sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Hiihtoloman kuulumisia


Vietin lasten kanssa hiihtolomaa Mikkelissä, jo tuttuun tyyliin. Mikkeli on minun synnyinkaupunkini ja nykyinen mummilakaupunkimme. Käymme Mikkelissä aina pidemmillä vapailla.

Mikkelissä on ollut nyt muutamana vuonna helmikuussa Jääfestivaalit ja tänäkin vuonna pääsimme Kirkkopuistoon ihastelemaan jääveistoksia. Torilla on myös kiva jääliukumäki, josta pojat jaksavat innostua vuodesta toiseen.


 

Mikkelin reissuillamme käymme myös elokuvissa. Äitini asuu aivan keskustan tuntumassa ja hänen kotoaan on noin kilometrin kävelymatka leffateatteriin. Eli elokuvissa käynti on huomattavan helppoa. Tällä kertaa kävimme katsomassa juuri hiihtoloman alla ensi-iltaan tulleen Coco-elokuvan, joka oli koskettava ja hyvä lastenelokuva. Itse tykkään elokuvista, joissa juoni perustuu hyvään tarinaan eikä räiskintään ja kovaan menoon.

Pojat kävivät uimassa äitini kanssa ja minä kiertelin vähän kaupoilla ja ihan hivenen tein myös töitä. Misse oli mukanamme Mikkelissä ja tosi hyvin meni matka hänen kanssaan - kunhan hänet ensin sain laitettua kuljetuskoppaan. Sitä hän vastustaa kaikin mahdollisin tavoin. Erittäin tyynesti Misse suhtautui siihenkin, kun vedimme hänet kuljetuskopan kyydissä pulkalla maanantaina äitini luo ja sitten taas torstaina äitini luota rautatieasemalle.


Kotiin tulimme torstaina illalla ja mies lähti perjantaina päivällä New Yorkiin työmatkalle. Olen vähän siivoillut kotona ja selaillut ihania kirjoja, joita olen saanut arvostelukappaleiksi. Perjantaina touhusin tämän blogin parissa ja sain vihdoinkin tehtyä blogilleni uuden bannerin. Eihän siihen mennytkään kuin kaksi vuotta, kun mietin asiaa. Mitäs pidätte uudesta bannerista?



Mikkelistä ostin froteepörrökudetta ja jättipuikot, tänään olisi tarkoitus aloittaa neuloa torkkupeittoa pörrökuteesta. Käsityöt ovat jääneet aivan liian vähälle viime aikoina, nyt korjaan tilanteen.

Ainut perheestämme, joka hiihtolomalla hiihti, oli kuopuksemme ja hänellekin jouduimme lainaamaan luokkakaverilta sopivat monot. Sauvatkin olivat jääneet lyhyiksi, joten kuopus lykki menemään minun sauvakävelysauvojeni kanssa. Hyvin kuulemma meni hiihtolenkki niilläkin. Sää on ollut mahtava enkä kyllä muista milloin olisi viimeksi ollut näin upea ja aurinkoinen helmikuu.

Mukavaa uutta viikkoa sinulle!

ps. kirjoitin Mindfulness lapsille - sivulle blogitekstin, josta löydät kolme mindfulness-harjoitusta, jotka voi tehdä lasten kanssa ulkona ja lisäksi bonuksena on yksi läsnäolevan koskettamisen harjoitus, jonka voi tehdä sisällä retken jälkeen

14 kommenttia:

  1. Kiva on sun banneri☀️☀️ja mukavalta kuullosti teidän Mikkelin reissu. Mukavaa alkavaa viikkoa☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Itsekin pidän bannerista ja nyt tiedän, miten voin tehdä uuden ettei tarvitse enää kahta vuotta miettiä, miten sen teen.

      Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  2. Hieno banneri ja hei se blogibannerin tekeminen ja vaihto tuntuu täälläkin äärimmäisen rasittavalta.

    Ihan mielettömiä nuo jäätaideteokset! Hei muuten toivottavasti saatte hyviä Nykin tuliaisia. ;)

    Kivaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu, ei blogibannerin teko ihan helppoa ollut, mutta olisin sen nyt ehkä vähän nopeammin voinut tehdä kuin kahden vuoden jahkailun jälkeen.

