torstai 31. maaliskuuta 2016

Vieraskynäpostaus: Todellisuus eri näkökulmista



Julkaisen tänään vieraskynäpostauksen, jonka yrittäjäystäväni Elina kirjoitti yritykseni blogia varten. Ajattelin, että tästä tekstistä saa myös tämän blogin lukijat arvokasta ajateltavaa.
-------------------------------------------------
Torstaiaamu.

Puolisoni istuu väsyneenä ja tyylilleen uskollisena ärtyneenä aamiaispöydässä. Esikoinen juoksee pöytään ja istuu isäänsä vastapäätä olevaan tuoliin. Minä vilkuilen kelloon, kohta on lähdettävä. Sitten lapsi alkaa kurkkia hassusti maitopurkin eri puolilta vuorotellen pöydän toisella puolella jurottavaa isäänsä. Lapsi heiluu tuolissaan ja voin jo kuulla, kuinka jompikumpi meistä aikuisista sanoo “istupa kunnolla” tai “keskity siihen syömiseen”. Ihmettelen, mitä lapsi oikein tekee.

Kysyn:

- Mitä sä oikein teet?

- Mä katon, kumpi noista on oikee isi, lapsi sanoo hauska pilke silmissään.

(- Mitä, eihän isiä ole kuin yksi, melkein sanon)

- Ai, kumpi niistä eri puolilla olevista isistä? Kysyn kuitenkin.

- Niin, kun niitä on kaksi. Lapsi on todella innoissaan omasta leikistään.

(- Syöpä nyt reippaasti, on selkäydinreaktioni.
- Keskity syömiseen, sen jälkeen
- Lopeta pelleily, ja aivan varmasti
- Ei ole kuin yksi isi.)

- No, niinpä onkin, kakshan niitä on. Kumpi on susta oikea? Päätän olla suostumatta ilonpilaajan rooliin, vaikka automaattinauha päässäni niin haluaisikin.

Lapsi naureskelee omalle jutulleen, ja on silmin nähden ilahtunut siitä, että minä olen juonessa mukana.

- Toi oikeanpuolinen on oikee isi. En ensin tajunnut, mutta niin se on, toteaa lapsi edelleen jatkuvasti näkökulmaa vaihtaen.

Puolisoanikin naurattaa. Tämä pieni hetki muutti koko aamun tunnelman. Mietin sitä pitkälle päivään. Mietin sitä, miksi pääni sisällä asuu kyynikko. Miksi haluaisin latistaa lapsen ilon? Miksi en antaisi hänen nähdä asioita mielikuvituksen ja sadun maailman silmin, vaikka en itse siihen aina kykenekään?

Suurin ilo, jonka olen oppinut lapsiltani, on se, miten merkittävää on keskittyä tähän hetkeen ja sen tarjoamiin eri mahdollisuuksiin. Jokainen hetki on uusi alku ja sen myötä voin päästää irti edellisestä. Aikuisena joudun usein pysähtymään, ja jopa pysäyttämään itseni, koska huomaan, että nopein tapani reagoida on tuhoisa, latistava ja torjuva. Kun pysähdyn ja kuuntelen oman sisäisen puheeni ensin, voin sitten toimia niin kuin haluan ja olla sellainen vanhempi kuin haluan olla. Ja se on tietoista vanhemmuutta. Torstaiaamuna lapseni oli taas suurin opettajani henkisen kasvun tiellä. Kun toimin tietoisesti, toimin myös niin, että onnellisuus lisääntyi eikä vähentynyt. Lapsen sisäinen liekki ei tukahtunut vaan se palaa iloisesti.

Vieraskynäpostauksen kirjoittaja Elina Kauppila on helsinkiläinen tunne- ja vuorovaikutuskouluttaja, joka pitää Toimiva perhe- ja Ihana perhe – ja lasten mindfulness -kursseja yrityksessään Onni & hoivassa. Elina kirjoittaa ja jakaa lapsuusaiheista Ihana perhe -sivullaan  ja häneltä ilmestyy 1.4.2016 lasten mindfulness -kirja nimeltä Kamalan ihana päivä. 

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Hetkessä: Levon, leffojen ja kirjojen pääsiäinen


Takana on rentouttava pääsiäinen. Tuntuu, että koko pääsiäinen oli yhtä Hetkessä - elämistä. Lepoa, ravintoa sielulle ja keholle. Perheen kesken olemista, omaa aikaa, lukemista. Välillä meinasi kaaos tulla mieleeni (kaikista tulevista työ- ja opiskelutekemisistä ja remontin keskeneräisyydestä), mutta sain taltutettua kaaoksen rauhoittamalla itseäni ja tekemällä listoja siitä mihin toimiin tartun heti pääsiäisloman jälkeen.

