maanantai 14. toukokuuta 2018

Esittelyssä Jukka Hukka - tunnekirjat ( + arvonta)


Tunnetaidot ja tunnekasvatus ovat olleet viime aikoina paljon pinnalla. Ja hyvä niin. On havahduttu siihen, että tunnetaitoja voi opetella jo pienestä pitäen. Tunnetaitojen tukemiseksi on ilmestynyt paljon kirjoja, tunnekortteja ja erilaisia muita materiaaleja viime aikoina. Itse olen tästä Lasten Tunnetaito-ohjaajana iloinen.

Tunnetaitoja ei opi pelkästään kirjoja lukemalla tai kortteja katselemalla, mutta kirjat ja kortit antavat hyvän pohjan keskustella tunteista ja syventää tunnetaitoja lapsen kokemukseen ja kehotasolle asti. Missä tunne tuntuu? Miltä tunne tuntuu kehossa? Minkä muotoinen ja värinen tunne olisi? Jne.


Maaliskuussa ilmestyi Jukka Hukka - kirjasarja. Sarjaan kuuluu viisi riimimuotoista kirjaa. Kuhunkin kirjaan on myös koottu tehtäviä satuun liittyvien tunnetaitojen harjoittelemiseksi lasten kanssa. Pidän tosi paljon näistä keskustelu- ja toimintavinkeistä.

Jukka Hukka - kirjat käsittelevät rauhoittumisen harjoittelemista, itseluottamuksen vahvistamista, pelon ja jännityksen kesyttämistä, ystävällisyyttä ja toisten huomioimista ja menetyksestä ja surusta selviytymistä.

Kirjojen kirjoittaja on Avril McDonald ja suomentajana on toiminut Arja Pikkupeura. Kirjoissa on aivan ihastuttava kuvitus, jonka on tehnyt Tatiana Minina. Kirjat sopivat 4-7-vuotiaille lapsille. Jokaisessa kirjassa on sama idea: Jukka Hukka joutuu haastavaan tilanteeseen ja hän saa avuksi Hämähäkin, joka auttaa Jukka Hukkaa löytämään uuden näkökulman tai toimintatavan tilanteeseen.


Arvon blogini lukijoiden kesken kaksi Jukka Hukka - kirjaa, kirjat "Jukka Hukka ja hirveä harmi" ja "Jukka Hukka ja Iso Hukka".

"Jukka Hukka ja hirveä harmi" - kirjassa Jukka Hukka on murheen murtama, kun hänen paras kaverinsa Katri Katti lähtee leikkimään Hanna Hauvan kanssa eikä ota häntä mukaan. Jukka Hukka ajattelee, että he voivat leikkiä kolmisin, mutta hän joutuukin jäämään leikin ulkopuolelle. Hämähäkki muistuttaa, että myös yksin voi viihtyä ja leikkiä. Tehtäväosioon liittyy esimerkiksi keskustelua ja tehtäviä ulkopuolisuudesta ja koston kierteen katkaisemisesta.


"Jukka Hukka ja Iso Hukka" - kirja käsittelee surua. Eräänä päivänä Iso Hukka onkin poissa ja Jukka Hukka tulee hyvin surulliseksi. Hämähäkki auttaa löytämään uutta näkökulmaa tilanteeseen. "Jukka, surusi helpottaa voi itkien. Kyynel poskella viesti on rakkauden. Hän lähellä on myös pois lähdettyään, sen tuntea, nähdä voi sydämellään". Oikea rakkaus on loputon.

Kirja on niin koskettavasti kirjoitettua, että minulle tuli kyyneleet silmiin sitä lukiessa. Kirjan tehtäväosioon kuuluu esimerkiksi musiikkimaalaus surusta ja muistojen laatikon / kirjan kokoaminen.


Arvontaan voivat osallistua kaikki blogini lukijat (blogger - liity sivupalkista, bloglovin, facebook). Arvonta alkaa nyt ja päättyy su 20.5. klo 21. Arvontaan voi osallistua kommentoimalla tätä postausta täällä blogissa tai facebookissa. Kerro kommentissa mitä kautta luet blogiani. Arvottavana on yksi kahden kirjan paketti.

Onnea arvontaan!

* Kirjat saatu arvostelukappaleiksi kustantajalta (PS-kustannus). Arvottavat kirjat saatu Tunnetaitoja lapselle - sivuston kautta.

Lue myös nämä tekstini tunnetaidoista:

Lapsen ja nuoren tunnetaitojen tukeminen
Tehtäväkirja tunnetaidoista
Tunnekasvatuksen tueksi

65 kommenttia:

  1. Nämä kirjat olisivat varmasti ihan huiput kotona ja töissä. Mukana arvonnassa blogger-lukijana.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, nämä kirjat olisi täydelliset pojilleni. Tunnekasvatus on niin tärkeä asia ja sillä on pitkät vaikutukset.

      Poista
  2. Kivat kirjat, arvonnassa mukana myös. ihanintaonjuurinyt@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Bloggerin kautta ja facebookissa lukijana.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Seuraan FB:n linkkien kautta 😋

    Katsoin näitä kirjoja Suomalaisessa kirjakaupassa, ja omat lapset olisivat oivasti kohderyhmää. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaan! Sun lapset ovat tosiaan oivaa kohderyhmää kirjoille.

