole vielä saajallaan. Höh, postin touhuja.

      Ihminen voi koko ajan muuttaa suhtautumistaan itseensä, minäkin olen opetellut lempeyttä itseäni kohtaan. Ja opettelen koko ajan lisää. Olen ollut aika ankara ja kriittinen itselleni aiemmin.

      Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  4. Ihanaa ystävänpäivää ❤️ mulla on kans lapsuudesta tarttunut mukaan ihan pari ystävää itselleni, loput ystävät on äiti kavereita mitä mulla on. Sanotaan vaikka että laatu korvaa määrän. Pärjään näillä parilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin ajattelen niin, että laatu korvaa määrän. Olen myös introvertti ja viihdyn mieluummin pienemmissä porukoissa kuin suurissa ryhmissä. Minulla on ystäviä minulle ihan sopiva määrä.

      Mukavaa viikon jatkoa ja kiitos kommentistasi!

      Poista
  5. Voi kuinka mukava ajatus tuo yhteisön sisällä korttien lähettäminen! Ja niinhän se on ystävienkin suhteen, ettei se määrä, vaan laatu.

    Tykkäsin myös kovasti ajatuksesta ostaa itselleen kukkakimppu. Oman itsensä hemmottelu vaikka kimpunkin merkeissä kun on tärkeää, vaikka se meinaskin monesti kiireessä unohtua. Jollain tavalla tuntuukin, että on helpompi muistaa muut ja helpompi olla armollinen muita kohtaan, kuin itseä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin oli ihana idea tuo ystävänpäiväkorttitempaus! Omaksi harmikseni minun lähettämäni kortti ei vaan mennyt ajoissa perille, vaikka laitoin sen jo perjantaina matkaan.

      Minä olen opetellut hemmottelemaan itseäni ja juhlistamaan myös omia onnistumisia. Olen vuosia ollut tosi kriittinen omaa toimintaani kohtaan - nyt on itselle lempeämpien vuosien aika

      Poista
  6. Onpa ihania kortteja ollut liikenteessä! <3 Mun mielestä on tosi ihana idea muistaa Ystävänpäivänä myös itseään -itsehän sitä oikeastaan on kuitenkin itsensä paras ystävä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli ihania kortteja liikenteessä, tämä oli kiva kampanja. Tosin itselle on edelleenkin epäselvää, menikö oma korttini koskaan perille...

      Minä pyrin muistamaan itseäni mahdollisimman usein. Olen opetellut olemaan lempeä ja armollinen itselleni ja hemmottelemaan myös itseäni.

      Mukavia pakkaspäiviä sinulle ja kiitos kommentistasi!

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!