Kiirastorstaina tuli mieleeni, että mitä jos ei lähdettäisikään Mikkeliin ja oltaisiin kotona ja laitettaisiin kodinhoitohuonetta kuntoon. Pitkäperjantaina kuitenkin lähdimme Mikkeliin ja tämä oli täysin oikea ratkaisu. Jos olisimme olleet kotona, pääsiäinen olisi taatusti ollut erilainen. Luulen, että kodinhoitohuoneen laittamisen lisäksi olisin myös muuten huhkinut kotona ja pahimmillaan tehnyt myös opiskelu- ja työhommia. Nyt kun olimme äitini luona, ei ollut huolta ruuanlaitosta, ei tarvinnut tehdä kotihommia ja oli mahdollisuus käydä useammassa leffassa. Äitini kun asuu Mikkelissä aivan keskustan tuntumassa ja on niin helppoa kun voi vain kävellä leffateatteriin.



Pääsiäinen pois kotoa ja keskeltä remonttia teki hyvää myös parisuhteelle. Tajusin jo viime viikonloppuna Parenting Happiness  - seminaarissa, että remontin takia minun ja miehen yhteinen aika on jäänyt ihan minimiin. Nyt on sitten halittu ja kuljettu käsi kädessä. On myös vietetty perheaikaa pelaten lautapelejä ja uimahallissa käyden. Ainut harmillinen asia tässä pääsiäisessä on se, että tämän pääsiäisen hitit, töhnämunat, jäivät minulta saamatta. Saiko joku töhnämunaa? Oliko se hitti vai huti?

Pääsiäisen aikaan kävin katsomassa peräti kolme leffaa elokuvateatterissa (Äkkilähtö, Kung Fu Panda 3 ja Onnenonkija) ja yhden katsoimme myös telkkarista (Kung Fu Panda 2). Näistä leffoista kirjoitan vielä ihan oman postauksen. Kirjojakin ehdin lukea. Olo on rentoutunut. Nyt olenkin palannut jo kotihommien ja töiden pariin, huomenna on taas temppuilutunnit ohjattavana ja tuntisuunitelmat tehty ja musiikit ladattu kännykkään. Huomenna palautan myös Lasten Tunnetaito-ohjaajaopintojen etätehtävän ja sen viimeistely on vielä edessä. Pyykkikone pyörii ja hahmottelen mielessäni tulevan viikon ruokalistaa ja ostoslistaa.

Aurinkoista ja keväistä viikkoa kaikille!

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Parenting Happiness - seminaarin antia


Olin lauantaina Parenting Happiness - seminaarissa. Seminaari oli niin antoisa, että ajattelin kirjoitella siitä muutaman ajatuksen tänne blogiini. Seminaari sai alkunsa siitä, kun Makke Leppänen ja Melissa Georgiou olivat alkaneet etsiä seminaaria, missä voisi pohtia omaa vanhemmuuttaan ja parisuhdettaan eikä sellaista löytynyt. He päättivät järjestää seminaarin, jossa saisi arjen vinkkejä vanhemmuuden hulluun maailmaan. Päivään sisältyi luentojen lisäsi kaksi lyhyttä mindfulness-harjoitusta.

Päivän aloitti Makke Leppänen puhumalla vanhemmuuden pimeistä puolista ja oikeanlaisen asenteen kasvattamisesta. Makke kertoi rohkeasti omista "epäonnistumisistaan" vanhempana (ja niistähän meillä kaikilla on kokemusta - kaikki eivät vaan uskalla sanoa niitä asioita ääneen). Maken osuudessa  tuli esille, miten stressi ja väsymys vaikuttaa ajatteluun ja miten käyttäytyminen muuttuu stressin alla. Vahvuudet voivat paineiden alla kääntyä heikkouksiksi. Makke puhui myös siitä, miten Suomessa on yleistä ego-orientaatio. Ihmiset miettivät, näyttävätkö he fiksulta tai enhän vaan epäonnistunut tai näyttänyt tyhmältä. Tästä olisi hyvä päästä haasteorientaaitoon: kuinka hyvin suoriuduin suhteessa kykyihihi. Mitä opin tilanteesta?