      Jäätaideteokset ovat tosi hienoja, kuvat eivät kerro kaikkea ja siellä oli varmaan kymmenisen teosta kaikkiaan.

      Luulen, ettei mies tuo Nykistä kuin tilaamani kirjat. Hän ei ole kovin hyvä ostamaan tuliaisia, aina niin käytännöllinen.

      Kivaa uutta viikkoa sinullekin!

      Poista
  3. Mikkelin jääfestivaalit kuulostavat kivoilta.
    Hieno banneri, tosin minä siirryn niin nopeasti tekstiin, että en olisi huomannut :D :D :D Siitä syystä (ja luontaisesta laiskuudesta) olen jättänyt oman bannerini rauhassa homehtumaan arkisen tylsänä.

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikkelissä on ollut Jääfestivaalit nyt niin monena vuonna, että pojatkin jo osaavat niitä odottaa. Jääliukumäki on paras ja pojat vielä tänä(kin) vuonna innostuivat siitä. Saas nähdä, milloin se on liian lapsellinen.

      Heh, en minäkään bannereita hirveästi katsele vaan enemmän kiinnosta tekstit ja ihminen blogin takana. Mutta olen tyytyväinen, kun sain kahden vuoden jahkailun jälkeen vihdoinkin tehtyä tuon uuden bannerin.

      Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  4. Hei! Hyppäsin ensi kertaa Taikasaappaisiin ja kivan blogin löysin. Kivannäköinen banneri, vanhaan ehtinyt tutustua. Olen joskus ihaillut Vaasassa (asun Turussa) noita jääveistoksia ja ne ovat kyllä upeita. Jää on hieno materiaali veistoksiin, vaikka ei pitkään kestävä. Ja kirjoista tykkäät, niin minäkin :) Kiva loma on ollut teillä Mikkelissä.
    Mukavaa alkanutta tätäkin viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun löysit blogini. Ja ehkä on ihan hyvä, ettet nähnyt vanhaa banneriani.Se oli jotenkin tunkkainen enkä tykännyt siitä enää yhtään. Silloin kun sen tein, se oli ihan kiva.

      Tykkään kirjoista ja luen paljon. Kirjoista tulee jatkossakin juttua, sen verran monta arvostelukappaletta olen taas saanut.

      Mukavaa viikkoa sinullekin! Teinkin jo vastavierailun blogiisi.

      Poista
  5. Me käytiin myös katsomassa Coco nyt talvilomalla. Kaikki perheenjäsenet pitivät elokuvasta. Omasta mielestäni se oli liikuttava ja kauniin värikäs. Oli mukava, että siinä oli sukupolvinäkökulmaa mukana. Bannerisi näyttää kivalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Coco on kyllä hieno lastenelokuva. Liikuttava se tosiaan oli, aika monta kertaa sain ottaa nenäliinan esille.

      Kiitos sanoistasi bannerin suhteen, itsekin olen siihen tyytyväinen.

      Poista
  6. Voi Misse :D <3 Mikkelin seutu on kyllä niin kaunista kaikin puolin! Tuo Coco vaikuttaa tosi hyvältä, aion itsekin katsoa sen. Tai siis lasten kanssa :D
    PS. Banneri on tosi kiva! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Misse on ihan super. Niin suloinen ja niin omapäinen.

      Mikkeli on kaunista seutua, etenkin kesällä. Jotenkin viime kesän Asuntomessuilla Mikkelissä konkretisoitui alueen ainutlaatuisuus.

      Coco on hyvä ja koskettava leffa. Silloin kun kävimme sen katsomassa, siellä oli muutama aikuinenkin leffaa katsomassa - ihan ilman lapsia. Minunkin on varmaan kohta mentävä katsomaan lastenleffoja itsekseni, kun ei nuo pojat enää kaikkia lastenleffoja innostu katsomaan...

      Poista
  7. Upeita nuo jääveistokset! Illalla etenkin, kun ne on näköjään valaistu tuolla tavoin hienosti. Kyllä minun noita kelpaisia katsella paikan päälläkin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo jääveistokset ovat upeita nimenomaan illalla, ne on valaistu ja värivalot vaihtelevat niissä eli ne ovat vuoroin punaisia, sinisiä, liiloja.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!