      Poista
  5. Blogger-lukijana mukaan arvontaan. :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  6. Mukana, luen bloggerin kautta :)
    ainosuklaa@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Bloggerin kautta,mukana. hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  8. Oih, nämä olisi tarpeen niin kotona kuin koulussakin. �� Tänään otin vastaan juuri 25 tulevaa ekaluokkalaista.
    Luen mm. bloggerin kautta edu.johanna(at)gmail.com

    VastaaPoista
  9. Hei! Huomasin blogisi Facebookissa Tunnetaitoja lapselle- sivustolta! Luen usein tätä sivua facessa. Tunnetaidot ovat niin tärkeitä ja työskennellessäni varhaiskasvatuksessa olen tekemisissä tämän asian kanssa koko ajan :) Peukut pystyyn! Toivottavasti arpaonni suosii :) anujohanna.leinonen@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Kirjat käytössä töissä, lainaan kirjastosta. Ihana olisi saada omiaksi, niin käyttäminen helpottuisi.
    Luen Facebookissa.

    VastaaPoista
  11. Facebookin sivujen kautta tuli vastaan ja bloglovinin kautta myös seuraan :). Tunnetaidot ovat tärkeitä ja niihin panostan töissä ja kotona. Tämä kirjasarja vielä toistaiseksi vieraampi. susanjorm@netti.fi

    VastaaPoista
  12. Facebook. tuula.loppukaarretikkanen@gmail.com .Minulla om 3 kirjaa ja tunnekortit jo

    VastaaPoista
  13. Facebookin linkkien kautta. Arvonnassa mukana! riittakaipiovihmalo@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Kuulostaa ihan loistavilta. Itse työskentelem päiväkodissa ja olisivat varmasti hyvä työväline käytettäväksi lasten kanssa :)

    Facebookin kautta
    rand.milla@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Facebookin kautta mukana.:) emilia_ho@hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Facebookin kautta:) nää kirjat vaikuttaa siis ihan super hyviltä, ois niin ihanaa saada ne itelle käyttöön, niin omien lasten kuin töissä päiväkoti lasten kanssa:)

    jonna_91_4@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Nämä kirjat kiinnostavat kovasti ja tulisivat takuulla käyttöön päiväkodissamme. Seuraan facebookissa ��

    VastaaPoista
  18. Luen bloggerin kautta!

    tvoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Facebook kautta. Itsellä 3 lasta, 2 alakoululaista ja 3 v. Uhmäikäinen. Vaikeaa opettaa tunnetiloja, kun ei itsekkään aina osaa. Tärkeä aihe ja hienoa, että kouluissakin on alettu kiinnittämään tähän huomiota.
    merja77@ymail.com

    VastaaPoista
  20. Ihania ja tärkeitä kirjoja. Tunnetaitoihin olen ajatellut paneutua oikein urakalla sanna.isomaki@netikka.fi

    VastaaPoista
  21. Mielellään lasten kanssa luettaisiin

    VastaaPoista
  22. Voi miten ihania :) Tulisi toimintaterapeutilla kyllä heti hyötykäyttöön!
    Päädyin blogiin facebookin kautta. Sähköpostiosoiteeni on elli.lahti@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Facebookin kautta. tiiaemiliafalck@gmail.com

    Varhaiskasvatuksessa työskentelevänä sen huomaa kuinka tärkeää tunnetaitojen opettelu on. Joten kovasti kiinnostaisi kotona päästä kyseisten kirjojen kanssa tutustumaan tunnetaitoihin oman neitosen kanssa!

    VastaaPoista
  24. FB kautta seuraan :)
    Tämä olisi loistava ja ajankohtainen kirjasetti. Etenkin Iso Harmi olisi juuri nyt sopiva.

    VastaaPoista
  25. Luen Facebookissa :) sari.lamminpaa (a) gmail.com

    VastaaPoista
  26. Facebookin kautta olen löytänyt blogin. Seuraan Facebook-sivuasi. Työssäni olisi käyttöä palkinnolle ;) renetzu_hotmail.com

    VastaaPoista
  27. Facebookin kautta luen. Meidän taaperoille olis oivat kirjat!

    VastaaPoista
  28. Facebookin kautta. waldomari(at) hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Mukana blogger-lukijana :) Pojalle lukisin :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  30. Mukana arvonnassa, luen Bloggerin kautta :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Seuraan täällä sekä facebookissa, millon missäkin 😉
    Nää kirjat tulis tarpeeseen töihin päiväkotiin! Ja heti syksyllä käyttöön uuden ryhmän kanssa 👍🏻
    mirtsukoo@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Luen Bloglovinin kautta. nytheti(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Seuraan blogia instagramin ja facebookin kautta. Jukka Hukka kirjat olisivat täydellinen lisä 2-ja 9v lasten kirjahyllyyn. Äiti voisi niitä lainata myös töihin ❤️

    Anmaatte@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Oii mitä kirjoja! ❤ Olen itse lapsityössä ja omia lapsiani on neljä ..varsinkin erityislapsillemme kirjoista olisi enempi kuin hyötyä. Kirjat olisivat luetun näköisiä melkoisin pian epäilenpä. :D Enpä ole hoksannut facebook-sivuasi ennemmin!

    ilonaviliina@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Blogger-lukijana mukaan

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista

Kommentit ilahduttavat aina!