Maaret Kallion teemana oli "Mission possible: Pitkä onnellinen ja roihahteleva parisuhde". Mistä rakentuvat ne parisuhteet, jotka kestävät ja joissa selvitään vaikeista ajoista taas takaisin jaloilleen. Miten mennä myrskyissä kohti ja läpi ja löytää uudelleen silta ja yhteys toiseen. Kaikissa suhteissa tulee katkoksia, mutta keskeistä on se, miten luoda uudelleen yhteys toiseen. Tämä pätee niin parisuhteeseen kuin myös suhteeseen lapsen kanssa. Vanhemmuudessa sillan ja yhteyden rakentaminen on vanhemman vastuulla, parisuhteessa molempien vastuulla.

Jarkko Rantanen puhui teemalla "Vanhemmuus - tunnetaitojen korkeakoulu". Jarkko aloitti luennon kuvaamalla maailman suurinta kuilua, mikä on tietämisen ja tekemisen välillä. Kuinka usein onkin niin, että tietää, miten tilanteessa pitäisi toimia, mutta käytännössä toimiikin juuri päinvastoin. Luennolta sai konkreettisia vinkkejä miten toimia lapsen raivokohtauksen hetkellä. Se ei ole hetki, jolloin kannattaa toimia järjen tasolla ("miksi sinä nyt noin teit, enkös ole sanonut jo kymmenen kertaa...") vaan olla sanomatta mitään ja ottaa kiukku vastaan. Lapselle on tärkeää nimetä tunteita, sekä omia että lapsen. Näin lapset saavat tunnesanastoa käyttöönsä. Jarkko kysyi luennolla hyvän kysymyksen: Millaisia lapsia haluamme kasvattaa? Tottelevaisia, auktoriteettiuskoisia vai itsenäisesti ajattelevia?  Luennolla käytiin myös läpi vanhemmuuden tunteita ja saatiin ajatuksia siihen, miten hallita omia tunteita vanhempana. Keskeistä on osata pysähtyä ja hengittää, hengittää ja hengittää. Rauhoittaa itsensä. Tärkeää on myös sen muistaminen, etteivät lapset ole hankalia tahallaan. Lapsen aivot ovat vielä kehittymässä, eivätkä he voi hallita tunteitaan. Ajan myötä lapset kasvavat  ja tunne-elämä tasoittuu.


Joni Jaakkola puhui siitä, miten oman hyvinvoinnin voi saada arjen prioriteetiksi. Joni painotti sitä, että elämässä voi olla vain yksi prioriteetti kerrallaan. Samalla kertaa ei voi olla prioriteetteina työ, perhe ja oma terveys. Kalenteri näyttää, mihin käytät oikeasti eniten aikaa tällä hetkellä. Vasta kun tekee vähemmän turhempaa, tekee enemmän parempaa. Mitkä ovat elämässä niitä asioita, jotka teet ja mitä et vain tee enää. Joni Jaakkola toi luennolla esille, että suomalaiset katsovat keskimäärin televisiota 27 tuntia viikossa, mutta omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen voi olla vaikea löytää aikaa. Luennolla muistutettiin myös, että kehosi on ainoa paikka, missä elät koko elämäsi. Miten huolehdit kehostasi?

Päivän päätteeksi Ville Ojanen puhui lapsen ja aikuisen sosiaalisista aivoista. Mitä ihmisen sosiaalisista aivoista tiedetään, mikä merkitys tiedolla on vanhemmuuden kannalta ja miten aivojaan kannattaa käyttää. Luennolla keskeiseksi asiaksi nousi yhteyden rakentaminen. Kohtaamisen laatu on ratkaisevaa. Lapsen pitää tulla kuulluksi ja nähdyksi sellaisena kuin hän on. Opimme toistojen kautta ja aivot kykenevät muuttumaan. Kun toistat jotain asiaa tarpeeksi, aivot muuttuvat uuteen suuntaan. Kannattaa siis valita tarkasti, mitä asioita lähtee toistamaan elämässä ja vanhemmuudessa. Aivot ovat lähtökohtaisesti suuntautuneet enemmän negatiiviseen kuin positiiviseen, mutta tietoisilla valinnoilla (esim. kiitollisuuden harjoittaminen) aivoja voi suunnata enemmän positiiviseen suuntaan.

Päivän keskeisiksi asioiksi nousivat yhteyden rakentaminen lapseen ja puolisoon, läsnäoleva ja arvostava kohtaaminen ja tunnetaitoinen vanhemmuus / ihmisyys. Kaikki luennoitsijat korostivat, että vanhemman on tärkeää pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan. Päivässä korostui myös inhimillinen vanhemmuus. Kukaan ei ole täydellinen, teorian ja käytännön kuilu on välillä suuri, mutta vanhemmuus on siitä armollista, että aina tulee eteen uusia tilanteita, joissa voi toimia toisin.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Kodin Feng Shui (ja arvonnan voittaja)

 
Puhdas, levollinen ympäristö vaikuttaa meihin positiivisesti ja saa energiat liikkeelle. Niinpä. Mutta tällaista meillä nyt on. Elämme kaaoksen keskellä. Luin sunnuntain Hesarista erään bloggaajan tarinan. Hän mainitsi jutussa, ettei ketään kiinnosta katsella blogeista pyykkikasoja tai epämääräisiä tavarapinoja. Olenko outo, kun minua kiinnostaa? Minä haluan nähdä myös sitä tavallista elämää enkä vain kiiltokuvaa ja siloiteltua.

Yläkuvassa on työhuoneeni. Todella levollinen ympäristö, joka saa luovuuden suorastaan kukkimaan. Not. Tällä hetkellä työpöydälleni ja tietokoneelle menee kapea sola, jota pitkin mahdun kulkeman, kunhan ensin hyppään pärekorin yli. Huone on täynnä kodinhoitohuoneen tavaroita. Tavarakaaoksen päälle olen heitellyt kuluneella viikolla käytettyjä jumppakamoja, jotta ne löytyvät sitten helposti kun lähden taas ohjaamaan seuraavaa tuntia. Tarkkasilmäinen löytää tuolta leikkivarjon, jumppa-alustan, höyhenpussin ja pääsiäistarrat. Huomasinpa myös kuvaa katsoessani, että meidän pääsiäiskranssikin näyttää olevan tavarapinossa. Senpä voisi laittaa esille, kun noin näppärästi löytyi.


Esikoisen huoneessa on sulassa sovussa kotimme joulu- ja pääsiäiskoristeet. Pääsiäiskoristeet olisi tosi kiva laittaa esille, mutta kun en tällä hetkellä pääse sinne asti. Liian paljon tavaraa edessä. Kodinhoitohuoneen tavaramäärää on tyhjennetty myös esikoisen huoneeseen. Kuvan etuosassa on tyhjiä lelulaatioita. Mieheni on halunnut säilyttää ne kaikki, niihin sitten pakataan lelut, kun ne poistetaan poikien huoneista. Tosi nastaa on ollut niitä vuosia säilytellä. Varsinkin isot legolaatikot vievät aika paljon tilaa. Toisaalta olen saanut sitten kirppiksellä myös myytyä hyvin tavaroita ihan alkuperäisisissä lelulaatikoissa ohjeineen.

Tällaista on elämä keskellä remonttia. Nyt on sauna- ja kylpyhuone valmiita ja tämän viikon loppussa toivon myös kodinhoitohuoneen valmistuvan. Silloin saamme suurimman osan minun työhuoneessani ja esikoisen huoneessa olevasta tavaramäärästä paikoilleen. Odotan sitä aika paljon. Minun oli tarkoitus tehdä nyt maaliskuussa yksi uusi luento, mutta kun ei oikein ole luovuus kukoistanut tämän kaaoksen keskellä.


Korttien ja huulirasvan arvonta loppui eilen illalla. Kiitos kaikille kommentoineille ja arvontaan osallistuneille! Arvoin voittajan perinteiseen tyyliin eli kirjoitin osallistujien nimet lapuille ja sieltä vedin voittajan. Arvonnan voitti Aikku. Onnea! Laitatko minulle meilillä (heli at kasvuntaika.fi) osoitteesi, niin laitan palkinnon tulemaan.

ps. huomaan, että minua vähän mietityttää tämän postauksen julkaisu. Nuo kuvat tavarakaaoksesta. Entä jos joku tulee ekaa kertaa blogiini ja ajattelee, että meillä on aina tällaista. Tulee olo, että pitäisi vahvasti korostaa, että elämme Remontin keskellä.

Huom! Postaus ei sisällä tuotesijoittelua.

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Viikko yrittäjän elämästä



Pitkästä aikaa teksti viikostani yrittäjänä. Tämä viikko oli leppoisaan edelliseen viikkoon verrattuna aika kiireinen. Mutta kaikkiaan hyvän vireen viikko. Paljon hyviä kohtaamisia.

Maanantai 7.3.

Lähes vapaapäivä. Illalla jumppatunnit klo 17-19.15, muuten vapaata. Aamupäivällä vastailin muutamaan meiliin, palautin Lasten Tunnetaito-ohjaajaopintojen etätehtävän ja aloin lueskella seuraavaan etätehtävää liittyvää kirjaa. Käväisin paikallisessa keskuksessa ruokaostoksilla.Tein ruokaa ja normaaleja kotihommia. Illalla ohjasin lähellä kotia perheliikuntaryhmän ja kaksi seikkailujumpparyhmää. Kotiin palattuani tein iltapalan pojille ja katsoin Marja Hintikka Liven telkkarista.

Tiistai 8.3.

Aamulla vastasin muutamaan meiliin. Sitten suunta Metsälään Tanssilan salille ja Vipeltävän Siilin tunneille. Ohjasin temppuilutunnit nappuloille, taaperoille ja vauvoille. Ruokakaupan kautta kotiin. Ruuanlaittoa ja poikien kanssa kuulumisten juttelua.

Illalla vielä suunta Ipanaiselle ja siellä uniluennointia reilulle kymmenelle kuulijalle.  Laitettakoon vielä muistiin, että vihdoinkin saimme vettä. Illalla putkimies sai hommat niin valmiiksi, että hanoistamme alkoi tulla vettä. Jääkylmää tosin, mutta olimme siitäkin tosi iloisia.



Keskiviikko 9.3.

Minut oli kutsuttu aamupäivällä Kiloon pitämään uniluentokutsut Mothers In Business-verkoston jäsenille. Luennoin unesta ja juttelimme vielä hetken luennon jälkeen uniasioista. Suuntasin ruokakaupan kautta kotiin.

Viimeistelin blogitekstin Tietoisen vanhemmuuden poluilla (joka ehdittiin julkaista tosin vasta sunnuntaina). Illalla ohjasin kolme jumppatuntia, kaksi lasten ryhmää ja yhden perheliikuntaryhmän. Meille alkoi tulla lämmintä vettä.
 
Torstai 10.3.

Torstai on mun viikon toinen Vipeltävä Siili - päivä. Haagan salilla kaksi temppuilutuntia ja sieltä siirtyminen Ruskesuolle vauvahierontakurssille.  Kotimatkalla pysähtyin Tikkurilassa hakemaan Tanssistudio Sahramin avaimen seuraavan päivän luentoa varten.

Kävimme naapurissa saunomassa koko perheen voimin. Tämä oli viimeinen kerta, kun jouduimme naapureita vaivaamaan saunomisen tai suihkussa käymisen merkeissä, oma sauna ja kylpyhuone alkavat olla valmiita.


Perjantai 11.3.

Aamupäivällä uniluento Tikkurilassa Tanssistudio Sahramissa. Sen jälkeen kävin toimintaterapiayritys Innontilassa juttelemassa yhteistyön mahdollisuuksista Lasten Tunnetaito-ohjaajaopintojen harjoitteluryhmää varten. Käväisin kotona laittamassa ruuan uuniin ja lähdin vielä Malmille Äitipeli-kirjan julkaisujuhlaan. Minun oli tarkoitus käydä siellä aika pikaisesti ostamassa kirja ja moikkaamassa kirjan kirjoittajaa, mutta jäinkin suustani kiinni aika pitkäksi aikaa juttelemaan esimerkiksi yrittäjyydestä.

Lauantai 12.3.

Vapaapäivä. Kävin lasten kanssa Helsingissä, tarkoituksena oli käyttää poikien joululahjaksi saamia lahjakortteja Verkkokauppaan ja Partioaittaan, mutta aika vähän löysimme ostettavaa. Kävimme myös syömässä ravintolassa. Ostin pullovärit, joilla aion maalata tunnetaitoryhmiä varten tunnekiviä.

Kirjoitin blogitekstin Miten elämäni on muuttunut kahdessa vuodessa.


Sunnuntai 13.3.

Pitkästä aikaa pääsin käyttämään omaa pyykinpesukonetta, pyykkejä olikin kertynyt aikamoinen määrä parissa viikossa. Kävin lenkillä ihanassa auringonpaisteessa, pojat kävivät pulkkamäessä.

Iltapäivällä kävin ohjaamassa perhe- ja taaperosirkustunnit, tällä kertaa esikoinen oli mukana tunneilla. Edellisellä viikolla oli kuopus. Illalla kävin vielä läpi tulevan viikon jumppa- ja temppuilutunnit ja latasin soittolistat kännykkään. Tein muistilistaa asioista, joita tulevan viikon aikana pitäisi tehdä. Illalla pääsimme pikästä aikaa saunomaan omaan saunaan.

Viikko oli aika liikuntaryhmä- ja uniluentopainotteinen. Minulla on tietyt vakioryhmät joka viikko ja sitten lyhytkursseja ja luentoja vaihtelevasti.

Mukavaa uutta viikkoa kaikille! Vielä ehtii osallistua arvontaan!

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Miten elämäni on muuttunut kahdessa vuodessa?


Blogini täytti pari päivää sitten kaksi vuotta. Eilen jäin miettimään sitä, mitä on tapahtunut elämässäni viimeisen kahden vuoden aikana. Olin Äitipeli - kirjan julkkareissa ja siellä juttelin kahden naisen kanssa yrittäjyydestä. Mainitsin, etten kolme-neljä vuotta sitten vielä voinut kuvitellakaan olevani yrittäjä. He tietenkin kysyivät tarinani, miten tulin sitten lähteneeksi yrittäjäksi. Kerroin tarinani ja samalla mainitsin, että päätös lähteä palkkatyöstä käynnisti elämässäni myös monta muuta prosessia. Ja sanottuani tuon tajusin, että elämäni on aika erilaista kuin kaksi vuotta sitten. Niin moni asia on muuttunut. Ja lähinnä vain hyvällä tapaa.

Minusta todellakin tuli yrittäjä. Uskalsin irtisanoutua palkkatyöstä ja perustaa yrityksen. Uskalsin kuunnella sydäntäni ja tehdä isoja ratkaisuja elämässäni kaksi vuotta sitten. Hienolta tuntuu se, että saan rahaa siitä työstä, jonka tekemisestä tykkään eikä tarvitse herätä aamulla kettuuntuneena, kun taas pitää aloittaa työpäivä.

Olen ollut kiinnostunut ihmisenä ja vanhempana kasvamisesta jo vuosia. Mutta pari vuotta sitten asian suhteen käynnistyi suurempi aalto. Olen alkanut elää unelmieni mukaan enkä ole vain suunnannut ajatuksia unelmiini. Ennen etsin onnellisuutta ulkoa päin, ulkoisista asioista. Nyt tiedän onnellisuuden tulevan sisältäni. Ajatteluni on avartunut ja maailmankuvani laajentunut.

Viimeisen kahden vuoden aikana olen harjoitellut sekä vuorovaikutus- että tunnetaitoja. Olen opiskellut mindfulness-ohjaajaksi ja se on ollut merkittävä askel omalla polullani ihmisenä kasvamisen suhteen. Nyt on menossa opinnot Lasten Tunnetaito-ohjaajaksi. Olen tutustunut lukuisiin uusiin ihmisiin ja tuntuu, että moni ihminen on tuonut jotain uutta elämääni. Uutta ajateltavaa tai uusia tuulia johonkin suuntaan.

Minusta on tullut kahden viimeisen vuoden aikana paljon suurpiirteisempi kuin ennen olin. Voin myöntää, että meillä ei ehkä ole enää niin siistiä kuin joskus on ollut. Hyviäkin puolia tästä rennommasta elämänasenteesta on. Tätä remonttia olisi ollut tosi vaikea sietää vaikkapa kolme vuotta sitten. Luulen, että olisin pimahtanut aika nopeasti, jos vesi ei olisi tullut 2.5 viikkoon. Nyt ajattelin lähinnä "nyt on näin". Toki oli päiviä, että harmitti, mutta meillä oli kuitenkin koko ajan katto pään päällä ja muuten asiat ihan hyvin. Mitä nyt alakerta ihan kaaoksessa, joka paikka täynnä pölyä ja muuta sellaista pientä.

Yrittäjyys on tuonut esille itsestäni ihan uusia piirteitä, sellaisia, jotka eivät palkkatyötä tehdessä juurikaan näkyneet. Olen huomannut, että minun on aika vaikea välillä sietää epävarmuutta ja sitähän yrittäjän elämässä on aika paljonkin. Kasvatan jatkuvasti luottamuksen tunnetta itsessäni, mutta epävarmuus on ihan eri tavoin mielen päällä kuin se oli palkkatyöläisenä. Yrittäjyyteen heittäytyminen on osaltaan vauhdittanut omaa kasvuprosessiani.

Luultavasti viimeisen kahden vuoden aikana on tapahtunut enemmän asioita kuin tapahtui sitä ennen moneen vuoteen. Sitä ennen suurten muutosten vuosia olivat lasten syntymät. Silloinkin käynnistyi kasvuprosessia elämässäni. Tuli halu kehittää omia vuorovaikutustaitoja ja toimia toisin kuin omat vanhemmat toimivat minun ollessani lapsi.

Millaisia sinun kaksi viimeistä vuottasi ovat olleet? Ovatko muutoksen tuulet pyörineet vai ovatko vuodet olleet tasaisia?

ps. kuvassa Hyvän mielen kortteja, jotka olen saanut arvostelukappaleeksi

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Blogin 2 v arvonta!


Blogini täyttää ihan näinä päivinä kaksi vuotta. Suunnilleen kaksi vuotta sitten aloitin bloggaamisen tekstillä: "Uuden edessä". Tiesin olevani uuden edessä, mutta minulla ei ollut aavistustakaan mitä siellä edessä on. Ja nyt voin sanoa, että hyvin moni asia mitä silloin mietin, meni eri tavoin. Asiat ovat vähitellen loksahdelleet paikoilleen ja elämään on tullut paljon uutta. Paljon sellaista, mistä tuolloin kaksi vuotta sitten ei ollut aavistustakaan.


Välillä olen blogannut ahkerasti, välillä vähemmän. Kun työtä on ollut enemmän, blogikirjoittelu on jäänyt vähemmälle. Aiheeni ovat olleet aika laidasta laitaan. Elämästä yleensä, yrittäjyydestä, leffoista, teatterista, hyvinvoinnista. Joskus myös kirja- ja cd-levyesittelyjä. Luulen, että blogini jatkuu samanlaisena sekametelisoppana.



Blogini 2 v synttäreiden kunniaksi alkaa arvonta, jossa on palkintona kaksi Anna-Mari Westin korttia ja Hurraw vanilja huulivoide. Hurraw!-huulivoiteet ovat vegaanisia, täysin luonnontuotteista valmistetuja ja reilun kaupan kriteerit täyttäviä tuotteita.

 Arvontaan voivat osallistua kaikki blogini lukijat ja lukijaksi liittyvät (blogger - liity sivupalkista, bloglovin, blogipolku, facebook).  Arvonta alkaa nyt ja päättyy tiistaina 15.3. klo 21. Kaikille tasapuolisesti yksi arpa. Kerro kommentissa, mitä kautta luet blogiani. Saa laittaa myös terveisiä minulle ja blogilleni!

Onne arvontaan!

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Mitä opin tämän viikon aikana?



Meillä on ollut erilainen viikko. Erilainen monella tapaa. Remontti jatkuu. Vettä ei tule. Nyt on näin. Aina parin päivän välein on tullut lupaus: Huomenna tulee vettä. Nyt se lupaus on taas alkuviikkoon asetettu. Elämä on hankalampaa, se on totta. Mutta huomaan, että tästäkin selviää. Mieli lähtisi helposti luomaan tilanteesta kaaosta. Mieli lähtisi helposti surkuttelemaan. Mutta kun tunnistan mieleni taipumuksen lähteä mylläämään, osaan myös lopettaa ne ajatteluketjut ja pysäyttää pessimistisen kierteen. Tilanne on kurja, mutta sitä ei yhtään paranna se, jos mieli vielä kurjentaa sen potenssiin kymmenen.

Meillä on ollut remonttimies aamusta iltaan. Yleensä päivällä meillä on ollut laattojen laittaja, illalla joko putkimies tai sähkömies tai molemmat. Omaa rauhaa ei ole ollut. Minulla oli keskiviikko täysin vapaapäivä ja ajattelin, että miten ihanaa saada olla kotona ja aloittaa uuden suunnittelua. Kattia kanssa, koko ajan kuului porausta enkä pystynyt keskittymään mihinkään. Hyväksyin tilanteen ja lähdinkin ulkoilemaan. Miten ihanaa oli käydä asioita hoitamassa ja kävellä ulkona ihanassa auringonpaisteessa.

Minulla on ollut aika vähän töitä tällä viikolla verrattuna vaikkapa alkuvuoteen. Ja olen nauttinut tästä viikosta paljon. Juuri siksi, että on ollut aikaa. Tiistaina illalla kävin NOSH-vaatekutsuilla, torstaina kässäkerhossa. Eilen tapasin yrittäjäystäviäni lounaan merkeissä ja se oli voimaannuttava tapaaminen. Samalla mietin ensi syksyä ja niitä töitä, joihin minulta odotetaan vastausta. Minulle on tarjottu niin paljon töitä, että jos vastaan kaikkiin kyllä, kalenterini on jo niistä pullollaan. Mutta haluanko minä pullollaan olevaa kalenteria? Vai enemmän vapaa-aikaa? Tämä viikon fiilikset näyttävät, että minä arvostan vapaata paljon.

Eilen iltapäivällä tapasin ratkaisukeskeisen valmennuksen merkeissä yhtä asiakasta, jota olen aika ajoin tavannut. Ja se tapaaminen sai myös miettimään elämän tärkeitä asioita. Ihmiset työelämässä ovat aika uupuneita. Töitä tehdään ja töissä saatetaan näyttää pirteiltä, mutta samalla saatetaan syödä unilääkkeitä ja masennuslääkkeitä, jotta jaksetaan hektistä työelämää. Mieleeni palasi jälleen, kuinka monen tilanne näyttää ulospäin aivan erilaiselta kuin se oikeasti on. Minä haluan, että elämäni myös tuntuu hyvältä eikä vain näytä ulospäin hyvältä.

Kun on ollut aikaa pysähtyä, olen päässyt taas käsiksi enemmän siihen, mitä oikeasti haluan. Tämä on ollut hyvä viikko. Tällaista haluan elämäni olevan. Paitsi sen veden kyllä toivon tulevan meille niin pian kuin vain on mahdollista.

* kuvassa on Hyvän mielen korttipakasta muutama kortti. Kortit saatu arvostelukappaleeksi.

perjantai 4. maaliskuuta 2016

Tyttöjen ja poikien värit



Uuden äitiyspakkauksen kuvat on julkaistu. Ja jo heti pakkaus on mielletty poikavärivoittoiseksi. Koska siinä on sinistä ja vihreetä ja tyttövauvojen äidit eivät vaan voisi pukea niitä tyttöjensä päälle. Minä tässä mietin, olenko poika, sillä minun vaatekaapistani suurin osa vaatteista on sinisiä ja vihreitä. Yhtään vaaleanpunaista tai pinkkiä vaatetta minulla ei ole, koska en pidä yhtään niistä väreistä eikä ne minulle sopisikaan millään tavoin. Olen huvittanut itseäni joskus kokeilemalla pinkkiä vaatetta vaatekaupassa. Ei mun väri yhtään. En edes pienenä tyttönä tykännyt vaaleanpunaisesta, minulla ei juurikaan ollut mitään söpöstelyvaatteita. Muutenkin tuntuu, että silloin "ennen vanhaan" puettiin paljon sukupuolineutraalimmin lapset kuin nykyään. Mistä moinen? Monessa muussa asiassa ollaan menty tasa-arvoisempaan suuntaan. Elämmekö todella vuotta 2016 ja omistamme hyvin stereotyyppiset käsitykset siitä, mitkä ovat tyttöjen ja mitkä poikien värejä? Mitä viestitämme jo pienestä pitäen lapsillemme? Tyttöjen ja poikien värit, naisten ja miesten työt, mikä on soveliasta tytölle, mikä pojalle. Millainen tytön pitää olla, millainen pojan.

Omilla lapsillani pukeutuminen on ollut aika värikästä. Heillä on ollut niin punaisia, keltaisia, vihreitä, harmaita kuin sinisiäkin vaatteita. Kuopus pitää pinkistä ja hänelle on jonkin verran ostettu pinkkejä vaatteita. Emme ole ikinä korostaneet sitä, mikä on poikien ja mikä tyttöjen väri. Otin asian eilen puheeksi ruokapöytäkeskustelussa. Molemmat pojat totesivat lähes yhteen ääneen: "Kaikki värit on tarkoitettu kaikille". Näinhän se on. Mutta miksi me vanhemmat haluamme korostaa stereotypioita ja pitää niistä tiukasti kiinni?

Kuinka moni pukisi tytölleen sinisen vaatteen? Entä itselleen? Kuinka moni ostaisi pojalleen pinkin vaatteen? Entä miehelle? Miksi? Mikä on sinun suhtautumisesi väreihin? Mikä on sinun lastesi suhtautuminen väreihin? Mistä he ovat oppineet sen suhtautumisen?

ps. kuvassa kuopus noin 10 vuotta sitten. Pojalla punaista päällä. Meillä normaali vaateväri, mutta ilmeisesti jollekin toiselle mahdoton valinta, että pojalla olisi punaista.